Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

5/07/2017

The P E R F E C T hair

Sen lisäksi että hiukset on mun työ, oon myös aina ollut todella tarkka omista hiuksistani. Blogia alkuvuosista saakka seuranneet saattaakin muistaa monia eri lookkeja aina mustasta tukasta lähtien. Viimeisimmät vuodet oon kuitenkin pitäytynyt niin luonnollisessa tyylissä kuin mahdollista ja ainakin viimeisen 4 vuoden ainoa käsittely mun hiuksissa oli kahdesti tehdyt hennot vaaleat raidat. Omanväriset hiukset on olleet helpot, niitä ei tarvitse värjätä, eikä väriä ylläpitää, joten oon saanut keskittyä vain muiden hiuksiin. 
Muutaman kerran niin kampaajakoulun, kuin ammattilaisuudenkin aikana on tullut jostakin väristä tai tyylistä sellainen fiilis että vitsit haluaisin kokeilla. Mutta oon sitten kuitenkin hylännyt ajatuksen lähinnä siksi, että en tiedä missä välissä kerkeäisin aina värjäillä omaa tukkaa tai käydä jonku muun penkissä väriä ylläpitämässä. Ja toki syynä on ollut myöskin se, että vaikka tykkäänkin toteuttaa asiakkaille erilaisia hiuksia ja tehdä myös värien suhteen suuria muutoksia, oon sitä mieltä, että mun juttu vain yksinkertaisesti on vähän mitään sanomattoman väriset vaaleat hiukset. Kuitenkin vapun aikaan mulle tuli yhtäkkiä pakottava tarve kokeilla tiettyä sävyä ja usein tälläisissä ulkonäköön liittyvissä jutuissa haluan kaiken HETI joten..
Sävytin mun hiukset kuparin väriseksi! Tälläiset radikaalitkin muutokset hiusten suhteen on onneksi edes hieman turvallisempi toteuttaa nyt, kun on itse ammattilainen. Valitsin nimittäin ihan kevyen värin, joten tiedossa oli jo etukäteen ettei pysyvyys tulisi olemaan mikään parhain. Ajattelin, että hengailen tälläisenä gingerinä ainakin sen aikaa, että väri hiljalleen kuluu pois. Noh, todellisuudessa kolmantena päivänä värjäyksen jälkeen olin jo aivan tuskissani - tyyppi joka peilistä katsoi ei vaan ollut minä!
 Onni on myöskin se, että kampaajana helpomman kokeilun lisäksi on myös helpompi päästä väreistä eroon vaikka sitten saman tien. Niimpä yksi vaalennuspesu, sävytys ja sain mun oman, vaalean tukan taas takaisin ♥ Toki harmittaa, että hiusten kunto hieman kärsi tälläisestä pienessä ajassa tapahtuneesta edes taas veivaamisesta ja latvoista saisi näitäkin kuvia katsellessa napsaista muutaman sentin pois.
Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että koen nyt taas olevani oma itseni ja jätän värikokeilut jatkossakin asiakkailleni hahah! Ootteko te uskaliaita kokeilemaan uusia hiustyylejä vai pitäydyttekö samassa?

11/21/2016

GIFT GUIDE: All hair wants for Christmas

Jipii, ensimmäisen jouluaiheisen postauksen aika! Lahjalistojen viimeistely alkaa olla parhaillaan käsillä ja mä halusin kantaa oman korteni kekoon vinkkien suhteen. Päätin keskittyä mun erikoisalaan: hiuksiin. Töissä kuulee nimittäin usein, että moni, niin mies kuin nainen, haluaisi panostaa hiuksiinsa enemmän, muttei raaski. Niimpä uskon näiden olevan oivia vinkkejä pukinkonttiin 
 
 Äidille, ystävälle, siskolle, tyttöystävälle:
- Hiusöljyjen buumi ei ota loppuakseen eikä suotta, öljyt tuovat helpotusta hiusten hoitoon niiden kunnosta riippumatta. Moroccanoil on öljyjen kiistaton klassikko, mutta myös monilta muilta merkeiltä löytyy hyviä vastaavia.
- Sävyttävät tuotteet ovat niin blondin, kuin punatukkaisen pelastus. Nykyään omat sävyttävät shampoot ja hoitoaineet on saatavilla lähes kaikille mahdollisille hiusväreille. Blondin lahjapakettiin kannattaa ehdottomasti kääriä Fudgen hopeashampoo!
- Laadukas muotoilurauta, kiharrin ja fööni ovat tavaroita, joilla arkea voi helpottaa uskomattoman paljon. Ghd:n tuotevalikoimista löytyy näitä kaikkia ja mm. heidän kiharrinpuikko on aivan yliveto.
- Hiusnaamiota suositellaan käytettävän hiusten laadusta riippumatta kerran viikossa parissa, mutta yllättävän monelta moinen tehotuote puuttuu.
- Myös lahjakortti kampaajalle on lahja, jota saaja varmasti arvostaa - useimmiten lahjakortin voi käyttää halutessaan sekä palveluihin että tuotteisiin.
Poikaystävälle, isälle, veljelle, kaverille:
- Miesten muotoilutuotteissa vallitsee edelleen vahakausi, joten klassikkovahalla (kuten Redkenin Rough Clay) ei voi mennä pieleaen. 
- Huolettomiin miesten tyyleihin suolasuihke on omiaan ja tuo trendikkään mattaisen viimeistelyn.
- Shampoo ja hoitoaine voivat myös lyhyemmissä miesten hiustyyleissä joko helpottaa tai vastaavasti vaikeuttaa elämää hiusten kanssa. Kukapa meistä ei haluaisi lahjaksi tuotteita, joilla päädytään ensimmäisenä mainittuun?
- Lahjakortti parturiin tai esimerkiksi miesten omaan luksuskäsittelyyn: amerikkalaiseen parranajoon on varmasti lahja, joka tulee tarpeeseen!

Toivotteko te jotain hiusjuttuja joululahjaksi?

4/26/2016

Miten kasvattaa hiuksia?

Hiukset ovat naisen kruunu. Kampaajan ammatinkin puolesta lienee sanomattakin selvää, että hiukset on mulle todella tärkeä osa itseäni ja omaa persoonaani. Vaikka mulla on ollut aikojen saatossa voisiko sanoa kaikki mahdolliset hiusmallit aina irokeesistä lähtien on nykyään pitkä tukka ehdottomasti se mun juttu. Olenkin viime aikoina jopa nähnyt painajaisia, jossa mulle on leikattu polkkatukka hahah!
Omasta mielestäni mun tukka ei ole vieläkään erityisen pitkä, mutta näissä asioissa tuppaa tulemaan helposti todella sokeaksi ja vanhoja kuvia vertaamalla hoksaa, että onhan se kasvanut parin vuoden takaisesta todella paljon. Ennen kampaajakoulua olin tehnyt päätöksen kasvattaa hiuksia joskus lukiossa, kun hiukset ylettyi hätäisesti ponnarille. Mun kasvatusprojekti oli kirjaimellisesti pelkkää kasvatusta ja latvoja leikattiin ekan kerran monien vuosien jälkeen viime keväänä. Viimeksi hiuksia on leikattu elokuussa, jolloin halusin niistä linjaltaan tuollaiset todella v-malliset, jotta laittaminen on helpompaa. Tukkaan on tehty vuoden sisällä kahdet vaaleat raidat, muita värikäsittelyitä ei ole, eli suurin osa hiuksesta on mun luonnollista väriä. Edellisistä raidoista alkaa olla nyt puoli vuotta, eikä selvää tyvikasvua näy lainkaan. Värinä kuvailisin mun hiuksia natural blondeiksi, on ihanaa olla luonnostaan todella vaaleatukkainen
Olen tällä hetkellä omiin hiuksiini todella tyytyväinen, niin värin kuin pituuden puolesta. Tavoitteena ei enää varsinaisesti ole kasvattaa, mutta ei se myöskään haittaa. Miten sitten tähän mittaan on päästy? 

