4/28/2016

Chlorella ja spirulina - helpotusta vappukrapulaan

Vaikka superfoodit perinteisesti liitetään terveellisiin elämäntapoihin on myönnettävä, että tähän kaksikkoon tutustuin vähemmän terveellistä kautta. Vuosia sitten etsittiin nimittäin ystäväni kanssa hänen opiskelijabilemaratoniaan varten mystistä ihmejauhetta, jonka avulla kuuleman mukaan saattoi välttää krapulan. Tuolloin ajatus kuulosti lähinnä hömpältä, mutta ystäväni tekemien testien perusteella jutussa olikin perää. Kun nämä tuotteet myöhemmin tulivat superfoodien yleistyttyä ihan Cittarin hyllyllä, päätin kokeilla - ihan terveysmielessä tietenkin. Chlorella ja spirulina ovat kummatkin vuosisatoja vanhoja maapallon asukkeja - leviä. Molempiin on liitettävissä pitkä lista erilaisia positiivisia terveysvaikutuksia ja ei vähäisimpänä krapulan ehkäisy. Mikä olisikaan täydellisempi superfood? Arjessa energisoiva ja juhlien jälkeisen olotilan pelastaja.
Ensimmäisenä osaksi mun kuiva-aine kaappia liittyi spirulina jauhemuodossa. Ajattelin tämän sopivan arjessa osaksi smoothieita yms. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Tämä on maultaan kauniisti sanottuna aivan kamalaa - todellakin juuri niin levän makuista kuin vain voi kuvitella. Ja vaikka hedelmäiseen smoothieen laittaisi tätä vain pienen lusikan kärjellisen, puskee maku silti läpi. Olen kuullut sitruunan maun peittävän spiruliinan aromia alleen, mutta en ole innostunut kokeilemaan. Spirulinan terveysvaikutukset kuitenkin ovat huimat: "Spirulinalevä sisältää runsaasti proteiinia sekä vitamiineja, joista erityisesti B-vitamiinia ja beetakaroteenia sekä kivennäisaineita, kuten fosforia, magnesiumia rautaa, kaliumia, sinkkiä ja mangaania." Lisää speksejä voi lukea vaikkapa täältä. Nolottaa myöntää, että omalta osaltani tämän käyttö on jäänyt juuri vain juhlatilaisuuksiin - ei tätä selvinpäin saa alas.
Edellisestä viisastuneena hankin chlorellan tablettimuodossa ja tätä onkin nyt menossa jo toinen kokonainen purkki. Tableteissa piilee sama etova levän maku, mutta nopeasti nielaistuna menevät alas hyvin.  Myös chlorellan terveysvaikutukset ovat huimia: "Syötynä CGF (Chlorella Growth Factor) edesauttaa huomattavasti tervettä solujen uusiutumista sekä lisää vatsassamme elävien hyödyllisten bakteerien määrää. Chlorella on Spirulinan kaltainen ravintoainepankki joka ravitsee ja puhdistaa kehoa." Lisää voi lukea vaikka täältä. Chlorellan kohdalla olen itsekin päässyt havaitsemaan terveysvaikutuksen, sillä tätä olen pystynyt käyttämään säännöllisesti. Tapaan tehdä leväkuureja, jolloin syön esim. 3vkoa tabletteja päivittäin ja eron olossa kyllä huomaa. Sattumaa tai ei, tuntuu, että kuurin aikana kasvoille ilmestyy tavallista enemmän näppyjä, kuin ihokin puhdistuisi syvyyksiä myöten.
Mitkä näiden kahden erot sitten ovat? Kumpi valita käyttöön? Chlorella on suolaisen- ja spirulina makeanveden levä. Sanotaan, että chlorella puhdistaa ja spirulina piristää, joten itse ottaisin käyttöön kummatkin - tablettimuodossa tosin. Itsekin aion hankkia seuraavaksi myös spirulinaa tabletteina. 
Ja sitten se krapulan ehkäisy.. Voin omakohtaisestakin kokemuksesta sanoa, että toimii. Munhan tulee nykyään käytettyä alkoholia keskimäärin pari kertaa vuodessa, joten toleranssin pienentyessä myös seuraavan päivän olotila pelottaa joka kerta. Itse olen kuitenkin välttynyt kaikelta (paitsi väsymykseltä) seuraavilla toimilla: Hyvissä ajoin ennen juhlimaan lähtöä useampi chlorella-tabletti, joka puhdistaa alati kehoa myrkyistä (eli alkoholista) koko illan ajan. Yöllä kotiin tullessa vielä teelusikallinen spirulinaa isoon vesilasilliseen ja tämä levä puhdistaa vielä lisää sekä etenkin virkistää kehoa ja seuraavan päivän fiilistä. Joten nyt ei kun levät eväinä vapun viettoon!

