11/21/2009

Tiibetin tasokkaimpia tiikereitä

Kello on 22:45 ja minä KUUNTELEN BB:tä paraikaa. Viimeaikoina se on muuttunut sen verran mielenkiinnottomaksi, etten useinkaan jaksa/viitsi lopettaa dataamista sen ajaksi, vaan laitan tv:n päälle tuonne taustalle ja mikäli kuulostaa siltä, että ruudussa tapahtuu jotakin näkemisen arvoista, käännyn hetkeksi katselemaan.

Mietin kertoisinko ensin jotain kivoja vai vähemmän kivoja juttuja. Tulin siihen tulokseen, että ensimmäisenä luvassa olisi niitä vähän huonompia ...
Meillä oli tosiaan tiistaina kokeen palautukset. Sain takaisin vain 3 koetta ja tavallaan oli ehkä hyvä, ettei bilsankoetta ollut mukana. Lyön vaikka vetoa, että kolmen kokeen suoran siasta neljän kokeen katras ei olisi näyttänyt yhtään sen valoisammalta - ei koepäivinä, eikä kokeenpalautuksessakaan.
Äikästä sain kurssiarvosanaksi 9. Koe-esseestä tuli 9- ja muutoinkin kaikki suoritukset sekä tunneilla osallistuminen olivat sitä tasoa, että tiesin ansaitsevani tuon kiitettävän. Ja olin tyytyväinen.
Kahteen muuhun aineeseen en sitten ollutkaan.
Enkun kokeesta mulle jäi tehdessä sellainen olo, etten tiennyt yhtään menikö se hyvin vai huonosti. Muistan vain sen miten kuume oli nuosemassa ja välillä silmissä vain sumeni, mutta muistaakseni onnistuin kuitenkin myös keskittymään edes jollain tasolla. Ilmeisesti muistini pätkii pahasti tai sitten keskittymisestä huolimatta en vain yksinkertaisesti osannut asioita. Kun sain kokeen takaisin en voinut muuta kuin pettyä: 6½
Onneksi olin kuitenkin ollut kiltisti paikalla joka tunti, joten sain kurssiarvosanaksi 7
JA viimeisenä, muttei vähäisimpänä ... koe matikan. Huojennus oli valtaisa, kun opettaja heti alussa kertoi, että kaikki pääsivät läpi. Se tästä olisi vielä puuttunutkin, että bilsan kokeen lisäksi olisin uusinnoissa joutunut taistelemaan matikan kanssa. Hymy kuitenkin hyytyi, kun kuulin hetken päästä miten niiden "jotka saivat tästä kokeesta 5 kannattaa jatkossa keskittyä tosissaan, sillä tämä kurssi oli tärkeä jatkon kannalta" joka siis viittasi selkästi siihen, että joidenkuiden papereissa tosiaan komeilisi se välttävä.
Eipä ollut yllätys, että meitsi oli yksi niistä onnellisista. Kokeesta vitonen ja pitkän matikan 2. kurssin arvosana myös ah niin lohduttava 5.
Olen matemaatikko ja panostan sitten 3. kurssiin enemmän ... tai.

Leffailu on kiva juttu. Ja kallis.
Onneksi torstaina oli se mahtimainioihanasuperpäivä, jolloin lipun saattoi lunastaan hintaan 5.50 € JA keskikokoiset popparit (eli popparit, jotka jaksaa syödä mikäli on paastonnut muutaman tunnin ennen leffaa) maksoivat vain 2 €. Ostin siis molemmat, lipun ja popparit.
2012 oli järjettömän upeasti tehty, äärettömän ahdistava ja tavattoman traaginen. Itkin välillä niin paljon, että vieressä istunut poika loi muhun vähän häiriintyneen oloisia katseita. En tiedä mikä mua vaivaa nykyään, kun itken niin paljon helpommin esim. just leffoja katsellessa.
Elokuvallinen sivistäytymiseni ei päättynyt tämän viikon osalta siihen. Eilen olin nimittäin (taas vaihteeksi :DD) Vilmalla yötä ja me päätettiin kattoo Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, kun niillä oli se hyllyssä niin ei tarvinnut vuokrata mitään. Uskokaa tai älkää, vaikka se kirja olikin pääosin täysin kura, yllätti se elokuva mut olemalla jollain tasolla jopa ihan mielenkiintoinen. En voi kuitenkaan vieläkään sanoa varsinaisesti pitäväni kyseisestä teoksesta. Edes tosta leffasta ...
Mutta mikäli haluaa viettää vajaan pari tuntia mielipuolisen elokuvanautinnon (tai vähemmän nautinnon) parissa, niin voin suositella tota!
Tänään oli sitten vuorossa Twilight-saagan 2. osa New Moon jonka näkemistä odotin melkolailla innoissani. Mun täytyy yleensä saada pyöritellä näkemiäni leffoja jonkun päivän verran päässäni, ennen kuin osaan sanoa niistä kunnolla mielipiteeni. Niimpä en osaa nytkään sanoa oikeastaan muuta, kuin että Robert Pattinson olisi tehnyt maailmalle palveluksen menemällä kokovartalosheivaukseen ennen tuon leffan kuvaamista. Hyrrrrrrr sitä karvojen määrää.

