Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit

5/31/2017

Pientä uutta kotiin

Rauha-pennun saavuttua huusholliin, hautasin hetkeksi kaikki haaveet kodin sisustusuudistuksista, sillä ei ollut varmaa millainen termiitti tämä staffityttö olisikaan. Nyt, kun kodin irtaimisto on säilynyt jo reilun 2kk suurinpiirtein hampaanjäljittä, oon varovasti uskaltanut miettiä mitä tekisi mieli uudistaa. Tiedättehän, kun kevään ja kesän tullen tulee sellainen fiilis, että haluaa niin vaatekaapin, sisustuksen kuin meikkipussinkin täyteen vaaleita sävyjä ja freshiä tunnelmaa? 

Mihinkään kovin suuriin ja arvokkaisiin hankintoihin ei ollut tarvis lähteä (sillä eipä tänne pikkukotiin kauheasti mitään lisää mahtuisikaan), mutta sain hankittua muutaman jutun, joista oon haaveillut ♥ Toinen niistä oli tämä metallikori. Oon miettinyt tälläisen hankkimista jo pitkään ja aiemmin ajattelin sen toimittavan virkaa esim. huopien ja fleecepeittojen säilytyksessä, mutta nyt siitä tulikin Rauhan lelukori! Tuon koiran leluvalikoima näyttää varmaan vähän surkuhupaisalta - pahvia, pyyhkeitä ja pehmolelunriekaleita - mutta on tuolla joukossa muutama ehkä vinkulelukin hahah! Ja tuolle pennulle ihan parasta tekemistä tuntuu olevan noiden pahvien kanssa peuhaaminen. Hullulla on halvat huvit.
Toinen, viime kesästä saakka etsinnässä ollut juttu oli tälläinen jakardikuvioinen, vaalea matto. Tälläistä ei tuntunut löytyvän mistään, saatika että koko olisi ollut pieneen eteiseen sopiva ja väri oikea. Niimpä ei tarvinnut juuri miettiä kun törmäsin tähän sattumalta. Beige on haastava sävy eteisen mattona ja jo tässäkin kuvassa näkyy kurajälkiä maton toisessa reunassa, mutta onneksi tuon voi pestä koneessa, joten likaantuminen ei ärsytä niin paljoa. Ja onhan se nyt vaan niin ihanan näköinen, vai mitä?
Viimeinen pikkujuttu löytyy myöskin eteisestä, nimittäin viime postauksen Vuittonin laukun paperikassi ei päätynytkään piiloon kaapin perälle, vaan halusin ottaa sen mukaan sisustukseen ja niimpä se löytyy nyt eteisen jättipeilin vierestä. Mullahan on kylppärissä VS'n paperikassit osana sisustusta, niin tämä jatkaa linjaa sitten muualla yksiössä. 

Millaisilta nämä kodin pienet uudet yksityiskohdat teistä näyttävät?

3/03/2017

Spring vibes @ home

Helmikuun loppu oli blogin puolella hiljainen, sillä viime postauksessa mainitsemani vatsatauti ei ollutkaan tällä kertaa sitä mitä kuvittelin, vaan kivun aiheutti jokin aivan muu ja niimpä jouduin viettämään muutaman päivän sairaalassa. Myös toipuminen vei oman aikansa, mutta tässä sitä ollaan taas! Ja koska nyt ollaan maaliskuun puolella ja maaliskuuhan on virallisesti jo kevättä, niin mikäs sen parempaa kuin laittaa kotia hieman kevät kuntoon 
 Mun lempinurkkaus tässä pikkukodissa on ehdottomasti se, missä sänky sijaitsee. Ikkunalauta on sisustajan unelma ja sen päivitys kevääseen tapahtui yksinkertaisesti siirtämällä Kastehelmi-tuikkukupit odottamaan ensi syksyä ja kaivamalla tekokasvit esiin.
 Oon ollut todella tyytyväinen noihin Deseniolta saamiini sisustustauluihin ja siihen, että uskalsin valita tuohon toiseen kultaiset kehykset. Pieni kultainen yksityiskohta muuten hyvin valkoisessa kodissa näyttää kivalta ja minusta tuo mätsää myös kasvien tuoman vihreän sävyyn.
Mua instagramissa seurailevat ovatkin saattaneet nähdä yhden ihanan jutun, joka tulee muuttamaan mun elämän kolmen viikon kuluttua ❤ Tämä uusi perheenjäsen tulee näkymään blogissa varmasti todella paljon ja niin innoissani hänen saapumisestaan jo olen, että miltein kaikki on hankittu valmiiksi pientä varten. Peti mätsää mahtavasti mun aamutohveleihin, mutta saa nähä kuinka kauan karvakaveri tähän mahtuu! Värivalinnasta saattaa saada osviittaa kumpaa sukupuolta uusi tulokas edustaa..
 Myös kupit on olleet paikallaan jo monta viikkoa. Hihkuin riemusta nämä löytäessäni, sillä olin haaveillut keraamisista, vaaleista kupeista. Tuo teline vaikuttaa todella jämäkältä ja kätevältä, mutta kuppeja voi myös käyttää ilman sitä. Näissäkin piti hieman arpoa kokoa, joten katsotaan pärjätäänkö näillä myös pentuajan jälkeen!
Myös kylpyhuone sai keväisen fiiliksen, kun raivasin hyllykön ylimmälle hyllylle tilaa kasville. Pienessä kodissa kovin suuria muutoksia sisustukseen ei ole helppo tehdä, mutta mun mielestä fiilis muuttuu heti jo tälläisillä pienillä jutuilla kivasti 