Hiusten käsittely: Hius ei vastoin yleisiä harhaluuloja kärsi lämpökäsittelyistä juurikaan, joten hiuksia kasvattaessa ei ole pakko asettaa fööniä ja muotoilurautoja ehdottomaan pannaan. Mä itse lopetin hiusten föönaamisen viime kesänä, jota aiemmin olin kuivannut ne jokaisen pesun jälkeen. Syynä tähän ei ollut se, että föönaus tekisi tukalle pahaa, vaan yksinkertaisesti mukavuudenhalu ja laiskuus, sillä näin pitkän ja paksun tukan kuivaamiseen menee ikä ja terveys. Miksi jotkut sitten kokevat föönaamisen ja kihartamisen/suoristamisen vahingoittavan hiuksia? Syy piilee lämmön sijasta mekaanisessa rasituksessa. Föönatessa märkiä hiuksia helposti kiskoo kovakouraisesti harjalla ja huono muotoilurauta saattaa repiä hiuksia. Niimpä hiusten käsittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota ja toimia mahdollisimman hellävaraisesti - jos harjatessa joutuu irvistelemään, ei kyseessä ole hiusystävällinen käsittely. Harjaan ja muihin "hiustarvikkeisiin" kannattaa kiinnittää huomiota. Itse olen omalla sekä pitkätukkaisten asiakkaiden kohdalla todennut Tangle Teezerin ja erilaiset luonnonharjaksiset harjat parhaiksi. Invisibobblet ovat pitkistä hiuksista haaveilevien ystäviä, sillä näiden ponnareiden avulla paine jakautuu hiuksia ponihännälle sitoessa yhden kapean kohdan sijasta kierteiden avulla laajemmalle alueelle ja näin ollen vältytyään hiusten katkeilusta niiden ollessa kiinni.

Pesu ja pesutuotteet: Mitä harvemmin peset, sen parempi. Hiukset ovat märkinä haavoittuvaisia. Märkä, etenkin värikäsitelty hius venyy ja katkeaa kuivaa hiusta helpommin. Lisäksi hiusten harjaaminen märkänä on yleensä kovakouraista repimistä. Mä pesen hiukset 2-3 kertaa viikossa, vaikka urheilen paljon. Pesutuotteissa mun käyttämä tuotekirjo työsuhde-etujen vuoksi laaja ja tällä hetkellä on avattuna ainakin 20 purkkia pelkästään erilaisia pesutuotteita. Tämän hetken lemppareita näkyy kuvissa ja kaikki ovat hyviä esimerkkejä pitkästä tukasta haaveileville. Redkenin litraiset Smooth lock-sarjan shampoo ja hoitoaine ovat paitsi ihanan tuoksuiset, myös todella silottavat, mikä helpottaa hiusten käsittelyä. Lanzan Keratin Healing Oil Shampoo on nimensä mukaan useita öljyjä sisältävä tuote, joka vahvistaa ja syvähoitaa hiusta. Moroccanoilin Hydration Shampoota tuskin edes tarvitsee hehkuttaa - aivan ihana kosteuttava shampoo. Lorealin Liss Unlimited-hiusnaamio on niin ikään silottava ja syväkosteuttava, kuten myös Color Maskin Pearl-naamio, joka myös huolehtii hiusten sävystä. Kaiken kaikkiaan mun neuvo on käyttää ennen kaikkea kosteuttavia pesutuotteita, koska lisäkosteutta tarvitsee lähes poikkeuksetta kaikki hiukset. Omasta hiuslaadusta riippuen kaikki silottavat tuotteet ovat myös hyviä, juuri siksi, että ne helpottavat hiusten selvittelyä ja käsittelyä, joten minimoidaan hiusten katkeilun riski. Suosittelen ennemmin tekemään vaikka tuplapesun jollakin tälläisellä kosteuttavammalla shampoolla, kuin valitsemaan suoraan todella pesevän shampoon, sillä usein pesutehon lisääntyessä hoitavat aineet jäävät vähemmälle.
Muotoilutuotteet: Lähes mun kaikki muotoilutuotteet ovat silottavia, kiillottavia ja selvittäviä, eli erilaisia öljyjä, seerumeita ja kiiltosuihkeita. Paul Mitchellin smoothing-sarjan Super Skinny seerumi on loistava tuote föönauksen alle, se nimittäin selvittämisen ja kosteuttamisen lisäksi lyhentää hiusten kuivumisaikaa. Käytän tätä ilman föönaustakin, sillä tuote tekee latvoista ihanan pehmeät. Redkenin Diamond Oil-hiusöljy on ylellisessä pipettipullossa ja omaa maininnan 0% silikoneja, mikä on todella harvinaista, kun on kyse hiusöljystä. Tästä johtuen tämä ei niinkään selvitä hiuksia, mutta kosteuttaa ja kiillottaa senkin edestä. Usein saatan lisätä tämän päälle vielä jotakin toista seerumia. Tigin Bed Headin Glaze Haze on taas yksi tuotteista, jonka olen haalinut itselleni vain tuoksun vuoksi, mutta tämäkin on ihan hyvä silottava seerumi. Balmainin Silk perfume-kiiltosuihke puolestaan on yksi parhaista kiiltosuihkeista, joka myös siloittaa latvat pesupäivien välissä ihanan silkkisiksi. Näitä kaikkia öljyjä ja seerumeita laitan hiuksiin pääasiassa pesun jälkeen, pyyhekuivaan tukkaan ja ehkä vielä hieman latvoihin kuivanakin. Nämä siis ovat ne apulaiset, jotka pitävät latvan hyväkuntoisena ja kiiltävänä kasvatusprojektin aikana.
Näitä kahta tuotetta käytän pesupäivien välissä ja hiusten tuuheutuksessa. Tupeeraaminen kuuluu myöskin aiemmin mainitsemaani mekaaniseen rasitukseen, eli altistaa hiusta katkeilulle. Niimpä sitä kannattaa välttää tai ainakin vähentää. Hyvänä apuna tyven tuuheutuksessa toimivat erilaiset rakennetta tuovat tuotteet kuten suolasuihke tai tämä Tigin Bed Headin Sugar Shock-sokerisuihke. Tämä tuoksuu aivan ihanalta sokerilta ja tätä suihkuttelen usein tyvelle heti pesun jälkeen ja hiusten kuivuessa se tuo kivasti volyymia. Lisäksi suihkaisen tätä usein pesupäivien väleissä iltaisin vielä lisää tyvialueelle, jotta hiukset kohoavat päästä vielä seuraavanakin päivänä. Balmainin kuivashampoo on hyvä esimerkki mainiosta kuivashampoosta - sopivasti freesaava ja tuuheuttava samaan aikaan. Kuivashampoo varmistaa puhtaannäköisen lookin myös urheilupäivien jälkeen ja tuo tyvelle todella hyvin nostetta, jolloin tupeerausta ei tarvita.
Yksilöllisyys: Pitää muistaa, että kaikilla hiukset eivät kasva samoin. Keskimääräinen hiusten kasvutahti on noin 1-1,5cm/kk, mutta hiusten elinajassa on eroavaisuuksia. Toisten hiukset "kuolevat" nopeammin, jolloin hiuksista ei yksinkertaisesti kasva tiettyä mittaa pidempiä. On itsestään selvää, että jos kahden henkilön hiukset kasvavat samaa vauhtia sentin kuukaudessa, mutta toisen hiukset kasvavat vuoden pidempään ennen tippumistaan ovat ne tietenkin pidemmät. Myös hiusten laadulla on väliä - ohuissa ja hauraissa hiuksissa mekaaninen rasitus näkyy heti pahempana katona. Myös ruokavalio vaikuttaa, sillä hiukset ovat niin sanotusti kehomme ravintoketjun huipulla. Jos kroppa ei saa jotakin ravintoainetta tarpeeksi, hiukset ovat usein se, josta keho ensimmäisenä säästää. 

