9/24/2013

Maaninka ei tarkoitakaan sorsaa saksaksi

 


Viime viikolla tein jotakin, jota aion tehdä varmasti jatkossa useammin. Luotin myyjän mielipiteeseen. Hän valitsi minulle farkut mallikriteerillä tumma tyköistuva ja niin vain varttitunnin päästä poistuin liikkeestä 50 euroa köyhempänä, mutta tavattoman tyytyväisenä. Olin kerrankin päässyt housuostoksista helpolla - toiveitteni mukaiset MUKAVAT farkut - jotka vieläpä näyttävät hyvältä, vai mitä?
XOXO

9/18/2013

Pulin rotumääritelmässä rastat ovat ehdottomat


Voi veljet - vihdoin minultakin löytyy hillittömän hypetetty Tangle Teezer Muutaman päivän testailuiden jälkeen voin todeta tuon olevan kaiken keuhkoamisen väärti. Tukkaa tuntuu irtoavan huomattavasti vähemmän kuin muilla harjoilla ja odotan jo innolla seuraavaa pesupäivää, että pääsen kokeilemaan tuota märkiin hiuksiin, joissa olenkin kuullut sen toimivan mainiosti. Tukkuhinnalla tuo ei tehnyt lompakkoonkaan kamalaa lovea ja katsokaa nyt sitä - onhan se ainakin ihanan värinen jossei muuta

Löytyykö teiltä samanmoista ihmeharjaa?
XOXO

9/16/2013

Teerenpoika on varomaton lintulapsi

Ihanaa maanantaita kaikille Ajattelin aloittaa viikon turvallisesti kollaaseilla katsellen juuri vieteltyä loppuviikkoa.
①Eräänä aamuna jaksoin panostaa kampaukseen vähän enemmän - ja kappas meillä olikin iltapäivällä hiustenpesut, että se siitä rusetista! ②Ollaan lähiaikoina päästy värkkäilee jo vähä enemmän kaikkia kampauksia ③Aika lettipainotteisesti, kuten tääkin waterfallbraid-hässäkkä, jonka tein Sofian päähän viime viikolla ④Joskus leikkausten sun muun ohella jää luppoaikaa ja sillon musta on ihana kivuta meidän yhdeltä pesupaikalta löytyvään hieromatuoliin ja rentoutua vähän keskellä päivää
①Viikonloppu sujui ihanissa merkeissä mm. vähän mökkeillen ②Ja nauttien höpöhöpö ruuasta oman sotilaani kanssa ③&④Vähän jänskättää mitä tämä viikko tuo tullessaan. Ainakin tiedän, että luvassa on koe permanentin rullauksesta hui !

XOXO

9/11/2013

Montako aivosolua supiaisen aivoihin mahtaa mahtua?

Asukriisin pilaaman aamun pelastus on purkkapinkki huulipuna - kuka niitä vaatteita enää edes muistaa katsoa? Pimenevinä syysiltoina vastaavanlaisen onnen tuo tästä lähtien mun asuntoon suolakivimikälielamppu, jonka löysin eilen kirpputorilta Olen haaveillut jo hetken aikaa tollaisesta yövalo-ajatuksella ja nukuttuani nyt yhden yön kyseisen kiven lempeässä valossa, en voi muuta kuin toivoa sen toimivan jatkossakin yhtä mainiona painajaiskarkottimena!

Mua kiinnostaisi tietää olenko ainut pahojen unien onneton uhri vai löytyykö sieltä muitakin, jotka mielellään pitäisi vieläkin jonkinlaisen valon päällä öisin?
XOXO

9/10/2013

Totuus syömistämme kananmunista on hämmentävä


Hei ! Instassa mua jo seurailevat näkikin tuon asun reaaliajassa lauantai-iltana, kun pidettiin vanhalla kunnon parhaiden tytyjen possella kekkerit, jotka oli kuukausien suunnittelun aikana nimeytyny megabailuiksi (muuan samannimisen Smurffibiisin mukaan). Olin säästänyt tota kesäiseltä Viron shoppailumatkalta löytynyttä pitsipeplum-unelmaa näitä juhlia varten
①Koko meidän kööri ②Elsan namnam-juustokakku, jossa oli kynttilä jokaista juhlakalua varten: Pullalle sen synttäreiden kunniaksi, Vilmalle tupareiden vuoksi, Roosaa onniteltiin niin ikään synttäreiden sekä myös varmistuneen ulkomaanopintojen johdosta ja neljäs kynttilä lyötiin kakkuu siksi, että meidän rakas Jonnamme palasi kolmen kuukauden Kreikan-reissulta! ③Tupareihin kuuluu booli. Vilun tupareihin kuuluu paljon boolia. ④Minä ja ihana Pulla

Iltaan kuului paljon naurua ja tanssia, mutta ennen kaikkea parhaista parhain laumani !
XOXO

9/08/2013

Oselotti näkee tavattoman hyvin pimeässä

Hellou ! Halusin laiskan sunnuntain kunniaksi tehdä vähän erilaisen postauksen. Oon asunut nyt reilut 5 kk omassa kämpässä ja kelaillut useampaan otteeseen yksin asumisen ihanuutta ja kurjuutta. Nyt listasin sitten asioita ajatuksista tekstiksi.