Oletteko te siirtyneet jo sisustuksessa kevätjuttuihin?

10/25/2016

Kodin päivitystä sisustustauluilla

*yhteistyössä Desenio

Muutettuani kesällä tähän upouuteen, omaan makuuni juuri täydelliseen, eli kokovalkoiseen asuntoon oon saanut toteuttaa mun kauan haaveilemia sisustusunelmia. Valko-beige värimaailma, erilaiset materiaalit, muutamat viherkasvit ja lukuisat kynttilät ovat kuuluneet mun kodin ilmeeseen. Saatuani aiemmin parvekkeen sisustuksen valmiiksi iskin seuraavan projektin kimppuun: taulut.
Ja niimpä, kun Deseniolta ehdottettiin yhteistyötä, ei tarvinnut vastausta miettiä kauaa - ehdotus tuli nimittäin kuin tilauksesta! Desenio on tämän päivän sisustajan taivas, raikas sivusto täynnä erilaisia julisteita jokaiseen tyyliin. Heidän (ihanan selkeiltä) nettisivuilta on kätevä selailla mieluisia julisteita kategorioiden mukaan. Mä esimerkiksi tiesin, että haluan ainakin jonkun teksti/quote-julisteen, joten keskityin eritoten tekstitaulut-kategoriaan, josta löytyikin muhun täysillä iskevä Marc Jacobs-quote
Aluksi mulla oli ajatuksena tehdä kodin ainoalle tyhjälle seinälle jonkinlainen taulurykelmä, mutta lopulta hylkäsin idean, sillä pieni asunto on avarampi ja fiilis rauhallisempi, kun kaikkia seiniä ei ole tumpattu täyteen. Niimpä päädyin pienempiin julisteisiin. Näiden ympärille on kätevä rakentaa se tauluseinä sitten vaikka jossakin isommassa kodissa! Desenion sivulta löytyy myös ihana inspiraatio-osio, josta löytää hyviä käytännön vinkkejä sisustustaulujen asetteluun ja saa esim. käsitystä julisteiden koosta. 
Julisteiden kehysten suhteen halusin kokeilla jotakin mulle uutta - nimittäin kultaa sisustuksessa. Mielestäni kulta sopii värinä hyvin valkoisen ja beigen joukkoon, joten valinta meni aika nappiin. On hauska, miten tälläinen pieni yksityiskohta voi tehdä kodin fiiliksestä heti erilaisen. Muutoin tuun kuitenkin pitämään lähes valkoisen linjan jatkossakin, mutta voihan olla, että esim. jouluksi tulee hankittua enemmän kultaisia yksityiskohtia!
Mun asuntohan on yksiö, eli keittiö, makuuhuone ja olohuone samaan aikaan ja paljon tuleekin hengailtua sängyllä istuskellen. Julistetaulut tekevät koko huoneen yleisilmeestä enemmän olohuonemaisen ja ehkä jotenkin valmiimman, mikä on todella tervetullutta. 
Miltä uudet tulokkaat sisustuksessa teistä näyttävät? Entä koko Desenio teille tuttu entuudestaan?