Onko jollain teistä hiustenkasvatusprojekti meneillään? 

12/10/2015

Testissä Color Mask Pearl & Platinum + arvonta

Mukavaa torstaita kaikille Ette arvaa kuka on taas vatsataudissa.. Onneksi mulla on sairastelun ohessa tälläinen kiva blogijuttu hoidettavana, niin aika ei käy ihan niin pitkäksi. Nimittäin, mulle saapui jälleen postissa kiva paketti yhteistyökumppaniltani Miraculokselta/KC Professionalilta, joka sisälsi mulle osittain ennestään tuttuja lempparituotteita*. Paljon hehkuttamaani Color Mask-perheeseen on nimittäin saapunut muutamia uutuuksia, joista ajattelin hieman kertoa teille. Mun esittelemät tuotteet sopivat siis parhaiten vaalea hiuksisille, mutta postauksen lopussa on huomioitu ihan teidät kaikki - hiusväriin katsomatta!
Ensimmäisenä tutut ja turvalliset blogissa ennenkin esiintyneet Pearl-sävyn shampoo ja tehohoito. Tämäkään kaksikko ei ole ollut markkinoilla kuin n. puolitoista vuotta, mutta etenkin tuota Pearl-hoitomaskia olen kerennyt käyttää todella monta tuubillista. Kumpikin tuote on sävyltään "helmiäistä" eli hennon pastellivioletin ja vaaleanpunaisen väliltä. Tuotteen tuubissa hämmentävänkin tummaa sävyä ei kannata lainkaan säikähtää, sillä hiuksissa sävy kyllä laimenee ja muuttuu juuri kauniin helmeileväksi. Mikäli tuotteen sävy jännittää, voi kumpaakin näistä (kuten kaikkia muitakin Color Mask-tuotteita) "lantrata" sekoittamalla käsissä sävyttävää shampoota tavalliseen, värittämään shampooseen ja hoitomaskia taas värittömään hoitoaineeseen. Joka tapauksessa nämä tuotteet sopivat mielestäni parhaiten luonnollisen vaaleille, esimerkiksi raidoitetuille hiuksille, sillä täysin valkeassa tukassa violetti ja pinkki vivahde voivat tulla liian selvästi esiin. Pearl-sävyn tuotteet taittavat hiuksista ei toivottuja lämpöisiä (eli vaaleassa tukassa usein keltaisia) vivahteita ja tuovat hiuksiin uskomattoman kiillon. Töissä mun työkaverit huomaavat aina, kun olen pessyt hiukseni Pearl-shampoolla, sillä niiden sävystä tulee heti kirkkaampi ja helmeilevämpi Tehohoito on myös kaivattu kosteuttaja raidoitetuissa hiuksissa. Itse käytän sävyttäviä tuotteita hieman fiiliksen mukaan. Saunaan valitsen lähes aina juuri sävyttävän hoitomaskin, sillä pidempi vaikutusaika ja lämpö tehostavat vaikutusta, sävyttävä shampoo taas on nopea käyttää silloinkin, kun aikaa tai saunamahdollisuutta ei ole. 
Toisena paketista paljastui Color Mask shampoo ja tehohoito Platinum-sävyssä. Platinum-shampoo on aivan uusi laajentuneen Color Mask-perheen jäsen ja Platinum-hoitomaski puolestaan tuttu jo vuosien ajalta vanhalla "Silver" nimellään. Myös joidenkin muiden tuttujen maskisävyjen nimet ovat viime aikoina muuttuneet, kun sarjaa selkeytettiin. Platinum-maski on siis mulle tuttu jo vuosien takaa, etenkin niiltä ajoilta, kun vaalensin hiuksiani mustasta vaaleaksi. Sävyn uutta shampoota olen testaillut mielenkiinnolla ja todennut myös sen niin mainioksi, että harmittaa ettei tätä sävyttävää shampoota ollut olemassa jo kauan sitten, kun havittelin paperin valkoista tukkaa. Nämä sävyt eroavat Pearl-kaksikosta siten, että lopputulos on vieläkin viileämpi, kun hentoa pinkkiä häivähdystä ei ole. Platinum-sävyn tuotteet ovat siis oivalliset juuri täysin vaaleaan tukkaan ja myös raidoitettuun hiukseen, mikäli tavoittelee mahdollisimman viileää, lähes harmaata sävyä. Mulle tehtiin hetki sitten runsaasti aivan pieniä vaaleita raitoja lisää ja tällä hetkellä fiilis on ehkä vuoden ajastakin johtuen sellainen, että haluan hiuksiin mahdollisimman viileän vivahteen, siksi tämä pari pääsee nyt käyttöön Pearl-sävyjä useammin  Platinum-shampoon lisäksi Color Mask-perheen uusia jäseniä ovat Golden Copper-shampoon ja hoitomaski, sekä harmaiden granny-hiusten aikakaudella ajankohtainen Graphite-hoitomaski. Sekä uusiin, että vanhoihin Color Mask-tuotteisiin voitte tutustua kätevimmin täällä.
Joulun kunniaksi haluttiin yhdessä KC Professionalin kanssa antaa myös teille kaikille mahdollisuus testata näitä loistavia tuotteita. Niimpä mä saan arpoa yhteensä kolme shampoo+tehohoito pakettia teille ihanat Ja koska kaikki eivät tietenkään ole blondeja, voittajilla on valittavissa ihan kaikki sävyt Color Mask-perheestä. Tästä linkistä löytyy omalle hiukselle oikean sävyn löytämiseksi kätevä kartta myös niille, joille nämä tuotteet eivät entuudestaan ole tuttuja. Mahdollista on myös valita keskenään eriväriset shampoo ja tehohoido, sillä tehohoitojen sävyvalikoima on toistaiseksi shampoita laajempi!