Onko teillä kokemuksia näistä superlevistä? Entä millaisia vappusuunnitelmia teillä on?

4/26/2016

Miten kasvattaa hiuksia?

Hiukset ovat naisen kruunu. Kampaajan ammatinkin puolesta lienee sanomattakin selvää, että hiukset on mulle todella tärkeä osa itseäni ja omaa persoonaani. Vaikka mulla on ollut aikojen saatossa voisiko sanoa kaikki mahdolliset hiusmallit aina irokeesistä lähtien on nykyään pitkä tukka ehdottomasti se mun juttu. Olenkin viime aikoina jopa nähnyt painajaisia, jossa mulle on leikattu polkkatukka hahah!
Omasta mielestäni mun tukka ei ole vieläkään erityisen pitkä, mutta näissä asioissa tuppaa tulemaan helposti todella sokeaksi ja vanhoja kuvia vertaamalla hoksaa, että onhan se kasvanut parin vuoden takaisesta todella paljon. Ennen kampaajakoulua olin tehnyt päätöksen kasvattaa hiuksia joskus lukiossa, kun hiukset ylettyi hätäisesti ponnarille. Mun kasvatusprojekti oli kirjaimellisesti pelkkää kasvatusta ja latvoja leikattiin ekan kerran monien vuosien jälkeen viime keväänä. Viimeksi hiuksia on leikattu elokuussa, jolloin halusin niistä linjaltaan tuollaiset todella v-malliset, jotta laittaminen on helpompaa. Tukkaan on tehty vuoden sisällä kahdet vaaleat raidat, muita värikäsittelyitä ei ole, eli suurin osa hiuksesta on mun luonnollista väriä. Edellisistä raidoista alkaa olla nyt puoli vuotta, eikä selvää tyvikasvua näy lainkaan. Värinä kuvailisin mun hiuksia natural blondeiksi, on ihanaa olla luonnostaan todella vaaleatukkainen
Olen tällä hetkellä omiin hiuksiini todella tyytyväinen, niin värin kuin pituuden puolesta. Tavoitteena ei enää varsinaisesti ole kasvattaa, mutta ei se myöskään haittaa. Miten sitten tähän mittaan on päästy? 

Hiusten käsittely: Hius ei vastoin yleisiä harhaluuloja kärsi lämpökäsittelyistä juurikaan, joten hiuksia kasvattaessa ei ole pakko asettaa fööniä ja muotoilurautoja ehdottomaan pannaan. Mä itse lopetin hiusten föönaamisen viime kesänä, jota aiemmin olin kuivannut ne jokaisen pesun jälkeen. Syynä tähän ei ollut se, että föönaus tekisi tukalle pahaa, vaan yksinkertaisesti mukavuudenhalu ja laiskuus, sillä näin pitkän ja paksun tukan kuivaamiseen menee ikä ja terveys. Miksi jotkut sitten kokevat föönaamisen ja kihartamisen/suoristamisen vahingoittavan hiuksia? Syy piilee lämmön sijasta mekaanisessa rasituksessa. Föönatessa märkiä hiuksia helposti kiskoo kovakouraisesti harjalla ja huono muotoilurauta saattaa repiä hiuksia. Niimpä hiusten käsittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota ja toimia mahdollisimman hellävaraisesti - jos harjatessa joutuu irvistelemään, ei kyseessä ole hiusystävällinen käsittely. Harjaan ja muihin "hiustarvikkeisiin" kannattaa kiinnittää huomiota. Itse olen omalla sekä pitkätukkaisten asiakkaiden kohdalla todennut Tangle Teezerin ja erilaiset luonnonharjaksiset harjat parhaiksi. Invisibobblet ovat pitkistä hiuksista haaveilevien ystäviä, sillä näiden ponnareiden avulla paine jakautuu hiuksia ponihännälle sitoessa yhden kapean kohdan sijasta kierteiden avulla laajemmalle alueelle ja näin ollen vältytyään hiusten katkeilusta niiden ollessa kiinni.

