12/31/2013

Mursu on torahampaistaan huolimatta laumaeläin

Tietää, että on tullut vanhaksi, kun aika kuluu vuosi vuodelta nopeammin. Blogin puolella vuoden vaihtuminen tarkoittaa perinteistä uudenvuodenpostausta. Tänä vuonna valitsin kysymysten ja vastausten rinnalle sellaisia kuvia vuodelta 2013, joita kaikkia yhdistää yksi sana: ilo ♥ 

1. Mitä teit vuonna 2013 sellaista, mitä et ollut tehnyt aikaisemmin?
Aika isona juttuja yksin asustelu, joka on sujunut paremmin kuin uskoinkaan !

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Huh, onneksi en edes tehnyt moisia.

3.Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kukaan ihanihan läheinen.

4.Entä kuoliko kukaan läheisesi?
Onneksi ei !

5. Missä maissa kävit?
Oon aika onneton reissaaja selvästi, sillä viime vuonnakin oon vastannut: vain Virossa :D Lasketaanko Ruissalo omaksi maaksi?
6. Mitä haluat vuodelta 2014  sellaista, missä et onnistunut vuonna 2013?
Haluan murehtia asioita vähemmän !

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
Tänä vuonna ainakin uutena muistettavien listaan liittyi yhden ihanan synttäripäivä (:

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Smiley Hahaa ja tuntui oman alan löytäminenkin tärkeältä jutulta!

9. .. ja suurin epäonnistumisesi?
Hmm no kesällä tuntui aika epäonnistuneelta kun en vieläkään saanut mitään korkeakoulupaikkaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen asiat taisi mennä juuri niinkuin oli tarkoitettu.

10. Kärsitkö vammoista?
En mistään pahemmista ! PAITSI liikavarvas..
 
11. Mikä oli paras asia jonka ostit?
Omaan asuntoon kaikki ihanat jutut 

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
(Tää kysymys on musta joka kerta jotenkin outo..) Mutta sanonpa edellisvuotiseen tapaan, että kavrujen ja muidenkin läheisten ihmisten !
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Minun.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan!
 
15. Mistä innostuit eniten?
Minut on helppo saada innostumaan, joten monista jutuista! Esimerkiksi festarit suo syyn vauhkoamiseen viikkoja ennen ja jälkeen tapahtuman :D
16. Mikä albumi tai kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2013?
Upea PMMP puhuttelee mua aina ja koska (surullista kyllä) he laittoivat pillit pussiin tänä nimenomaisena vuonna, sanotaan vaikka koko Matkalaulu-albumi !

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi, ihana vastata näin.
18. Lihavampi vai laihempi?
Luulenpa, että aika sama.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.

20. Mitä kaikkea olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Tehnyt enemmän päätöksiä sen perusteella, miltä tuntuu, ei mikä on järkevää - sillä kaikki jutut joissa kuuntelin sydäntäni ovat tehneet musta vain iloisemman.
21. ..entä vähemmän?
Typeriä möläytyksiä...

22. Miten vietit joulun?
Samoin kuin aion tänä vuonnakin, perheen kanssa 

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
En halua miettiä tämmöisiä !

24. Rakastuitko vuonna 2013?
Kyllä 
25. Mikä oli mieluisin tv-sarja jota seurasit?
Vastaan näköjään vuodesta toiseen Bb ja Salikset :DD

26. Vihaatko tällä hetkellä ketään, ketä et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.

27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin tänä vuonna tosi vähän kirjoja, mikä on harmi juttu. En pysty vastaamaan mitään.

28. Mitä halusit ja sait?
Yhden ihanan pojan !

29. Mitä halusit muttet saanut?
Oon viime vuonna vastannut lemmikkikana. Jatkan edelleen kyseisestä eläimestä haaveilua :D
30. Mikä oli vuoden 2013 suosikkielokuvasi?
The Place Beyond the Pines

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin töissä.... Mutta onneksi juhlittiin sitten kunnolla sekä tupareita, että synttäreitä samalla kertaa ! 
32. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2013?
Melkoisen kirpparipainotteista !

33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissään?
Toverit ja oma kulta.
34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
TEEMU SELÄNNE 

35. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Olen nolo amis enkä kauheasti seuraa politiikkaa. Lasketaanko poliittiseksi puheenaiheeksi ne itsenäisyyspäivän mellakat?

36. Ketä kaipasit?
Kesällä Kreikkaan karannutta Jonna, syksyllä maailmanmatkaaja Roosaa ja tietenkin sotilastani !

37. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Voisin luetella tähän melkein kaikki mun uudet luokkalaiset, huisia porukkaa 

38. Minkälainen vuosi 2013 oli kokonaisuudessaan?
Aikas onnistunut !

39. Mitä on must to do-listalla vuonna 2014?
Kahtena viime vuonna oon vastannut tähän kielikoru, joten tää must to do-juttu ei oo mun kohdalla kovin vakuuttava :D