Ohjeet arvontaan osallistumiseksi ovat samanlaiset kuin viimeksikin ja haluan jälleen antaa blogin vakkariseuraajille ja mua instagramissa (@esssisi) seuraaville pienen etulyöntiaseman arvontaa varten. Mutta edelleen myös satunnaiset lukijat ovat tervetulleita arvontaan mukaan. 
Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
Kommentoi alle sähköpostiosoitteesi, sekä kuinka monella arvalla olet mukana (1 jos olet satunnainen kävijä, 2 jos luet blogia/seuraat ig:ssä, 3 jos olet kumpaakin aiemmista). Lisää vielä perään, minkä sävyisen shampoon ja tehohoidon haluat, jos voitat. 
Arvontaan voi osallistua ensi keskiviikkoon 16.12.2015 saakka, jotta tuotepaketit kerkeävät vielä pukinkonttiin! Otan voittajiin yhteyttä sähköpostitse ja julkaisen vielä arvonnan voittajat täällä blogissakin.

Kuten viimeksikin, olen tästä mahdollisuudesta aivan innoissani, joten ei muuta kuin hurjasti onnea kaikille arvontaan

*Tuotteet saatu yhteistyössä

9/01/2015

No Nothing arvonnan voittaja

Nyt on vihdoin asetuttu taas taloksi meidän yhteiseen asuntoon ja niimpä sain myös arvottua No Nothing-tuotteiden voittajan! Osallistujia tuli paljon enemmän, kuin osasin odottaa, mikä oli tosi iloinen juttu. Mukavaa, että hiustuotteet kiinnostaa myös teitä lukijoita Voitto osui tällä kertaa useammalla arvalla osallistuneelle, joten mahdollisuuksien tuplaaminen näköjään kannatti!
Eli hannis__93@hotmail.com osoitteeseen tipahtaa tänään meiliä, jossa kyselen osoitetietoja paketin lähetystä varten.

Kiinnostaisiko teitä tälläiset arvonnat jatkossakin? Itse olen ajatellut, että joulun alla olisi hyvä ajankohta järjestää uutta tempausta, mitä mieltä te olette? 

8/14/2015

Testissä allergiavapaa No Nothing + arvonta

 Harvoin sitä tuleekaan miettineeksi, kuinka suurelle määrälle erilaisia tuoksuja altistummekaan päivän aikana. Osan vain kohtaamme hetkellisesti, mutta osa seuraa mukanamme koko päivän. Hiusten shampoopesu ja hoitoaine, hiusten muotoilutuotteet, vartalovoide, deodorantti, kasvorasva, meikit ja yleensä vielä jokin parfyymi - uskomaton määrä hajusteita yhdessä kropassa. Itselläni tuoksu on todella tärkeä asia tuotetta valitessa. Hetki sitten jouduin jättämään muutamat saamani hiusten muotoilutuotteet pois käytöstä, sillä ne tuoksuivat omassa tukassani aivan banaanilta, jolle olen todella allerginen ja tämän vuoksi pelkkä haju etoi. Tällöin mieleeni tulivat hajusteallergikot.  Kohtaan päivittäin työssäni asiakkaita, jotka ovat hajusteyliherkkiä, eli toisin sanoen allergisia kaikille hajusteille. Yleensä tälläiset ihmiset kestävät "hajustettujen" ihmisten läsnäolon, mutteivat voi itse käyttää hajusteita saamatta allergiaoireita. Kaikki yliherkkyydet ovat ikävä juttu, mutta onneksi nykyään löytyy myös tuotteita, joita valmistaessa on ajateltu allergisia ystäviämme.
Tälläinen sarja on testiin saamani KC Professional No Nothing Sarjan kaikki tuotteet ovat sekä hajusteettomia, väriaineettomia että parabeenittomia jonka vuoksi niille on myönnetty arvostettu Allergiatunnus. Tuotteet sopivat herkistyneiden ohella kaikille, jotka haluavat vähentää elimistönsä hajuste- ja kemikaalikuormitusta. Vaikka itse käytänkin päivittäin esimerkiksi hajuvettä, on jollakin lailla ihanan "vapauttavaa", kun hiukset eivät pesun ja laiton jälkeen tuoksu yksinkertaisesti millekkään, paitsi puhtaalle,
No Nothing sarjasta löytyy pesu- ja hoitotuotteet neljälle eri hiustyypille, joten jokaiselle löytyy juuri omaan tilanteeseen sopivat tuotteet. Kosteuttavat tuotteet ovat kaikille sopiva valinta, sillä lähes jokaisen hiukset kaipaavat ainakin silloin tällöin kosteutusta. Shampoon ja hoitoaineen lisäksi sarjasta löytyy myös hiuksiin jätettävä Moisture Mist joka kesyttää pörröiset hiukset sekä vähentää niiden sähköisyyttä. Vaikka tuotteet onkin kehitetty herkälle iholle, on harhaluulo, etteivät tälläiset tuotteet voisi olla samaan aikaan tehokkaita. Kukin tekee lupaamansa, shampoo puhdistaa tehokkaasti lian ja tuotejäämät, hoitoaine selvittää ja syväkosteuttaa hiukset ja jätettävä suihke varmistaa kosteutetun lopputuloksen myös seuraavana päivänä - ja kaikki tämä ilman hajusteita, väriaineita tai parabeeneja
Pesu- ja hoitotuotteiden lisäksi No Nothing-sarjasta löytyy myös laadukkaat muotoilutuotteet. Sain itse testiin käytännöllisen Multisprayn, jolla on mahdollista luoda useita tyylejä. Tuote sisältää UV-,lämpö- ja kosteussuojan, joten jos valittavana olisi vain yksi muotoilutuote, voisin suositella kaikille tätä! Suihke tuo tuuheutta ja ilmavuutta lookkiin käytettäessä föönauksen alle ja suojaa hiuksia muotoiluraudan kuumuudelta tuoden samalla ihanan kiillon esimerkiksi kihartaessa. Lettikiharoita rakastaville tämä tuote on täydellinen: muutama suihkaus Multisprayta tukkaan ennen letitystä ja avatessasi punokset tuloksena on tuotteen sisältämän kosteussuojan vuoksi todella pysyvät kiharat
Testailtuani näitä tuotteita, olen ihan mielelläni välillä hieman "hajuttomampi", niin verrattomia nämä ovat. Ja arvatkaa mikä on kaikista parasta? Nyt myös te voitte saada tämän samaisen nelikon omaksenne KC Professional halusi lahjoittaa tuotepaketin yhdelle ihanalle lukijalleni ! Arvottavia tuotteita miettiessä halusin, että ihan kaikilla, myös herkillä ja allergisilla on mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka vuoksi valitsin tämän kyseisen sarjan.