Pesu ja pesutuotteet: Mitä harvemmin peset, sen parempi. Hiukset ovat märkinä haavoittuvaisia. Märkä, etenkin värikäsitelty hius venyy ja katkeaa kuivaa hiusta helpommin. Lisäksi hiusten harjaaminen märkänä on yleensä kovakouraista repimistä. Mä pesen hiukset 2-3 kertaa viikossa, vaikka urheilen paljon. Pesutuotteissa mun käyttämä tuotekirjo työsuhde-etujen vuoksi laaja ja tällä hetkellä on avattuna ainakin 20 purkkia pelkästään erilaisia pesutuotteita. Tämän hetken lemppareita näkyy kuvissa ja kaikki ovat hyviä esimerkkejä pitkästä tukasta haaveileville. Redkenin litraiset Smooth lock-sarjan shampoo ja hoitoaine ovat paitsi ihanan tuoksuiset, myös todella silottavat, mikä helpottaa hiusten käsittelyä. Lanzan Keratin Healing Oil Shampoo on nimensä mukaan useita öljyjä sisältävä tuote, joka vahvistaa ja syvähoitaa hiusta. Moroccanoilin Hydration Shampoota tuskin edes tarvitsee hehkuttaa - aivan ihana kosteuttava shampoo. Lorealin Liss Unlimited-hiusnaamio on niin ikään silottava ja syväkosteuttava, kuten myös Color Maskin Pearl-naamio, joka myös huolehtii hiusten sävystä. Kaiken kaikkiaan mun neuvo on käyttää ennen kaikkea kosteuttavia pesutuotteita, koska lisäkosteutta tarvitsee lähes poikkeuksetta kaikki hiukset. Omasta hiuslaadusta riippuen kaikki silottavat tuotteet ovat myös hyviä, juuri siksi, että ne helpottavat hiusten selvittelyä ja käsittelyä, joten minimoidaan hiusten katkeilun riski. Suosittelen ennemmin tekemään vaikka tuplapesun jollakin tälläisellä kosteuttavammalla shampoolla, kuin valitsemaan suoraan todella pesevän shampoon, sillä usein pesutehon lisääntyessä hoitavat aineet jäävät vähemmälle.
Muotoilutuotteet: Lähes mun kaikki muotoilutuotteet ovat silottavia, kiillottavia ja selvittäviä, eli erilaisia öljyjä, seerumeita ja kiiltosuihkeita. Paul Mitchellin smoothing-sarjan Super Skinny seerumi on loistava tuote föönauksen alle, se nimittäin selvittämisen ja kosteuttamisen lisäksi lyhentää hiusten kuivumisaikaa. Käytän tätä ilman föönaustakin, sillä tuote tekee latvoista ihanan pehmeät. Redkenin Diamond Oil-hiusöljy on ylellisessä pipettipullossa ja omaa maininnan 0% silikoneja, mikä on todella harvinaista, kun on kyse hiusöljystä. Tästä johtuen tämä ei niinkään selvitä hiuksia, mutta kosteuttaa ja kiillottaa senkin edestä. Usein saatan lisätä tämän päälle vielä jotakin toista seerumia. Tigin Bed Headin Glaze Haze on taas yksi tuotteista, jonka olen haalinut itselleni vain tuoksun vuoksi, mutta tämäkin on ihan hyvä silottava seerumi. Balmainin Silk perfume-kiiltosuihke puolestaan on yksi parhaista kiiltosuihkeista, joka myös siloittaa latvat pesupäivien välissä ihanan silkkisiksi. Näitä kaikkia öljyjä ja seerumeita laitan hiuksiin pääasiassa pesun jälkeen, pyyhekuivaan tukkaan ja ehkä vielä hieman latvoihin kuivanakin. Nämä siis ovat ne apulaiset, jotka pitävät latvan hyväkuntoisena ja kiiltävänä kasvatusprojektin aikana.
Näitä kahta tuotetta käytän pesupäivien välissä ja hiusten tuuheutuksessa. Tupeeraaminen kuuluu myöskin aiemmin mainitsemaani mekaaniseen rasitukseen, eli altistaa hiusta katkeilulle. Niimpä sitä kannattaa välttää tai ainakin vähentää. Hyvänä apuna tyven tuuheutuksessa toimivat erilaiset rakennetta tuovat tuotteet kuten suolasuihke tai tämä Tigin Bed Headin Sugar Shock-sokerisuihke. Tämä tuoksuu aivan ihanalta sokerilta ja tätä suihkuttelen usein tyvelle heti pesun jälkeen ja hiusten kuivuessa se tuo kivasti volyymia. Lisäksi suihkaisen tätä usein pesupäivien väleissä iltaisin vielä lisää tyvialueelle, jotta hiukset kohoavat päästä vielä seuraavanakin päivänä. Balmainin kuivashampoo on hyvä esimerkki mainiosta kuivashampoosta - sopivasti freesaava ja tuuheuttava samaan aikaan. Kuivashampoo varmistaa puhtaannäköisen lookin myös urheilupäivien jälkeen ja tuo tyvelle todella hyvin nostetta, jolloin tupeerausta ei tarvita.
Yksilöllisyys: Pitää muistaa, että kaikilla hiukset eivät kasva samoin. Keskimääräinen hiusten kasvutahti on noin 1-1,5cm/kk, mutta hiusten elinajassa on eroavaisuuksia. Toisten hiukset "kuolevat" nopeammin, jolloin hiuksista ei yksinkertaisesti kasva tiettyä mittaa pidempiä. On itsestään selvää, että jos kahden henkilön hiukset kasvavat samaa vauhtia sentin kuukaudessa, mutta toisen hiukset kasvavat vuoden pidempään ennen tippumistaan ovat ne tietenkin pidemmät. Myös hiusten laadulla on väliä - ohuissa ja hauraissa hiuksissa mekaaninen rasitus näkyy heti pahempana katona. Myös ruokavalio vaikuttaa, sillä hiukset ovat niin sanotusti kehomme ravintoketjun huipulla. Jos kroppa ei saa jotakin ravintoainetta tarpeeksi, hiukset ovat usein se, josta keho ensimmäisenä säästää. 