8/23/2016

Perfect balcony

Heinäkuun alussa esittelin tässä postauksessa mun uuden kodin yhtä "huonetta" lukuunottamatta. Nimittäin parveke ei vielä tuolloin ollut esittelykunnossa. Kun asuttiin poikaystävän kanssa Seinäjoella, meidän suureen asuntoon kuului lasitettu parveke, mutta käytettiin sitä lähinnä pyykkienkuivaushuoneena! Ei nimittäin haluttu juuri panostaa sellaisen parvekkeen sisustukseen, josta tiedettiin häipyvämme kuitenkin suht' pian. Nyt mä halusin kuitenkin tehdä tästäkin osasta kotia oikeasti viihtyisän ja mun mielestä onnistuin aika hyvin




Ihan ykkösjuttuna parvekkeen sisustuksessa olin päättänyt, että perusparvekebetonilattia on peitettävä. Niimpä hommasin Ikeasta ulkopuulattiaa, jota tosin piti hakea toinen satsi sillä mun arviointikyvyllä ensimmäisistä paketeista riitti peittämään noin 1/3 lattiapinta-alasta. Kun lattia oli valmis oli seuraavana murheenkryyninä kalusteet. Nuo sisustustikkaat tiesin sijoittavani parvekkeelle alusta asti (osittain myös siksi, ettei sisällä ollut niille tilaa..) ja tuolit sekä pöydänkin näin mielessäni - kokoon taittuvat valkoista puuta. Eriasia oli kuitenkin löytää täydellinen setti. Lopulta täydellinen kolmikko kuitenkin astui elämääni itseasiassa eilen, eikä tarvinnut kauaa miettiä lähtevätkö mukaan. Illalla aseteltiin kalusteet poikaystävän kanssa paikalleen ja taas sai todeta, kuinka paljon kätevämpää kalusteita on ostaa mistä tahansa muualta kuin Ikeasta - nämä kun paljastuivat paketeistaan kokonaisina. Koska asunto sijaitsee ykköskerroksessa on parveke luonnollisesti katutasossa. Tämän vuoksi fiilis "yhdestä huoneesta lisää" ei ole aivan niin vahva, tälle parvekkeelle kun ei voi mennä kekkuloimaan yöpuvussa. Nyt tämäkin osa kotia on kuitenkin todella mun mieleen ja aionkin vielä tänään ennen töihin lähtöä hörppiä kahvit täydellisellä parvekkeellani

Miltä mun parvekkeen ilme teistä näyttää?

7/05/2016

A new HOME

Viikonloppuna pääsin vihdoin muuttamaan uuteen kotiini Tämä pikkuruinen yksiö on siis sekä uusi minulle, että myös upouusi ihan oikeasti. Olen nimittäin pikkukodin ihka ensimmäinen asukas! Tätä asuntoa on ollutkin ihana sisustaa siksi, ettei täällä ole mitään, mikä häiritsisi mua (kuten edellisen kotimme vaaleanpunaiset keittiönkaapit ja tummat tasot), päin vastoin, värimaailma on juuri toivomani kaltainen, joten olen saanut toteuttaa kaikki sisustusunelmani. Kokoa tällä yksiöllä on 25,5m2, joka on juuri sopivasti mun tarpeisiin. Halusin päästä esittelemään uuden kotini teille mahdollisimman pian, joten täältä pesee - tutustumiskierros uuteen kotiini


Eteisestä löytyi kiinteänä naulakko-hattuhylly-yhdistelmä, jonka alle halusin sijoittaa kenkäkaapin, jotta eteisessä on aivan oven vieressä jokin tuollainen taso, jolle laskea esim. avaimet. Naulakkoon ei täten voi laittaa kovin pitkiä takkeja, mutta tykkään säilyttää esim. talvitakkeja ennemmin henkareissa, joten tämä ei haittaa. Iso peili eteisessä on ehdoton ja sen edessä onkin hyvä toteuttaa kotitreenejä - kuten tänä aamuna joogatessa totesin.