Blogin lukijat ja mua instagramissa (@esssisi) seuraavat saavat lisäarvat arvontaan! Voit kuitenkin ottaa osaa vaikka olisit vain satunnainen kävijä. Ohjeet osallistumista varten ovat seuraavanlaiset:
Kommentoi alle sähköpostisosoitteesi ja perään kuinka monella arvalla osallistut (1 jos olet satunnainen kävijä, 2 jos luet blogia/olet seuraaja ig:ssä, 3 jos olet kumpaakin aiemmista).
Arvontaan voi osallistua pe 28.8.2015 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan ja otan häneen yhteyttä sähköpostitse!

Olen aivan innoissani saadessani tarjota teillekin mahdollisuuden laadukkaisiin hiustuotteisiin. Onnea kaikille arvontaan ja ihanaa viikonloppua

*tuotteet saatu yhteistyössä

6/12/2015

Have a Hairy Friday

Ehkä muistatte, kun huhtikuussa mun kolmen vuoden tauko hiusten värjäämisestä tuli päätökseen ja mulle tehtiin koulussa ohuita vaaleita raitoja. Raidat olivat ihana piristys kevääksi, mutta kohtasin kotona ongelman - mulla ei ollut oikein sopivia tuotteita raidoitetulle tukalle ! Niimpä alkoi armoton tuotteiden hankinta ja hamstraaminen, mikä ei tälläiselle kosmetiikkafriikille ollut lainkaan epämiellyttävää hahah. Rakasta sitä, jos saan hyvän syyn hankkia uusia meikkejä tai hiustuotteita.
Värjäämättöminä mun hiukset oli hyvä kuntoiset ja kaipasivat enemmänkin tuuheutusta ja vain kevyttä hoitoa. Nyt, kun niiden rakenne on raitojen vuoksi hauraampi ja karheampi, kaipaa tukka jälleen hoitavuudeltaan voimakkaampia tuotteita. Kampaajana multa löytyy kaapeista varmaan lähemmäs 50 käytössä olevaa (ja lähes yhtä monta korkkaamistaan odottavaa) tuotetta, mutta tähän postaukseen ajattelin koota ne, joita tällä hetkellä käytän eniten ja jotka juuri nyt koen parhaiksi raidoitetun hiuksen tuotteiksi
Huhtikuisessa hiuspostauksessa mainitsinkin, että mun raidat tehtiin vaalennusaineella, jonka massan joukkoon oli lisätty uutta Olaplex-tuotetta. Linkin takaa voitte käydä lukemassa enemmän tästä hiusten kemiallisten käsittelyiden mullistavasta uutuudesta, mutta lyhyesti sanottakoon siis, että kyseessä on hiuksia vahvistava tuoteperhe, joka sisältää kolme tuotetta. Ensimmäistä lisätään värimassan joukkoon, toisella tehdään hoitokäsittely värjäyksen jälkeen ja kolmas, kuvassa näkyvä tuote on tarkoitettu kotona käytettäväksi. Mun hiukset on luonnollisessa värissäänkin todella takkuuntuvat ja haperot ja vaikka raidat tehtiinkin mahdollisimman hellävaraisella menetelmällä, ei takkuamiselta ole voinut pesun jälkeen välttyä. Käytän tätä Olaplexin nro 3*:sta n. kerran viikossa, riippuen siitä, kuinka usein tukan pesen ja ero on huomattava. Tämän tuotteen avulla hiukset pysyvät useiden pesujen ajan parempi kuntoisina ja tuntuvat vahvemmilta Mikäli haaveilette sileistä ja ennen kaikkea vahvoista kutreista, suosittelen kysymään kampaajaltanne Olaplexiä. Tuotesarjalla voidaan siis tehdä kaikenlaisia värjäyksiä, mutta myös pelkkiä hiusten hoitoja, joten tämä sopii myös naturellista lookista pitäville. 
Seuraavana hoitoaineet, joita käytän Olaplex-hoidon lisäksi. Vasemman puoleinen Revlonin Style Masters Smooth Conditioner on nimensä mukaan siloittava hoitoaine. Tämä tuote on tarkoitettu etenkin pitkille ja suorille hiuksille, jotka kaipaavat kiillotusta ja silottelua. Tuote pitää pörröiset latva kurissa, muttei ole liian hoitava, eikä lätistä hiuksia tyvestä. Tätä voisin suositella hyvin myös täysin värjäämättömään hiukseen. Oikean puoleinen KC Color Mask Pearl* onkin vilahtanut blogissa aiemminkin, mutta en voi lakata hehkuttamasta tätä tuotetta Vaaleat raidat kaipaavat sävytystä jotta väri pysyisi halutun viileänä ja siihen tämä tuote on verraton! Vaikka vaaleanpunainen etiketti ja tuotemassan väri saattavat säikäyttää, voi tätä maskia käyttää huoletta etenkin raidoitettuun hiukseen, saamatta violettia lopputulosta. Color Maskeissa on myös hoitotehoa muihin värimaskeihin nähden paljon, joten nämä ovat omiaan vaalennetuille, kesän kuivattamille hiuksille.
Pesun jälkeen olen hiuksia selvittäessä suihkinut niihin tätä Kérastasen hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Myönnetään, että hamstrasin tämän tuotteen itselleni töistä osittain vain ihanan ulkonäön vuoksi! Käytössä suihke on kuitenkin osoittautunut hyväksi tuotteeksi myös sisältä. Hiuksien selvittäminen on huomattavasti helpompaa tämän suihkeen kanssa ja latvoihin sekä pituuksiin tulee toivottua kiiltoa. Tuotetta voikin suihkia kevyesti myös kuiviin hiuksiin tuomaan lisää kiiltoa ja "korostamaan väriä", kuten se lupaa. Tykkääkin lisätä tätä kuivaan tukkaan pesujen jälkeisinä päivinä. 
Mun hiuksien pehmeyttä ja sileyttä ihastellaan usein ja tässä on kaksikko, joka on viime aikoina ollut mun pelastus Pelkäsin, että raidoituksen jälkeen en saa hiuksia enää sileäksi ilman suoristusrautaa, mutta pelko oli onneksi aiheeton. Käytän oikean puoleista Paul Mitchellin Super Skinny* seerumia aina pesun jälkeen kosteaan tukkaan ja annan hiusten kuivua. Tämä tuote "pakkaa" hiusta tiheämpään muotoon, jolloin se kuivuu nopeammin ja pinnasta tulee uskomattoman sileä. Kuivaan tukkaan riittää yhden painalluksen verran vasemman puoleista KC:n Argan Beauty Serumia* kiillottamaan ja viimeistelemään sileä look.
Löytyykö mun tämän hetken lemppareista mitään teidän suosikkeja? Entä päätyikö jokin tuote testauslistalle?