PYYKIT
Koska mun veli on superurheilija, meillä kotona pyykkiä keräänty aina niin, että kone pyöri väh. kahdesti päivässä. Oli melkoinen shokki tottua siihen, että yksin asuessa koneellinen pyykkiä kasaantuu vasta noin viikon kuluessa ja näinollen sitä yhtä tiettyä vaatetta ei saakaan heti seuraavalle päivälle pesusta. Myös kuivauskaapista siirtyminen tavispyykinkuivaustelineeseen tuntui aluksi ankeelta.

VÄLIMATKALAISKUUS
En tiedä millä sanalla olisin tätä ilmiötä nimittänyt, mutta siis asun nyt ihan Jyväskylän keskustassa ja oon pikkuhiljaa tottunut siihen, että jos haluun kiertelee kauppoja polkasen perille viidessä minuutissa ja jos vaikka jonain aamuna venyy asun miettiminen pitkään, oon kyllä koululla alle 10 minuutissa. Porukat tuntuu nyt asuvan hirveen kaukana keskustasta, kun sieltä matkaa esim. mun luo tulee varmaan jotain 5km vaikka aikasemmin toi matka sieltä keskustaan ei oo tuntunu ollenkaan pahalta. Ja kaikista ihaninta on se, että yöllä baarista lähtiessään ei tarvii olla hirveetä suunnitelmaa kotiin raahautumisen varalle, koska matkan kämpille kävelee vaikka silmät kiinni.

SIIVOAMINEN
Uskokaa tai älkää, oon tavattoman siisti ihminen. En voi sietää epäjärjestystä tai likaisuutta ja niimpä puunaan tätä22 neliön lukaalia jollakin tavoin päivittäin. Tää on juttu, jonka uskon varmasti tuottavan ongelmia sitten, kun en asu enää yksin. Nyt kämppä on helppo pitää siistinä, kun laitan aina kaikki tavarat heti paikoilleen, en kulje kengät jalassa sisällä jne. Säälin jo sitä ihmistä, joka joskus jakaa huushollinsa mun kanssa. Yksin inhokki siivoukseen liittyvä homma on ja se on roskien vieminen. Kaikki muu, jopa tiskaaminen, on musta ihan rentouttavaa

RUOKA
Porukoilla asustellessa tein ruokaa etenkin välivuonna tosi usein. Nykyään mun bravuureihin kuuluu nuudelit ja juurikin kaikki erilaiset salaatit, mutta yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun oon tehnyt täällä jotain kunnon lämmintä ruokaa. Tuntuu vaan tyhmältä kokata yhdelle ihmiselle ja koska mulla ei ole mikroa, jämien lämmittäminen jälkikäteen on vähän haastavaa. Oonkin jo päättänyt, että seuraavaan kämppään tulee mikro, piste.

PELKÄÄMINEN
Tää on niitä ainoita juttuja, jonka vuoksi mietin pitkään pärjäänkö yksinäni. Pelkään hirveesti kaikkea, ääniä, hiljasuutta, varjoja,valoja, illat ja yöt on tietenkin pahimpia. Oon selvinnyt paljon paremmin kuin uskoinkaan, eikä valvottuja öitä ole plakkarissa kuin muutamia hassuja. Nukun kuitenkin kaikista parhaiten jonkun vieressä tai edes samassa huoneessa jonkun kanssa.

RAHAN KÄYTTÖ
Tottakai mullekkin tuli vähän yllätyksenä, miten paljon kaikkeen menee rahaa kuukausittain vuokran lisäksi. Vesi, sähkö ja netti on sellasia menoja joihin juurikaan ei voi vaikuttaa, mutta melkein kaikkeen muuhun voi. Mun rahan käytölle on naureskeltu jo sillon, kun asuin porukoilla, mutta nyt mun piheys on kyllä noussut uusiin ulottuvuuksiin ! Oon järjetön hintavertailija ja ostan aina just tasan sen missä on halvin kilo/kappalehinta. Tunnetusti mun vaatevalikoimasta vähintään puolet on kirppareilta ja siksi esimerkiksi
25 euron investointi UUTEEN huppariin vaatiin kunnon pohdintaa. Toisaalta oon tosi tyytyväinen, että mulla on tällänen ajattelumalli, sillä sitten jos välillä haluan hemmotella itteäni mulla on aina varaa siihen. Voin millon vaan käydä ulkona syömässä tai vaikka leffassa ja jos saan superinspiraation uuteen lävistykseen voin ottaa sen heti, kun haluan.