Heti ulko-ovea vastapäätä avautuu kylpyhuoneen ovi. Pienissä yksiöissä asuneet varmaan tietää, kuinka kylpyhuone on yleensä lähinnä vitsi ja nimeksi sopisi paremmin kylpykomero. Tässä asunnossa yksi ihastuneita henkäyksiä aiheuttanut seikka olikin nimenomaan tavattoman tilava kylppäri. Sain vihdoin kauan haaveilemani hyllykön kaikille käytössä oleville tuotteille ja kylppäriin mahtuu myös oma pesukone Suihkussakin on ihana käydä, kun mahtuu pyörähtämään ympäri kolhimatta itseään seiniin.



Eteisen peilin luota avautuu näkymä itse huoneeseen. Yllätyin siitä, miten tilavan tuntuiseksi asunto jäi, vaikka parisänky ja Murmurin terraario lipastoineen ovatkin suuria kokonaisuuksia. Terraarion takaa pilkottaa vielä korimateriaalinen arkku, jonka paikkaa arvon (kenties parvekkeelle?). Lisäksi haluaisin myös hankkia konnalle uuden (valkoisen) lämpölampun vihreän tilalle, mutta tuollaisia klipsillisiä terran reunaan kiinnitettäviä lamppuja on kamalan hankala löytää.  Pöydän suhteen pohdin paljon, mutta päädyin lopulta tuollaiseen seinään kiinnitettävään, taitettavaan yksilöön, joka onkin osoittautunut loistovalinnaksi pieneen kotiin.

Sänky oli seikka, josta en ollut valmis tinkimään, olin päättänyt haluavani beigen, kangasverhoillun jenkkisänkyn päädyllä varustettuna ja lopulta sopiva löytyikin mistäs muualta kuin Ikeasta. Tämä on leveydeltään 140cm, jota löytyy vain Ikeasta. Tähän mahtuu mainiosti nukkumaan kaksinkin, mutta samalla arvokasta tilaa jää asuntoon hieman enemmän. Sängyn kokoaminen oli ainut juttu, jossa ajattelin tehneeni virheen tämän valitessani. Koottiin sänky nimittäin kolmesti alusta loppuun, ennen kuin saatiin kaikki oikein kohdalleen - kaikki Ikeasta jotakin isompaa ostaneet varmaan ymmärtävät yskän. Huomatkaa myös korvatulpat ikkunalaudalla..
Keittiö tässä asunnossa on todella pieni, mitä aluksi kauhistelin. Tasoille ei mahdu kuin kahvin- ja vedenkeitin, joten esim. leivänpaahdin ja tehosekoitin pitää säilyttää kaapissa ja Sodastreamerista luovuin kokonaan. Seinähylly mahdollistaa sen, että jääkaapin yllä olevaan koloon voin vielä hankkia mikron. Oon myös jo pohtinut toisen hyllyn asentamista tuon päälle, jotta astiakaappiin tulisi enemmän tilaa. Toistaiseksi tässä minikeittiössä on kuitenkin pärjännyt hyvin, kunhan viitsii tiskata astiat heti käytön jälkeen.

Miltä mun minikoti teistä näyttää? Entä kiinnostavatko sisustuspostauksen ylipäätäänsä? Esittelemättä on nimittäin vielä parveke (kunhan saan sen sisustuksen valmiiksi).

9/09/2015

Details of Our Home

Ollaan taas asetuttu taloksi meidän yhteiseen kotiin ja on aika päästää teidät pienelle vierailulle kuvien muodossa Uutuuksia sisustuksen puolella ovat mm. vihdoin löytyneet täydelliset sisustustikkaat, uudet koristetyynyt ja pikkuinen bamburahi. Sisustuksessa meidän kodissa on nähtävillä hallitsevasti valkoista, mikä on mulle tärkeää etenkin pimeän talven aikana ! Muistin taas näitä kuvia napsiessa, kuinka haastavat ajat kuvaamiselle on taas edessä, kun luonnonvaloa on tarjolla koko ajan vähemmän. Näistäkin kuvista osassa on sekä luonnonvaloa, että keinovaloa, jonka vuoksi jotkin kohdat ovat hieman puhkipalaneita - koittakaa olla välittämättä ja keskittykää sisustukseen !






Miltä meidän kodin sisustus teistä näyttää?