*Tuotteet saatu yhteistyössä

4/29/2015

Kampaajan vihaamat asiakkaat

Enää kaksi partanäyttöä ja kuukauden päästä olen valmis parturi-kampaaja. En malta odottaa, että saan paperit käteeni ja mulla on vihdoin ammatti Olen ollut koko opintojen ajan hiusalan töissä, ensin tukussa ja nyt toisen vuoden kampaamossa, joten asiakkaiden kanssa toimiessa on ehtinyt tulla jo monenlaisia tilanteita vastaan. Niimpä ajattelinkin nyt kirjoittaa aiheesta, josta usein juttelemmekin takahuoneessa kampaajakollegien kanssa, eli vaikeista/ärsyttävistä asiakkaista.
1. Myöhästelijä Kampaajat aikatauluttavat päivänsä tarkasti ja joskus kalenteri voi olla niin täynnä, että ruokailukin on suunniteltu jonkun asiakkaan värin vaikutusajalle. Tälläisissä tilanteissa mikään ei ole niin ärsyttävää, kun asiakas, joka tulee myöhässä. Jopa 5 minuutin myöhästyminen voi aiheuttaa dominoefektin, jonka jatkumona kaikki päivän tulevat asiakkaat joutuvat odottamaan. Jos jokainen asiakas olisi 5 minuuttia myöhässä, ei viimeiseille jäisi lainkaan aikaa. Paikalle kannattaa päin vastoin tulla 5-10 minuuttia etuajassa.

2. Pahan hajuinen asiakas Hiki, tupakka, vanha viina jne. Pahimmillaan kappa vielä hautoo niin, että hajut voimistuvat ja työtä viimeistellessä saa tosissaan pidättää hengitystään. Myöskin selvästi krapulaiset asiakkaat häiritsevät, kun ei tiedä milloin tyyppi oksentaa tai nukahtaa.

3. Vielä tosta vähän-tyyppi Hiusten leikkaus suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa ja mietitään, kuinka paljon mistäkin lyhennetään. Kun tukka on leikattu lähestulkoon valmiiksi, asiakas ilmoittaa haluavansa sitä vielä lyhyemmäksi. Tässä vaiheessa käytännössä koko tukka on leikattava uusiksi, sillä lyhennettävä alue on saatava yhdistymään. Raivostuttavimpia ovat ne asiakkaat, joille mikään ei riitä ja hiuksia lyhennetään koko ajan lyhyemmäksi ja lyhyemmäksi. Tällöin tekee mieli joskus rahastaa 3 leikkauksen hinta, jos asiakas on kolmesti alkuperäisen suunnitelman jälkeen halunnut lyhyempää ja lyhyempää. Eri asia on pienet paikat, kuten otsatukka jne. mutta esimerkiksi perinteistä tasausleikkausta suunnitellessa kannattaa miettiä jo valmiiksi, kuinka paljon latvoja lyhennetään, jotta työ saadaan tehtyä kerralla.
4. Huutavat lapset Lapsiasiakkaat ovat aina oma haastava lukunsa ja heidän palvelemiseen kampaajalla on konstinsa. Ärsyttävää on se, kun vaikkapa väriin tuleva äiti ottaa huonosti käyttäytyvän lapsensa mukaan kampaajakäynnille, vaikkei lapsen tukalle tehdäkään mitään. Eriasia on tietenkin sylivauvat, jotka eivät välttämättä pärjää ilman äitiään ja yleensä nukkuvatkin suuremman osan ajasta, mutta vanhemmat lapset, jotka tylsyyksissään rääkyvät pois pääsyä, terrorisoivat kampaajan työvälineitä tai pahimmillaan vaeltelevat ympäri kampaamoa. Jatkuvasti huutava lapsi häiritsee sekä muita asiakkaita, että työntekijöitä ja sinne tänne hosuva lapsi aiheuttaa myös vaaratilanteita paikassa, jossa sakset ja veitset viuhuvat. Kampaajilla ei ole aikaa viihdyttää/vahtia lapsia, joten mieluusti heille tulisi järjestää jonkin toinen hoitopaikka äidin kampaamokäynnin ajaksi.

5. Mietiskelijä Asiakas on varannut ajan väriin ja hänen istuessaan penkkiin alkaa armoton aprikointi. Kampaajan ehdotuksista mikään ei käy, kun asiakas ei oikeastaan tiedä, haluaako punaista, tummaa vai jotakin platinanvaaleaa. Aika kuluu ja lopulta valittu väri joudutaan tekemään kiireessä, kun mietiskelyssä  kului liian kauan. Hyvä suunnittelu on tärkeää ja usein yhdessä kampaajan kanssa se onnistuukin paremmin. Aikaa varatessa kannattaa kuitenkin ilmoittaa, mikäli itsellä ei ole minkäänlaista visiota tulevasta, jotta kampaaja osaa varata paremmin aikaa myös suunnittelulle ja se voidaan tehdä rauhassa. Värien suhteen onkin kaksi hyvää kysymystä, joita kannattaa pohtia jo etukäteen: tumma vai vaalea, lämmin vai kylmä?

6. Alennuksen vaatija Kampaamon hinnat on tarkkaan mietitty ja toisin kuin asiakkaat välillä kuvittelevat, maksetusta hinnasta jää käteen vain murto-osa. Jokaisesta työstä voi suoraan vähentää 24% eli käytännössä 1/4, joka maksetaan arvonlisäverona. Tämän lisäksi kampaajalla on lukuisia muita kuluja, joita työstä pitää maksaa. Tällöin kaikenlaisia alennuksia on harkittava tarkkaan ja esimerkiksi opiskelijan -10% alennus vaikuttaa jo suuresti todelliseen käteen jäävään summaan. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin mies asiakkaat, jotka 10 euron seteliä heilutellen vaativat päästä leikattavaksi.

7. Kerkeisikö myös värin-tyyppi Jotkin asiakkaat kysyvät joka kerta leikkauksen yhteydessä, kerkeisikö myös värjätä tai pelkän permanentin varattuaan olisiko mahdollista tehdä myös leikkaus. Kysyähän aina saa ja joskus kampaajalla onkin aikaa. Välillä asiakkaat kuitenkin silmin nähden närkästyvät saadessaan kielteisen vastauksen. Jo aikaa varatessa kannattaa miettiä, mitä hiukset tarvitsevat. Mikäli kampaajakäyntiä edeltävinä päivinä tulee mieleen vielä jotakin muuta, kannattaa soittaa ja kysyä lisäpalvelua jo etukäteen, tällöin aikaa voi olla vielä mahdollista pidentää. Asiakaspaikalle istahtaessa se usein on jo myöhäistä.
Onneksi nämä ovat vain varoittavia esimerkkejä ja suurin osa asiakkaista on mukavia Myöntääkö joku teistä tunnistavansa itsestään näitä asiakastyyppejä?

