4/09/2015

Ylipainoisen treenaajan fiilistelyä

 Mulla on nyt takana useampi viikko salijäsenyyttä ja fiilikset treenien suhteen on katossaan Oon käynyt salilla 3-4 kertaa viikossa, riippuen siitä ollaanko vietetty viikonloppu Seinäjoella vai Jyväskylässä. Mitään suuria ulkoisia muutoksia ei tälläisessä ajassa ole vielä nähtävissä, mutta sisäisesti olo on muuttunut valtavasti parempaan päin - energiatasot on korkealla ja olo tuntuu voimakkaalta. Painot nousee hitaasti mutta varmasti! Täytyy sanoa, että pitkä tauko salilla treenaamisesta on mun tapauksessa ollut vain hyvä juttu.
Sitten  (provosoivan) otsikon aiheeseen - kävin viime viikolla terkkarilla ja mieleeni palasi taas se fiilis, minkä vuoksi pari vuotta sitten laihduin 20 kiloa. Vaikka nyt tiedän, että mun painosta suurin osa koostuu lihaksista ja tiedostan sen, ettei vaaka tällä hetkellä ole paras väline kuvaamaan mun ulkonäköä en silti voinut olla turhautumatta, kun näin terkkarin ilmeen ja vastailin hänen kysymyksiinsä käytyäni vastaanotolla vaa'alla. Ymmärrän, että ylipainoisten ihmisten määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti ja nuorten liikkuminen on hälyyttävän vähäistä - mutta samaan aikaan myös syömishäiriöt ovat yleistyneet, kuten myös masennus ja muut itsetunnon ongelmat. En siis voi käsittää terveyden alan ammattilaisen reaktioita painoni suhteen, kun peilistä näkyy kuitenkin normaalikroppainen nuori nainen vaatekoossa XS.
Parissa vuodessa olen kuitenkin kasvanut henkisesti niin, että tällä kertaa moinen vaa'an vääristely ei saa mua masentumaan - vaan päin vastoin. Salitreenit sen kun kovenee ja aiemman pienuuden tavoittelun sijaan olen nyt päättänyt korostaa hyviä SUURIA puoliani - mulla on leveät reidet ja iso pylly - tehdään niistä siis mun vahvuuksia
Kun liikunnan ja etenkin raskaan salitreenaamisen määrä on lisääntynyt, täytyy syömiseenkin kiinnittää erilailla huomiota. Mun ruokavalio koostuu edelleenkin pääasiassa gluteenittomasta ja vähähiilihydraattisesta ruuasta ja jokaisella aterialla koetan syödä jotakin proteiinia. Linssit ja uudempi tuttavuus coucous ovat nousseet viimeaikoina protskulemppareiksi, suosittelen kokeilemaan Hyvänlaatuista ruokaa saa ja pitääkin syödä paljon silloin, kun kulutus on suurempi.

Millainen treenikevät teillä on meneillään? Entä millainen suhde teillä on vaakaan? Jos mieleen tulee postausideoita liikuntaan ja terveyteen liittyen antakaa kuulua

3 kommenttia:

  1. Kokeileppa myös quinoaa (kvinoaa), siinäki on mukavasti proteiinia (go greenin versiossa 11 g) ja ajaa saman asian lautasella ku riisi, peruna tai couscous. Oma suosikki on ehkä kuitenki tattari, siinä on vielä enemmän proteiinia ku quinoassa (ainaki mun käyttämässä tattarissa). Sitäki voi käyttää samalla lailla ku noita riisejä yms, mutta mä tykkään tehdä siitä puuroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi mulla olikin kaupassa kädessä quinoa-pakkaus, mutta päädyin kuitenkin lopulta taas couscousiin :D Pitää kyllä tutustua siihen quinoaan seuraavaksi (: Joo tattari on mullekkin tuttu, oon käyttänyt sitä gluteenittomissa leivoinnaisissa sekä kotitekoisen myslin pohjana. Ihanaa, kun nykyään kaikkia gluteenittomia tuotteita on todella hyvin ihan tavallisten kauppojen valikoimissa ♥

      Poista
  2. Tosi hyvä juttu, että oot saanut nyt kilpparilääkityksen kuntoon ja kropan remonttiin ♥ Kaikista parasta on just toi, että oppii ymmärtämään ja kuuntelemaan kehoaan - mutta tietty huikeet näkyvät tulokset on myös tsemppaavia. Toi on parasta, kun uudella salilla alkaa pikkuhiljaa moikkailla ja jutella muille treenaajille. Ja sitten on hauskaa kun lopulta niitä tyyppejä moikkaa kaupungillakin ja niistä tulee jotenkin tosi tuttuja, vaikkei välttämättä edes tiedä nimiä hahah (:
    Mulla toi venyttely on kans asia. johon pitäisi panostaa enemmän. Jotenkin se vaan aina jää, mikä on yläkroppaa kuormittavan työnkin kannalta tosi huono juttu!
    Kiitos paljon pitkästä kommentista ja tosi kiva kuulla, että mun ruokakuvista saa hyvää fiilistä ♥ Ihanaa treenikevään jatkoa (:

    VastaaPoista