6/17/2015

Avoliitto vs Yksin asuminen

Jossakin sivulauseessa olenkin saattanut kertoa, että vietä kesän yksin Seinäjoella. Mies palasi kesän ajaksi töihin Jyväskylään ja mun työt taas on täällä. Meillä on siis asumusero käynnissä ! Suhteelle tämä tekee alun itkuista huolimattaa hyvää. Kaikki yhdessä vietetty aika on todella arvokasta ja toisaalta on aika hauskaa, kun nyt asetelmat on taas ihan kuin juuri oltaisiin alettu seurustella hihih.
Meidän vuokra-asuntoon muuttivat kesäksi asunnon omistajat ja niimpä mulle piti hommata jokin tilapäinen asumus. Löydettiinkin söpö yksiö hyvältä paikalta ja se sopi mulle mainiosti, sillä pienessä asunnossa ei tälläistä pelkuria pelota niin paljoa. Muutaman viikon aikana olen pannut merkille paljon yksin ja yhdessä asumisen eroja, joita ei tulekaan aina ajatelleeksi. Kuvina kesäyksiöni sisustuksen yksityiskohtia. Sain asunnon valmiiksi kalustettuna ja saatiin jättää meidän kolmioon omia tavaroita odottamaan paluuta syksyllä. Toin mukanani kuitenkin paljon erityisesti sisustukseen vaikuttavia tavaroita, jotta sain vuokranantajamiehen sisustamasta yksiöstä mieluisemman näköisen.
Ruoka ja ruuanlaitto: Mä olen ruuastani tunnetusti melko tarkka ja niimpä ainakin kaupassa käyminen on yksin asuessa helpompaa, kun tietää itse tarkkaan, mitä kaupasta tulee poimia mukaan ja minkä verran. Yksin ollessa käytän lihatuotteita (siis kanaa ja kalaa, mitkä ovat ainoat mitä syön) vieläkin vähemmän ja syön välillä täysin kasvispainotteisesti. Lompakossa tämä ei kuitenkaan juuri näy, sillä vaikka kallista siipikarjaa tulee ostettua vähemmän, huomaan hamstraavani ostoskoriin erilaisia superfoodeja ja muuta hifistelyä enemmän, kun toinen ei ole vieressä järjen äänenä kysymässä, tarvitsenko varmasti ihan kaikkea! Yhdessä asuessakin me tehtiin miehen kanssa usein ruokia isompia satseja vähintään kahdelle ruokailukerralle, mutta nyt multa on lähtenyt touhu ihan käsistä ja valmistan melkein koko viikon ruuat kerralla hahah!
WC:n jakaminen: Asia jota ei osaakaan aina arvostaa. Yksin asuessa koko vessa on vain ja ainostaan itsensä käytössä ja etenkin aamuisin se helpottaa elämää. Mä oon tottunut aina meikkaamaan ja laittamaan tukan vessassa (sillä inhoan esimerkiksi lakkapölyä parkettilattioilla yms.) ja yhdessä asuessa tämä tuotti välillä ruuhkaa vessaan, jos herättiin aamulla samaan aikaan. Lisäksi on toki mukavaa, että kun hätä yllättää, pääsy vessaan on varma hahah.
Siivoaminen: Kun asuin yksin ennen meidän yhteen muuttamista, olin todella tarkka siisteydestä. Siivosin kodin kerran viikossa tarkkaan: imurointi, pölyjen pyyhintä, lattian pesut. Vessaa jynssäsin puhtaaksi parhaimmillaan useita kertoja viikossa. Keittiön siisteys oli mulle elämän ja kuoleman kysymys. Kun muutettiin yhteen, oli iltaisin mukavampaa tekemistä, yhdessäoloa toisen kanssa. Aloin pikkuhiljaa löysätä otetta siivousintoilun suhteen, sillä aluksi tuli turhankin usein nipotettua mm. kaikista pyhimmän, eli keittiön siisteydestä. Aloin miettiä, onko supersiisteys kaiken riitelyn arvoista? Ei ole. Nyt, kun asun taas yksin on asunto toki helpompi pitääkin siistinä, kun itse on huolehtimassa kaikki tavarat juuri sinne missä niiden haluaakin olevan ja pyyhkii murut pöydiltä heti syötyään. Tietenkin myös imurointi ja lattioiden peseminen on "hiukan" eri juttu 34neliön yksiössä kuin 73 neliön kolmiossa...
Sisustaminen: Tuikkukuppeja ja koristetyynyjä saa yksin asuessa olla juuri niin monta kuin itse haluaa, eikä kukaan kysele tarvitaanko uutta karvataljaa välttämättä. Aionkin kesän aikana ottaa vapaasta sisustamisesta kaiken ilon irti ja hamstrata asuntoon kaikenlaista uutta. Syksyn tullen ne voi sitten salakuljettaa meidän yhteiseen kotiin