40. Mitä odotat ensi vuodelta?
Rauhaa, rakkautta ja seikkailuja !

Ihanaa Uutta Vuotta kaikille ♥ 
XOXO

12/29/2013

Diplodocus toivoi painavampaa häntää

Mun joulu tiivistyy aikalailla yllä näkyviin tunnelmiin. Paljon ruokaa ja iloinen minä  Herkuttelu oli ihanaa 9 viikon totaalikieltäytymisen jälkeen ja perheen kesken vietetty aika tuntui entistä tärkeämmältä, kun kaikki ovat samaan aikaan koolla enää harvoin. Minun puolestani joulunpyhiä saisi olla vaikka 7 lisää, mutta nyt näyttää siltä että on kiireenvilkkaa alettava valmistella traditioksi muodostunutta uudenvuodenpostausta.
XOXO
 

12/19/2013

Pingviinit tunnistavat toistensa tuoksun

①Hississä eräänä päivänä, matkalla.. ②.. Roosan kotiinpaluu-illalliselle ③Kyseinen neiti kävi myös asiakkaanani ④Tehtiin tasaisen punainen tukka ja toiselle puolelle laitettiin hauska raitaefekti elävöittämään yleisilmettä!

Viimeinen viikko ennen joululomaa on sisältänyt monia hauskoja juttuja, eikä siksi ole kiireistä huolimatta tuntunut liian uuvuttavalta. Nyt on ihana päästää arjesta irti ja rentoutua kunnolla. 
Mukavaa lomaa ja joulun aikaa ihan kaikille

12/15/2013

Seepian iho on silkkinen




Halusin sunnuntain kunniaksi esitellä teille uuden lempihiustuotteeni Simin arganöljyä sisältävä, kosteuttava muotoilutuote paljastui taannoin Bloggers Inpiration Day-goodiebagistä ja on siitä lähtien ollut säännöllisesti mukana hiustenlaittorutiineissani. Joka kerta, kun pesen hiukset levitän nokareen tuotetta tukkaan, kiepsautan nutturalle yöksi ja aamulla saan puhallella föönillä kuivaksi kosteutetun, helposti kammattavan ja sileän tukan. Suosittelen ihan kaikille - Simin tuotteille ominaiseen tapaan myös kyseinen on hajusteeton, joten sopii myös hajusteyliherkille.
Onko joku teistä kokeillut ArganCare-sarjan muita tuotteita? 
XOXO

12/12/2013

Ei villakoirakaan aina nauti kiharoistaan



Tällä viikolla meillä on ollut koulussa paljon omien hiusten laittoa. Koska en tahdo tehdä tukalleni mitään, olen päässyt toteuttamaan kavereiden toiveita. Kaikista jännittävintä oli päästä tekemään Nooralle hiuksia silottava silkkikäsittely Yllä näkyvä kuvapari todistaan, että kyseinen käsittely on todella kurittomien, kiharien ja pörröisten hiusten pelastus. Oikeilla tuotteilla tukka voi pysyä sileänä jopa 5kk ja seuraammekin nyt mielenkiinnolla kuinka koekaniinin hius alkaa käyttäytyä.
Kysykää ihmeessä, jos tahdotte tietää moisesta lisää!
XOXO

12/08/2013

Villivarsa laukkaa aina kun mahdollista

Pitkät viikonloput ovat ihania - paitsi kun ne loppuvat. Ensi viikko on täynnä kaikenlaista hulinaa, joten ajattelin rentoutua kun siihen on vielä mahdollisuus. Herkullinen tee, villasukat ja ranskalainen manikyyri Aika hyvä yhdistelmä etten sanoisi!
XOXO

12/06/2013

Leijona ei nauti talvesta

Hyvää itsenäisyyspäivää ihan kaikille Suomen synttäripäivään on kuulunut perinteiset leipomukset ja ilta sujuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton pukuloistoa arvostellessa. 6.12 on minulle päivä, jona joulun odotus tuntuu todella alkavan ! Miten te itsaripäivää vietätte?
XOXO

12/02/2013

Impalalla on koreat sarvet

Susku pyysi minua koulussa tekemään hänelle pikkujoulukampauksen kiharapohjalla. Syntyi tuollainen toispuoleinen luomus, johon olin ihan tyytyväinen! Ilahdutti kuulla, että täysin pinneillä kokoon kurottu tukka kesti juhlahumunkin hyvin. Kertokaahan ihmeessä, miltä teidän silmään näyttää. 
Kiitokset ihanalle harjoituspäälle 
XOXO

12/01/2013

Paviaani on se jolla on häntä

Taas on takana rentouttava viikonloppu oman kullan seurassa Oli mukava käydä pitkästä aikaa elokuvissa yhdessä, joskaan en osaa vieläkään oikein sanoa mitä mieltä tuosta leffasta olin. Sunnuntai-illan ikävää paikkaa jälleen terveellinen herkku
Ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille! Olettehan samaa mieltä  kanssani siitä, ettei koskaan ole liian vanha joulukalenterille?
XOXO

11/25/2013

Pienikin papukaija on yllättävän moniruokainen

Bloggers Inspiration Dayssa tarjoutui mahdollisuus osallistua Indiedaysin ja VAASANin herkkuhaaste-kampanjaan. Tarkoituksena oli ideoida ja toteuttaa jokin resepti käyttäen hyväksi VAASANin herkullisia tuotteita Neljästä eri teemasta minua inspiroi eniten energinen aamun aloitus, sillä luulenpa etten ole ainoa, jonka mielestä vinkkejä nopeaan ja hyvään aamupalaan ei koskaan voi olla liikaa!