Onko jollain teistä hiustenkasvatusprojekti meneillään? 

4/24/2016

Birthday thoughts

 Mä täytin perjantaina 23 vuotta. Siis 23, hurjaa. On jännä, miten lukuja tuntuu pyörähtelevän mittariin vuosi vuodelta nopeammin, mutta samaan aikaan toisaalta esimerkiksi 18-vuotias minä tuntuu ajatuksineen ja ennen kaikkea ulkoisen habituksensa puolesta kauhean kaukaiselta muistolta. Kuin kuluva aika nopeutuisi, mutta menneet muistot tuntuisivat todellisuutta kaukaisemmilta.
 Ihana Linda kirjoitti blogissaan hetki sitten vanhenemiseen liittyviä fiiliksiä, jotka koskettivat itseä kovasti juuri syntymäpäivän kynnyksellä ja mua instagramissa seuraavat saivatkin lukea juhlapäivän aamun ajatuksia. 23-vuotiashan on vielä monessa kategoriassa nuori, mutta tämän ikäisenä on silti nähnyt elämää jo paljon. Olen myös pannut merkille, kuinka vuosi vuodelta erot elämäntilanteissa tiettynä vuonna syntyneiden kesken kasvavat. Vielä 18-vuotis synttäreillä lähes kaikkien -93:sten elämä kulki aika samalla mallilla - taino, osa oli lukiossa kun toiset olivat amiksia. Vuosi vuodelta juttelu uusien, itsensä ikäisten tuttavuuksien kanssa muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kuinka eri tilanteissa kaikki ovatkaan! Samaan aikaan tämä aiheuttaa myös välillä ahdistusta. Jotkut mun ikäiset on jo naimisissa ja kenties saaneet lapsiakin. Toisaalta en koe kumpaakaan omalle kohdalle ajankohtaiseksi vielä vuosiin, mutta silti välillä pysähtyy murehtimaan, että apua, pitääkö muka jo aikuistua? Synttäriaamuna pohdin joogattuani omaa tilannettani ja totesin, että mulla on kuitenkin asiat tosi hyvin. On ihana poikaystävä, rakas perhe, tärkeitä ystäviä ja työ rakastamallani alalla. Mä saan jo rakentaa mun uraa ja vankkaa tulevaisuutta, kun jotkut vielä opiskelevat. Niimpä päätin, että yritän jatkossa olla murehtimatta omaa ikääni. Ja heikkoina hetkinä voin lohduttaa itseäni sillä, että ihmisten eliniänodote kasvaa koko ajan, joten aikaakin on alati enemmän hahah.
Miten mun synttäripäivä sitten sujui? Oikein hyvin. Heräsin aamulla aikaisin joogamaan ja syömään aamiasta rauhassa ennen töihin lähtöä. Sain myös kortin mieheltä, jossa hän lupasi viedä mut illalliselle myöhemmin, sillä hän oli kipeänä oikeastaan koko tämän viikon. Myös mun lahjayllätys saa kuulemma vielä hieman odottaa. Ihana illallinen on tiedossa jo ensi viikolla, mikäli saadaan meidän aikataulut sopimaan. Syntymäpäivän vietin pääosin töissä, mutta se ei oikeastaan edes haitannut. Illalla mentiin aikaisin nukkumaan, sillä mä kiiruhdin taas lauantaiaamuna töihin. Synttäreiden kohokohtia olivat juuri läheisten muistamiset, kortit, soitot ja viestit Eilen olisi myös ollut Indiedaysin Bloggers Inspiration Day, mutta tälläkään kertaa en valitettavasti töiden takia päässyt paikalle, pidän peukkuja ensi syksyn tapahtumaa ajatellen - siellä vierailleet, oliko kivat kemut?
Millaisia ajatuksia vanheneminen teissä herättää?