4/24/2015

Luonnollisen vaaleat raidat



Ihmeiden aika ei ole ohi! Hiihtoloman aikaan kirjoittelin hiusten leikkauksesta neljän vuoden tauon jälkeen ja nyt ollaan jälleen samanlaisissa teemoissa. Blogia pidempään lukeneet tietääkin mun hiusten oman, luonnollisen värin kasvatusprojektista, jossa onnistuin. Kolmen vuoden värjäämättömyyden aikana mun hiuksista ehti kasvaa värjätty väri kokonaan pois. Täysin naturellilla tukalla oltiin menty nyt pitkän aikaa ja olen jo talvesta asti miettinyt, että look kaipaisi ehkä jotain piristämistä. Tänään meille tarjoutui koulussa mahdollisuus testata uutta mullistavaa Olaplex-tuotetta ja kun tarvittiin mallia tuotteen testaamiseen vaalennusaineen kanssa, tarjosin tukkaani raidoitukseen. Niimpä mulle tehtiin kylmän vaaleita raitoja harvakseltaan koko päähän ja voin sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen Vaalennusaineeseen sekoitetun Olaplexin ansiosta hiukset eivät vaurioituneet kuten normaalisti vaalennuskäsittelyn yhteydessä, joten ei tarvitse murehtia myöskään tukan kunnon huononemisesta, joka olikin yksi monista syistä miksi aikanaan päätin hiusten värjäämisen lopettaa. Nyt hiusten koko yleisilme on freesimpi, mutta huomaamattomien raitojen ansiosta mistään tyvikasvuista ei edelleenkään tarvitse huolehtia. 
Rakastan uutta tukkaani Miltä teidän silmään näyttää? 

3/28/2015

Mistä tietää löytäneensä oman alan?

Kevät on ihanaa, mutta usein myös stressaavaa aikaa - etenkin nuorille opiskelijoille. Peruskoulun päättävät pähkäilevät lukion ja amiksen välillä, tulevat ylioppilaat taas jatkavat pänttäämistä kirjoitusten jälkeen pääsykoemateriaaleilla. Välivuoden pitäneet koettavat järjestää aikaa lukemiselle töiden ohessa. Olen todella onnellinen siitä, että vaikka mullakin on stressipisteet valmistumisen vuoksi huipussaan, ei mun tarvitse tällä kertaa jahkailla seuraavia kouluja - kun saan toukokuussa kampaajan paperit käteeni siirryn suoraan työelämään. Vihdoin mulla on ammatti ja vielä sellainen jota rakastan
Ajattelin tämän olevan hyvä ajankohta kertoa omia mielipiteitäni ja vinkkejä siitä, mistä tiedät löytäneesi oman alan?
Koulussa on kivaa: Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta olen itse kokenut tämän. Jos vertaan lukioaikaa hiusalalla opiskeluun on ero kuin yöllä ja päivällä. Viikonlopun jälkeen herääminen maanantaiaamuna ei ärsytä välillä lainkaan ja etenkin joitan tiettyjä koulupäiviä oikein odottaa innolla. Tietenkin on niitä huonojakin päiviä, mutta kokonaisuudessaan koulussa oleminen on kivaa. Omalla kohdallani koulun vaihto Seinäjoelle ei valitettavasti ollutkaan kovin hyvä idea, sillä täällä koulun opetustyyli, sekä opettajat eivät sovi minulle. Tiedänkin nyt yhä vahvemmin olevani omalla alalla, sillä olen jaksanut käydä koulussa epämiellyttävästä fiiliksestä huolimatta, sen voimalla, että kiinnostus hiusten tekemiseen on niin suuri. Jos tämä ei olisi oma juttuni, olisin varmasti keskeyttänyt koulun täällä.

Inspiroidut alasta: Hiuksiin liittyviä instagramfeedejä, Facebookin parturikampaajien ryhmä ja kaikki mahdolliset alan tukkureiden järjestämät koulutukset. Hiusjuttuja tulee fiilisteltyä ja seurattua aktiivisesti myös vapaa-ajalla ja uudet trendit kiinnostavat paljon. Omasta alasta tulee niin suuri ja tärkeä osa jokapäiväistä elämää, että ihan huomaamatta sen parissa käyttää aikaa myös koulun ulkopuolella.
Halu panostaa: Lukiossa menin lähes kaikkien aineiden kohdalla sieltä, mistä aita on matalin. Äikkä oli ainut mua kiinnostava juttu jonka vuoksi äikän esseisiin ja esitelmiin jaksoin panostaa. Hiusalaa opiskellessa myös kaikki teoria on ollut mielekästä ja niin pienempiin parissa tunnissa tehtäviin ryhmäesitelmiin, kuin myös laajaan oppariin olen halunnut panostaa kunnolla ja tehdä parasta mahdollista - ei vain sellaista, jolla läpäisee kurssin. Esitelmien aiheet on ollut kiinnostavia ja olen usein kihissyt innosta työstäessäni niitä.

Työn tuoma ilo: On uskomatonta, että oltuani koulussa 8-16 ilta töissä ei kuulosta maailmanlopulta vaan päin vastoin. Juuri täällä Seinäjoella, missä koulu on ollut mulle henkisesti 1000 kertaa raskaampaa kuin Jyväskylässä, työ kampaamossa on ollut se piristävä juttu. Kun saan asiakkaan penkkiin ja pääsen juttelemaan hänen kanssaan aivan yksinkertaisista jutuista ja tekemään hänestä taas huolitellun ja särmikkään näköisen, unohtuvat murheet koulun suhteen. Mun kaveripiirissä ollaan usein heitetty läppää asiakaspalveluhymystäni, joka ei todellakaan puhelinmyyjänä tai huvipuiston laitekuskina ollut aidoimmillaan - mutta kampaajan töitä tehdessäni huomaan usein hymyileväni ihan tiedostamatta asiaa - aidosti.
Et voi enää kuvitella itseäsi missään muussa työssä: Nyt mulla on sellainen tunne, että tämä ala ja työ on juuri minua varten. Tässä olen hyvä ja tästä saan iloa. Tälläistä työtä jaksan tehdä vaikka loppuelämäni.

Voin luvata, että kun oma ala ja työ löytyy, sen todella tuntee ja huomaa Oletteko te löytäneet oman alanne? Allekirjoitatteko mielipiteeni?