KAUPASSA KÄYMINEN
Tää liittyy aikalailla olennaisesti tohon rahan käyttöön. Käyn kaupassa ehkä pari kertaa viikossa ja voi luoja inhoon sitä. Mulla on aina kännykässä muistiossa ostoslista, johon lisään aina juttuja sitä mukaan miten (jää)kaappi tyhjenee ja sitten kun joku elintärkee juttu loppuu menen ostoksille. Yleensä tää tapahtuu sillon, kun rahka loppuu. En oikein osaa ostaa ruokaa "varastoon" eli mm. sellanen elintarvikkeiden pakastamiskulttuuri on mulle vierasta. Ja hauskaa on se, että jos on tulossa viikonloppu, jolloin tiedän etten juurikaan syö kämpillä mitään, oon ihan onnellinen, kun loppuviikosta ei tarvii käydä kaupassa ja sitten maanantaiaamuna tietysti harmittaa, kun jääkaapissa on lähinnä se valo. Vihaan myös yli kaiken sitä, että unohdan ostaa jotain. Toi kännykän ostoslista ei oo kauheen kätevä sen takia, että kumittaessa jo korista löytyviä tuotteita, saatan vahingossa kumittaa jotain mitä en vielä poiminutkaan kyytiin..

Olisi hauska kuulla, huomaako joku muu ajattelevansa/toimivansa joissain jutuissa samallalailla. Ja lisäksi haluan tietenkin kuulla,
millasia tuntemuksia ylipäätäänsä herätti tämmönen vähän pohdiskelevampi postaus!
XOXO

Ps. Millä kutsutte sitä asuntoa, josta muutitte omilleen? Mulle se oli aluksi ihan vain koti ja oma asunto oli kämppä, mutta
nykyään sanon usein, että menen kotiinkotiin kun menen porukoille ja kämppä on sitten koti.

9/06/2013

Joidenkin kovakuoriaisten väritys kertoo myrkyllisyydestä

①Meitsi ja meitsin asiakas ②Asiakkaan päästä löytyi kalju yllätys ③Mutta karvattomasta laikusta huolimatta sain kuin sainkin rullattua mallikkaan siksak-permiksen - voittajafiilis !
①Elämä risaseks - kotiutin Ginasta kauan haaveissa pyörineen hupparin, sekä heräteostoksena aivan loistavan (monessakin mielessä) värisen pipon ②Naama ③Herkkusalaatti syntyy, kun tekee perussalaatin ja laittaa siihen raejuustoa haha ! Mulla ei ollut salaatinkastiketta ja totesin, että teelusikallinen pestoa ajaa asian ihanasti (ja kyllä, vaikkei mun jääkaapissa olisi MITÄÄN muuta niin pestoa siellä on..) ④Postiluukusta tipahtaa aniharvoin mitään järkevää, joten Trendi on hyvin odotettu vieras ja ehdottomasti iltapäiväkahvin paras seuralainen.

Tälläiseltä näyttivät mun viimepäivät ja viikonlopusta on näillä näkymin tulossa upea Ja taidampa aloittaa sen kipaisemalla salille tekemään hyvän mielen treenin.
Mainiota viikonloppua myös kaikille lukijoille!
XOXO

9/03/2013

Juovashakaalin turkin kuviointi on upea



Heipä hei ! Olenko ainoa, jonka mielestä Suomen ilmasto on ottanut vähän turhan vakavasti kuluvan kalenterikuukauden syys-etuliitteen? Tuntuu, että ilma viileni ja muuttui taas sateisemmaksi ihan tarkalleen kuun taitoksessa. 
Oon kaipaillut pitkän aikaa vaatekaappiini kivoja villa/neulepaitoja vilpoisten aamujen ilahduttajiksi ja siksi yllä poseeraava yksilö oli mieluinen löydös kirpparilla vastaan tullessaan. Neutraaliin harmaanruskeaan tuo kivasti sävyä sekaan neulottu kimallelanka ja pesulapun mukaan tuossa on käytetty ihan oikeaa alpakankarvaa, jonka vuoksi oletan paidan tuntuvan niin mukavalta päällä. 
Ainiin, mun piti kysyä: mitäpä muuten tykkäätte tämmöisistä ihan yhden asun postauksista - jeij vai neij?
XOXO

9/02/2013

Ymmärtävätkö kimalaiset toistensa surinaa?

Moikka ja mainiota syyskuuta kaikki ! Edellisen postauksen lopussa jo mainitsinkin viikonlopun kampaaja-tytyjen kekkereistä ja näin väsyneenä maanantai-iltapäivänä on mukava vähän fiilistellä vähän mennyttä perjantai-iltaa.



 Oli hauskaa, kun neitokaiset saapui mun luokse hyvissä ajoin, meikkailtiin ja laitettiin toisten tukkia, sekä nautiskeltiin Suskun aivan mainioista tiikerinmaito-drinkeistä (ja vähän muistakin juomista hehs) Pimeän tullen hipsittiin sitten valloittamaan Jyväskylän yötä ja lauantaina nauroin masuni kipeäksi WhatsUppiin ilmestyvien illan kuvien johdosta. 
Täytyy sanoa, että muutaman kuukauden humalaton ajanjakso oli tehnyt tehtävänsä. Sen huomasi niin perjantain kuin lauantainkin puolella..

Kiitos ihanaisille naisille superista illasta - arkikin maistuu taas mukavammalta pienoisen irtioton jälkeen!
XOXO