4/17/2016

Halloumi-bataattivuoka (kasvis, GL)



Kevään saapuessa ja kesän pikkuhiljaa häämöttäessä mun tekee mieli entistä vähemmän lihaa (punaista lihaahan en ole syönyt vuosiin, joten lihalla tarkoitan lähinnä kanaa ja äyriäisiä, kala ei oikein minulle maistu) ja sitä vastoin entistä enemmän kasviksia ja värikkäämpää ruokaa. Tämä resepti syntyi taas siten, että minun teki mieli valmistaa jotakin helppoa halloumista, jota voisin ottaa myös hyvin evääksi töihin. Uunissa tehtävät ruuat ovat mun helppojen ruokien ykkösiä - niitä ei tarvitse vahtia koko ajan vieressä. Tämä vuoka on esimerkki maistuvasta ja ravinteikkaasta kasvisruuasta - jota jotkin vannoutuneet lihansyöjät eivät usko olemassa olevankaan. 

Halloumi-bataattivuoka (n. 4 annosta) kasvis, GL
1 bataatti
3-4 porkkanaa
1 sipuli
kourallinen minitomaatteja
1 pkt (n.200g) halloumi-juustoa

n. 3 rk oliviiöljyä
n. 1 rkl hunajaa
pippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori ja paloittele kasvikset rakenteensa mukaan paloiksi - porkkanat kovimpina pienimmiksi ja sipulit suurimmiksi. Pyörittele bataatit, porkkanat ja sipulit oliiviöljy-hunaja-pippuriseoksessa. Mikäli haluat enemmän makuja, voit sekoittaa joukkoon myös muita mausteita, mutta suolaa kannattaa välttää, sillä halloumi on hyvin suolaista. Kippaa maustetut kasvikset vuokaan ja paista n. 20-30min. Tällä aikaa voit kuutioida halloumin ja lohkoa tomaatit. Lisää halloumi ja tomaattilohkot vuoan päälimmäisiksi ja anna paistua vielä n. 25 min, tai kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä. 

Tämä postaus sattuikin sopivasti WWF:n Vähemmän lihaa lautaselle-kampanjan aikoihin, johon suosittelen tutustumaan. Millainen suhde teillä on lihaan?