3/17/2015

Last few weeks through my phone

 Tykkään lukea puhelinkuvapostauksia muiden blogeista, vaikka seuraisinkin bloggaajaa myös instagramissa - blogin puolella kuviin on kiva saada aina pieniä "selityksiä". Pitkästä aikaa päätin myös itse julkaista tälläisen postauksen, etenkin ajatellen niitä lukijoita, jotka eivät mua instassa seuraa. Kuuluuko puhelinkuvapostaukset teidän suosikkeihin?
①Viime postauksessa kerroinkin, kuinka menin perjantaina testaamaan uutta salia. Homma ei jäänyt pelkäksi testailuksi, vaan hankin itselleni salijäsenyyden pitkästä aikaa yli vuoden tauon jälkeen!②Motivaatio liikunnan suhteen on taas aivan huipussaan, mikä on ihana tunne Me käydään nyt miehen kanssa samalla salilla, joten treeniseurakin on maailman parasta! ③Lisää iloisia uutisia: mun pähkinäallergia taitaa pikkuhiljaa olla historiaa. Vuosi sitten aloin sietää mantelia ja joulun aikaan testailin varovasti miedoimpia pähkinöitä ja nyt menevät kaikki! Ette arvaakaan kuinka paljon iloa tämä juttu on tuottanut mulle. Pähkinöitä kuluu nyt kaikessa ja kaikissa muodoissa - paahdettuna salaatissa ja kotitekoisessa myslissä, pelkiltään välipalana ja maapähkinävoin muodossa NAM ④Pipokauden pikkuhiljaa päätyttyä olen piristänyt päivän lookkia suurilla leteillä. 
①Iltapalasmoothie ja hyvää luettavaa - rentouttava hetki ennen nukkumaanmenoa ②Ihanasta Suskusta tuli mun varmaan loppuelämän ripsihuoltaja, kun hän taikoi räpsyistä vielä entistäkin tuuheammat ③Vilman kanssa käytiin hiihtolomalla testaamassa uudistunut Wilhelmiinan Konditoria, joka oli muuttanut uusiin tiloihin. Kyseinen kahvila kuului jo ennestään mun lemppareihin, mutta nämä uudet tilat nostivat sen heti kakkossijalle top-kahviloiden listaan - suosittelen lämpimästi kaikille Jyväskyläläisille ④Ylintä ja alinta näistä on toteutettu melko ansiokkaasti, mutta kirjoja en ole lähiaikoina juurikaan lukenut, sillä en ole kuullut/nähnyt/muistanut mitään uutta hyvää luettavaa. Olisiko teillä jotakin hyviä lukuvinkkejä?
①Coco Chanel-sitaatit on olleet mun tutkinnan alla viime aikoina paljonkin ja yksi tälläinen löytyy myös juuri edellisellä viikolla esittelemästäni opinnäytetyöstä ②Selfie, jossa näkyy tämän hetken kaikki lempparivaatteet ja -asusteet: syvä v-aukkoinen paita, paksu neulostakki, Guessin kaulakoru ja näyttävät Bb-korvikset ③Ensimmäisten parvekekahvien fiilistelyä ④Viime viikolla suoritin myös kampaus-ehostusnäytön, jonka kampausta näkyy tässä. Kyseinen näyttö oli mulle itselle värinäytön ohella se, jota odotin eniten jonka suhteen olin todella innoissani, sempä takia toivon saavani tästä näytöstä hyvän arvosanan.

Suurin osa näistä kuvista on näkynyt tosiaan jo mun instagram-tilillä @esssisi, jota seuraamalla pääsee reaaliajassa seurailemaan tekemisiäni!

2/28/2015

Hiusten leikkaus - 4 vuoden tauon jälkeen


Ihanaa lauantai-iltaa! Mun hiihtolomaan on kuulunut paljon mukavaa puuhaa ja yhtenä niistä ylitin maanantaina itseni - kävin kampaajalla En ollut ennen hiusalan opiskelua ajatellutkaan, kuka kampaajan hiukset laittaa? Meillä on koulussa säännöllisesti omien hiusten päiviä, mutta koska en värjää tukkaani, enkä ole kaivannut leikkausta, olen aina ollut vain laittamassa muiden hiuksia.
Mun hiuksia oli tosiaan leikattu viimeksi 4 vuotta sitten, ellei otsatukkia tai sivusiiliä lasketa. Tähän asti olin pärjännyt hiusten kanssa ihan hyvin, mutta aivan viime aikoina latva tuntui pörrööntyvän erityisen paljon ja jouduin käyttämään sen silottelemiseen paljon aikaa ja tuotteita. Niimpä päätin, että nyt on aika luopua senteistä, vaikka se kovasti jännittikin! Varasin ajan ihanalle Mallalle, joka tietää kuinka tarkka olen tukastani ja niimpä saatoin nauttia pienestä hemmotteluhetkestä rauhassa, luottaen Mallaan täysin
Ja lopputulos - olen todella tyytyväinen Tuosta vasemmanpuoleisesta kuvasta huomaa, että kyllähän tuo latva siistimisen tarpeessa oli. Leikattiin mun tukkaan selkeä v-linja taakse, jolloin aivan keskeltä takaa mittaa otettiin vähemmän, mutta sivulta reilummin. Nyt tukka on tyvestä latvaan ihanan sileä ja pörröt ovat poissa. Luulempa, etten harkitse seuraavaa latvojen siistimistä ihan neljää vuotta hahah. Näistä kuvista ei aivan selvästi nää, mutta vanha vaalennettu latva leikattiin lähes täysin pois ja niimpä voi sanoa mun tukka on nyt kokonaan omaa luonnollista väriä.
Haluan vielä vinkata teille ihanista hiustuotteista Tällä viikolla saapuivat nimittäin tilaamani Davinesin Oi-sarjan shampoo ja hoitoaine, joita voin suositella lämpimästi ihan kaikille. Olenkin useissa hiustuotepostauksissa hehkuttanut kyseisen tuoteperheen hiusöljyä ja nämä pesutuotteet ovat aivan yhtä verrattomia. Tuoksuiltaan koko italialainen Davines-sarja on ihanan erikoinen ja näma Oi-perheen tuotteet ovat spa-henkisiä yrttisellä tuoksullaan. Vaikuttavina aineina tässä parissa on mm. Roucou-kasvin öljy, sekä ruusuöljy joten lopputuloksena on täydellisen pehmeät ja sileät hiukset

Löytyykö teistä lukijoista yhtä harkitsevia hiusten leikkaajia? Entä oletteko tutustuneet Davines-sarjaan?

1/21/2015

Little luxury for hair - Moroccanoil





Kosmetiikkapostausta toisen perään - halusin kuitenkin tulla hetimmiten esittelemään teille nämä ihanuudet, joten toivottavasti tälläinen tuotehömppä on teistä yhtä kiinnostavaa kuin musta.
Sain nämä Moroccanoil-tuotteet sponsoroituna opinnäytetyötäni varten ja nyt, kun opparin kaikki käytännön työt on tehty saan itsekin nauttia näistä luksustuotteista Kosteuttava shampoo, hoitoaine ja intensiivinen kosteusnaamio yhdessä hiuksiin jätettävän treatment-hoitoöljyn kanssa ovat kaivattua kuivien talvihiusten hemmottelua. Moroccanoil on hiuskosmetiikka-alalla jylläävän öljybuumin lippulaiva tuoteperhe, eikä syyttä. Nyt, kun olen päässyt tutustumaan näihin tuotteisiin paremmin sekä testaamaan niitä asiakkaiden lisäksi omaan tukkaani, en löydä moitteelle sijaa. Jo pelkän shampoo-pesun jälkeen hiukset tuntuvat sileämmiltä ja helpommin selvitettäviltä. Vielä kun niissä käyttää tavallisen hoitoaineen tai hauduttaa pidemmän kaavan mukaan hiusnaamiolla tuloksena on silkkisen sileät kutrit Hiuksiin jätettävän öljyn ansiosta lopputulos myös kestää pidempään.
Tästä tuoteperheestä tuli kerta heitolla suosikkini! Onko Moroccanoil myös teidän mieleen?