½ avokado
merisuolaa ja mustapippuria

Itse pidän ruisleivästä eniten paahdettuna, joten aamiaisen valmistus aloitetaan paahtamalla palaset. Tällä aikaa avokadon voi halkaista ja paloitella tai kypsyysasteesta riippuen muussata valmiiksi. Kun leivät pomppaavat paahtimesta, ei muuta kuin avokado kyytiin sekä ripaus merisuolaa ja  mustapippuria tuomaan paremmin esille avokadon makua. Yksinkertaista, terveellistä ja energistä - juuri sitä mitä aamulla kahvi kupillisen kylkeen tarvitaankin.

Kyseinen yhdistelmä on ollut herkkuani jo useiden vuosien ajan ja klassikko sai uuden pirteän maun VAASANin uutuuden, pikkuisten ruispalojen ansiosta. Leipä on hieman jälkiuunimaisempi kuin isoveljensä ja maistui minun suuhuni vielä originelliä paremmalta

Suosittelen ihan jokaista kokeilemaan moista aamun aloitusta sekä äänestämään reseptiäni ja osallistumaan kilpailuun Indiedaysin&VAASANin kampanjasivulla
XOXO

11/24/2013

Mahdetaanko konnankoukulla havitella kilpi- vai rupikonnia?

Sunnuntai-illat eivät ikinä ole olleet lemppareitani. Vielä vähemmän ne ovat sitä nykyään, kun paluu inttilesken yksinäisyyteen lämähtää vasten kasvoja. Olen ottanut tavakseni pyhittää nämä illat itseni hemmotteluun. Uusi lakkaus kynsiin ja television tuijottelua herkullinen smoothie kaverina Suihkussa vietän aikaa pitkään - kerrankin ihan yksin!

Hauskaa alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa! Ajatelkaa - ihan pian on jo joulukuu.
XOXO

11/22/2013

Strutsi pörhistelee pyrstösulkiaan



On niin villiä saada välillä toimittaa kampauspään virkaa Kauppareissu elegantti nuttura päässä tuntui heti hauskan juhlavalta ja tieto siitä, että tähän tukkaan saa sivusiilistä huolimatta klassisen kauniita kampauksia ilahdutti mieltä. 
Ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille !
XOXO

11/21/2013

Maaorava rakastaa pähkinöitä

Lähipäivinä arkeen ovat tuoneet helpotusta pienet ihanat jutut  Kulmien ja ripsien värjäystä harjoitellessa olemme saaneet taas välillä olla itse asiakkaina ja keskellä koulukiireitä puolituntinen hemmoteltavana on tehnyt todella hyvää ! Kotona mieltä ovat piristäneet kauniit uudet sisustuelementit. Mahtavaa, että löysin vihdoin sopivat ja ennen kaikkea mieluisat verhot piskuiseen keittiön ikkunaani. Siivousurakan jälkeen tuoksukynttilät ovat kuin piste i:n päälle ♥ Millaiset asiat teitä ilahduttavat harmaan syysarjen keskellä?
XOXO

11/19/2013

Riikinkukotkin viihtyvät ryhmissä

 Lauantaina vietin huikean päivän, huikeilla mestoilla, huikeassa seurassa ! Indiedayssin Bloggers Inspiration Day oli juuri niin hieno tapahtuma, kuin olin ajatellutkin Oli hauska nähdä upeita bloggaajia "tosielämässä" ja tutustua uusiin ihmisiin. Eikä tapahtuman pisteitä ainakaan laskeneet mukavat kotiin viemiset. Kiitokset myös Annille mukavasta hengailuseurasta (ja hänen kameralleen muutamista näistä kuvista hih)
XOXO

11/13/2013

Lehmä on leppoinen kaveri

En varmasti ole ainut, jonka liikuntainto laskee syksyisin. Vaikka salilla onkin lämmintä ja kuivaa, kysyy paljon tahtoa taivaltaa syysmyrskyssä rääkkäämään itseään. Olen koettanut opetella terveempää suhtautumista liikkumiseen ja etenkin syömiseen nyt syksyn aikana. Silloin, kun väsyttää ja pelkkä ulkoilman tarkkailu ikkunan takaa masentaa, laitan youtubesta joogamusiikin soimaan ja pyhitän tunnin jooga ja pilatesliikkeille, sekä venyttelylle. Kaikki liikunta on hyvästä!
Aloitin herkkulakon reilu kolme viikkoa sitten ja samalla päätin panostaa säännöllisiin ruokailuaikoihin - ei enää paastoilua! Olen pysynyt ruodussa todella hyvin ja kroppakin tuntuu tyytyväiseltä

Muuttuvatko teidän liikuntahalut vuodenajan mukaan? Millaisia tuntemuksia ylipäätäänsä tälläinen postaus herättää? 
XOXO