4/12/2016

All you need to know about yoga

Jooga on vuosisatoja vanha liikunnan ja itsetutkiskelun muoto, joka tuntuu olevan nyt kovassa nousussa ja "uusi trendi" kaiken fitnesshömpän vastapainoksi. Bloggaajat ja ammattiurheilijat hehkuttavat lajia ja naistenlehdet esittelevät eri joogamuotoja - kaikesta päätellen on mainio ajankohta kirjoittaa aiheesta. Ja kyllä, minäkin liityn hehkuttajien joukkoon, joskin haluan antaa myös omat vinkkini joogan suhteen.
Mulle jooga on tuttu jo monien vuosien takaa. Lukioaikoina mulla oli vuoden ajan jäsenyys jooga- ja pilatesstudiolle, jossa kävin tunneilla vähintään kerran viikossa. Tuolloin oli ihanaa huomata oma kehitys! Innostuttuani salilla käymisestä jäi joogailu vähemmälle, mutta kävin silti silloin tällöin kuntosalin jooga- tai pilatestunneilla rauhoittumassa. Nyttemmin muutaman viime vuoden aikana lihaskuntotreenit ovat vieneet mennessään ja lihasmassan kasvattamisen keskellä voin myöntää kehonhuollon jääneen liiankin vähälle. Noin kuukausi takaperin tutkittiin töissä lehtijuttua, jossa migreenistä kärsivä nainen kertoi löytäneensä avun joogasta ja vastaavasti jättäneensä bodypumpit ja salilla rehkimisen (eli juuri ne "mun jutut") pois. Aluksi ohitin tuon artikkelin olankohautuksella, mutta päänsärkyjen jatkuttua se palasi jälleen mieleeni. Viime viikolla päätin aloittaa oman empiirisen tutkimukseni - voisiko jooga olla munkin pelastus? Nyt olen tehnyt viikon ajan jokaisena päivänä vähintään yhden puolen tunnin joogaharjoituksen. Olen herännyt työaamuina tuntia tavallista aiemmin, jotta olen ehättänyt joogata rauhassa. Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukaan, kroppa on voinut päätä myöten paremmin, kuin aikoihin. Päänsäryt ovat pysyneet poissa, vaikka meillä on ollut töissä todella kiireisiäkin päiviä, olen nukahtanut illalla hetkessä ja mieli on ollut entistäkin positiivisempi. Käsi ylös, kiinnostuitteko? Listasin alle muutamia mielestäni tärkeitä juttuja, joita joogaharrastusta aloittavien kannattaa pohtia
Käy tunneilla: Tämä on ihan ensimmäinen ja mun mielestä tärkein juttu. Olen huomannut, että nyt, kun joogasta selvästi on tullut "trendilaji" yksi jos toinenkin sanoo harrastavansa joogaa, vaikkei koskaan ole tunneilla käynytkään. Vaikka kyseessä onkin hidastempoinen ja pääosin rauhallinen laji piilee myös joogassa vaaransa, jossei tiedä mitä tekee. Jotkut asanat voivat väärin tehtynä jopa rikkoa paikkoja. Monissa asennoissa mm. taivutellaan selkää ja niskaa, jotka kaikki varmasti tietävät olevan erittäin arkoja alueita ja mikäli näiden kohdalla tekee liikkeitä virheellisesti, voi jälki olla kaikkea muuta kuin kroppaa kehittävää. Myös joogan pohja - oikeanlainen hengitys, on juttu, jonka oivaltaa kaikista parhaiten ohjatusti - joogahengittely kun ei ole tavallista sisään ja ulos puhaltelua. Kehotankin siis jokaista joogasta kiinnostunutta suuntamaan tunneille joogastudiolle. Moniin paikkoihin saa esim. 10 kerran kortteja, joka on jo mielestäni hyvä määrä lajin sisälle pääsemiseen. Aluksi kannattaa käydä vaikka muutaman kerran viikossa ottamassa tuntumaa lajiin, jonka jälkeen voi alkaa tehdä harjoitteita myös kotona ja käydä sitten vaikka kerran viikossa ohjatuilla tunneilla. Joogatunneilla ohjaaja kiertää tuntilaisten seassa tarkkailemassa ja korjaamassa asentoja, sekä avittaa esim. kieroliikkeissä vieläkin syvempiin asentoihin. Salien peilit myös helpottavat oman asennon tarkkailua, sillä aluksi voi olla vaikea hahmottaa joitakin liikkeitä. Joogaan pätee siis vähän sama juttu, kuin ratsastamiseen. Kuka tahansa voi kiivetä hevosen selkään ja sanoa ratsastavansa, mutta eriasia on osaako todellisuudessa tehdä asioita oikein. Ja samoin kuin ratsastaessa, myös joogassa voi käydä huonosti, mikäli ei tiedä mitä tekee. Kuten hevostellessakin myös joogassa kokemuksen kartuttua voi siirtyä vähitellen myös itsenäiseen harjoitteluun.