Iltojen vietto: Mulla on töissä vuoroja klo 9-20 väliltä, eli joskus illalla kerkeää juuri syödä iltapalan ja käydä suihkussa ennen kuin täytyy jo käydä nukkumaan, mutta toisina päivinä ilta-aikaa onkin enemmän. Yhdessä asuessa iltaisin ei ikinä ole tylsää, sillä mikäli ei itse keksi tekemistä, voi aina puuhailla jotakin yhdessä. Me käytiin yhdessä asuessakin paljon salilla iltaisin, yhdessä tai erikseen, mutta välillä katsottiin sitten vaikka jotakin sarjaa ja rentouduttiin. Nyt suunnittelen kaikki pidemmät illat jo etukäteen täyteen, juurikin treenaamista ja lisäksi bloggaamista. Yksin asuessa huomaan myös meneväni aikaisemmin nukkumaan, sillä sitä ei "unohdu" toisen vierelle sohvalle katsomaan telkkaria myöhään.
Nukkuminen: Mulle nukahtaminen on ollut lapsesta asti todella hankalaa, koska pelkään paljon kaikkea ja vilkas mielikuvitus tekee tepposiaan vielä näin aikuisenakin. Nukkumaan meneminen, niin hölmöltä kuin sen 22-vuotiaan suusta kuultuna kuulostaakin, pelotti mua tässä yksin asumisessa eniten. Kun olin taas tottunut siihen, että on aina joku jonka vierelle nukahtaa ja joka voi lohduttaa painaisista herätessä, murehdin hirveästi etukäteen millaiset univelat mahdan kesän yksin asumisen aikana kerätä. Yllättäen illat on kuitenkin menneet todella hyvin ! Treenit ja työ varmasti ovat aivoille ja koko kropalle niin kuluttavia, etten käy nukkumaanmenoaikaan enää yhtään ylikierroksilla ja uni tulee hyvin. Plussa puolia yksin nukkuessa on tietenkin myös tila - miten vapauttavaa onkaan saada nukkua juuri niin leveästi kuin itse tahtoo

+ Lakanoiden viikkaus: Tämä on asia jota vihaan tehdä yksin. Lyhyenä ihmisenä lakanoita on mahdotonta ravistella tai taitella ilman että ne osuvat lattiaan ja omissa käsissä ei vain tunnu riittävän mitta kauniisiin taitoksiin. Niimpä lakanat on kaapissa ryttyisinä kääröinä, mikä tympii. 

Kuulostaako mikään kohta tutulta? Entä miltä mun kesäkodin sisustus teistä näyttää?

11/05/2014

Olohuoneen uudet Lack-hyllyt




Loppukesällä, kun käytiin katsomassa tätä asuntoa, innostuin valkeista seinistä ja siitä, että vapaata seinäpinta-alaa on paljon, toisin kuin mun edellisessä pikkuruisessa yksiössä Jyväskylässä. Ostin jo siihen yksiöön Ikeasta neliön muotoiset Lack-hyllyt, mutta koska lähdin ostoksille mittaamatta mitään etukäteen, niin eivät ne hyllyt sitten lopulta mihinkään mahtuneet. Meidän yhteiseen kotiin muuttaessa olin iloinen, etten antanut noita hyllyjä aikaisemmin eteenpäin, sillä nyt niille oli tilaa!
Seinälle tulevien sisustuselementtien asettelu on yhtä aikaa hauskaa ja haastavaa, kun paljasta pinta-alaa on paljon. Näiden hyllyjen paikkaa mietin pitkään ja kun paikka oli valittu, täytyi päättää tulevatko ne suoraan allekkain, vierekkäin vai kenties lomittain. Niimpä oltiin asuttu tässä asunnossa melkein 2kk ennen kuin nyt sain nuo hyllyt seinälle. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen
Miltä meidän uudet seinähyllyt teistä näyttää? Kuinka monen muun kotoa löytyy erilaisia Lack-hyllypaloja?