Ylläty hikoilusta: Monilla tulee joogasta varmasti ensimmäisenä mieleen venyttelymäisyys ja rauhallinen tempo. Ne kuuluvatkin joogaan, mutta aloittelija saattaa yllättyä siitä, kuinka rankka joogatreeni voikaan todellisuudessa olla. Hiki virtaa ja koko kropan valtaa lämmin tunne, joten vesipullo kuuluu ehdottomasti myös joogatunnin varusteisiin. Aluksi joogaharjoitteet ovat rauhallisempia ja niissä keskitytään hengittämiseen ja oikeaan tekniikkaan, mutta kun päästään vauhtiin, muuttuu tempo nopeammaksi ja asanat vaihtuvat hengityksen tahtiin. Joogaan kuuluu paljon staattisia pitoja, joissa kaikki kropan lihakset aktivoituvat - luvassa on siis ihanaa polttelua kaikkialla kehossa! Joogan hyviä puolia on kuitenkin se, että vaikka treenit voivat olla rankkojakin, kaikki tehdään kuitenkin kehoa kunnioittaen, eikä salilta tuttuja jumeja pääse syntymään. Minulle tämä on ollut joogatessa mieltä lämmittävä tosiasia. Saan tehdä tuntuvia harjoitteita ilman, että täytyy pelätä olkapää- tai hartiajumeja, jotka eivät lupaa hyvää seuraavaa työpäivää ajatellen.
Treenaa säännöllisesti: Tätä ei välttämättä tarvitse edes painottaa, sillä voin luvata, että joogaan ja etenkin sen tuomaan kehon ja mielen tasapainoon jää koukkuun. Jooga voi olla lisänä muita treenejä, mutta koeta kuitenkin etenkin aluksi tehdä pieni "intensiivijakso" joogailun suhteen, jotta lihasmuisti alkaa tallentaa asanoita tehokkaasti ja ihan senkin takia, että huomaat energiatasojen eron arjessa. Mä olen nyt tehnyt tämän viikon kestäneen päivittäisen jooga-kokeilun aikana 2 salitreeniä, mikä on tuntunut juuri sopivalta määrältä. Tämän kuukauden salijäsenyyden loputtua en luultavasti enää hankikaan uutta täällä Seinäjoella, sillä muuttohommat alkavat uhkaavasti lähestyä. Jyväskylään palattuani aion fiilistellä, miten haluan kesällä liikkua. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, että kesä voi mennä suurilta osin joogan ja lenkkeilyn parissa!

Nauti helppoudesta: Kun joogan perusteet ovat hallussa, kyseessä on lenkkeilyn ohella yksi arjen helpoimmista harrastuksista. Tarvitset oikeastaan vain mukavat vaatteet, joissa liikkua. Mikään joogamattokaan ei ole välttämättömyys kotona harjoittelulle, vaan pohjaksi käy aluksi ihan vaikka olohuoneen mattokin. Joogakonkarina olen tehnyt harjoitteita youtubesta löytyvien videoiden mukana, jottei asanoita tarvitse keksiä itse. Oman kehityksen myös huomaa helpommin, kun tekee esim. aamujoogana aina tietyn videon treenin. Mulla onkin tietty puolen tunnin suosikkijooga aamuiksi ja iltaisin valitsen aina sen mukaan, mitä haluan tehdä, selkäpainetta rentouttava jooga, jalkojen liikkuvuuteen keskittyvä jooga, unijooga - youtubesta löytyy valtava määrä hyviä videoita, mutta edelleen kehoitan aloittamaan joogan ohjatuilla tunneilla.

Kuinka moni teistä on kokeillut joogaa?

4/04/2016

March through my phone

Yksi mun lempparikuukausista, huhtikuu on aluillaan ja sehän tarkoittaa tiettyä asiaa blogissa! Eli jälleen on aika tutkia hieman viime kuussa kännykkään kertynyttä kuvasaldoa. Vaikka maaliskuu meni suurilta osin sairastaessa, on joukkoon mahtunut myös monia kivoja ja kuvattavan arvoisia hetkiä
①Oon hehkuttanut tätä lemppariteetä ainakin instagramin puolella, mutta tätä ei voi kehua liikaa! Tälläisen vihreän teen nimeen vannovankin makuun tämä kanelinen luomuchai on vaan aivan tajuttoman hyvää ②Sehän on selfie ③Naistenpäivänä sain omalta rakkaalta orkidean, joita rakastan, mutta jotka valitettavasti kokevat yleensä käsissäni karun kohtalon. Mutta tämä yksilö on selvinnyt kaikkia odotuksia paremmin ja toivottavasti pysyy hengissä jatkossakin hahah ④Paras poika täytti maaliskuussa jo 2 vuotta, ihan hurjaa, sillä tuntuu että juuri tuo oli pikkuinen nahkamaha! Synttärikakku ei pääse kuvassa valotuksen vuoksi oikeuksiinsa, mutta koostui mm. jauhelihapohjasta kermaviilillä kuorutettuna ja hymynaamasta nakkisuulla ja lihapulla silmillä.
①Kukkakuvat jatkukoon. Meillä on ollut nyt varmaan viimeisen kuukauden koko ajan tulppaaneita kotona. Ne tuovat ihanaa piristystä arkeen! ②Erään shoppailureissun räpsy Bikbokin sovituskopista. Tuo nyöripaita lähti muuten mukaan ③Raipe ja hanska, jonka hän on jälleen saanut "tervehtimismetodien" yhteydessä. Kuvan tilanteessa hän istui polleana ja kaikki kehuvat häntä ④Näin!
 ①Yksi harvoista salikerroista sairastelun parissa kuluneessa kuussa ②Terveellinen kinuskipalaherkku jäi kyllä positiivisena kokeiluna mieleen maaliskuulta. Ohje löytyy täältä ③Rakkauspakkaus kyläilemässä meillä Seinäjoella. Mies on sitä mieltä, että meillä Raipe saa tulla sohvalle, vaikka kotikotona ei, sillä kylässä pitää olla aina jotain spessua, mitä kotona ei ④Selleri. Rakastan tätä vihannesta ja voisin syödä sitä vaikka joka päivä. Onko teissä sellerihulluja?
①Yllätys, että jokaisella kollaasissa esiintyy Raipe hahah! Tässä ollaan mukavasti päiväunilla ②Pääsiäinen jäi kyllä mukavana pidempänä viikonloppuna mieleen maaliskuulta ③Käytiin yhtenä keskiviikkona kampaajien kesken lounaalla ja oli muuten superhyvää! Tässä kuvassa pelkästään lounaan salaattiosa, mutta kokonaisuuteen kuului myös keitto, jota tosin en juuri jaksanut näiden salaattipöydän antimien jälkeen syödä ④Ihanaa, kun pikkuhiljaa alkaa olla töissäkin niin lämmin, että tarkenee t-paidalla. Punainen paita on muuten paras lookin piristys - vaikka ilme tuntuisi muuten väsyneelle, kukaan ei edes huomaa, kun päällä on kirkuvan punainen paita. Viime aikoina olen myös alkanut himoita hieman oranssiin taittavia punaisia vaatekappaleita..

Tälläisiä kuvakuulumisia maaliskuulta! Pahoittelen joidenkin kuvien huonoa laatua, en tiedä mitä niille kollaasiksi kokoamisvaiheessa tapahtui. Miten teidän huhtikuut on startanneet?

4/01/2016

Sneaker time



Takki - Vero Moda
Farkut - Gina Tricot
Turtleneck neule - Gina Tricot
Kengät - Nike
Laukku - Michael Kors
Nahkahansikkaat - Seppälä

Tässä vihdoin lupailemiani asukuvia pitkäperjantailta! Ihanaa, kun viimein uskalsin laittaa tennarit ja vieläpä paljaat nilkat (!!!) ihmisten ilmoille. Ihan millekkään patikointimatkalle en vielä noin kevyessä varustuksessa lähtisi, mutta kun päivän menoissa liikuttiin autolla, sopi tälläinen keväinen look hyvin. Näistä kuvista huomaa, kuinka tuo camelcoat meinaa olla vähemmällä kerrospukeutumisella hieman turhan väljä (ostin siis talvella takin tarkoituksella kokoa suurempana, jotta alle mahtuisi paljon vaatetta), mutta toisaalta muutoin särmästi leikattu takki näyttää näin hieman rennommalta. Poolot ja tuollaiset turtleneck-kaulukselliset paidat on näillä keleillä aivan parhaita - olo on heti paljon keväisempi ilman kaulahuivia, mutta kylmä ei silti pääse yllättämään, kun kaulus on riittävän korkea.
Miltä keväinen asu teidän mielestä näyttää? Ja ihanaa huhtikuuta joka iikka