Kauhistuin tänään katsoessani kalenteria: kohta on jo joulukuu! Tavallaan joulua aina odottaa. Sillon on (yleensä) lunta ja ah loma ja lahjoja ja kaikkea. Mutta mukaan mahtuu myös paljon negatiivisia puolia. Hyvinä esimerkkeinä meidän järjettömän perusteellinen joulusiivous (kestää n. 3 vko; äidin mielestä mm. kattojen peseminen jokaista nurkkaa myöten on hyvin tärkeää joulutunnelman saavuttamisen kannalta ..) ja kamala lahja-ahdistus, joka iskee viimeistään 2 viikkoa ennen jouluaattoa, kun hoksaa ettei tiedä vielä(kään) yhtään mitä aikoo kenellekkin antaa. Olen vakavasti miettinyt sitä, että menen seuraaviin joulunjälkeisiin alennusmyynteihin shoppailemaan ihmisille vuoden 2010 joululahjoja, sillä silloin ainakin välttyisin moiselta ahdistukselta ja lisäksi säästäisin tukoittain rahaa.
Tai sitten voisi sopia jonain jouluna (ainakin kaikkien kavereiden kanssa) että lahjaksi kelpaisi vain .. tosi iso hali ♥

Tajusin vasta tänään, että tänä viikonloppuna Jyväskylän messukeskuksessa on ne jokavuotiset koiranäyttelyt, joissa kävin viimekkin vuonna sekä lauantaina että sunnuntaina ja nyt mua harmittaa ihan sikana, että hoksasin ton vasta nytten. Tänään siellä taisi olla kaikkein kiinnostavimmat rodut (mm. irlanninsusikoirat) niin tuskin jaksan sitten huomennakaan mennä.
Ehkä ensivuonna sitten taas .. jos siitä vaikka silloin tiedotettaisiin vähän paremmin/näkyvämmin!

Noniin, nyt taidan pikkuhiljaa mennä nukkumaan n______n

Ps. Olen kuunnellut tämän tänä iltana läpi n. 2309894 kertaa !

11/16/2009

Mongolianhevosista moneksi

Vuoden rättiväsynein olo! Herätessäni aamulla tavattoman pilkkopimeässä huoneessa, autuaan onnellisesta unesta, kännykän kellon näyttäessä mukavasti 06:15, en voinut muuta kuin kirota itseäni siitä, etten toteuttanut viikonloppuna mainiota suunnitelmaani: 24 h nukkumista putkeen.
Olisi ainakin tullut kuitattua kaikki univelat. Ja kun ei mitään tärkeämpääkään tekemistä oikeastaan ollut, niin miksi - kysyn vain MIKSI - en voinut edes mennä aikaisin nukkumaan kumpanakaan iltana (tai edes sunnuntaina .....) jossen sitä vuorokautta putkeen olisi halunnutkaan nukkua!
Viikonloppuisin univelkoja kuuluisi lyhentää. Toimin valitettavasti juuri päin vastoin ja olin tänään koulussa huomattavasti väsyneempi kuin koko viimeviikolla yhteensä. Ja se on paljon se !


Noooo ... ehkä ensiviikonloppuna sitten. Taino, ketä yritän tässä oikein huijata? :-------)

A-p-u-a, huomenna on 2. jakson kokeen palautukset! Sieltä on siis tulossa takaisin matikan, enkun ja äikän kokeet, se bilsa kun meni uusintoihin kun hitto vie satuin olemaan kipeä silloin koepäivänä. En oikeastaan tiedä mitä odottaa äikän ja enkun osalta, mutta matikan kokeessa tiedän epäonnistuneeni jälleen lahjakkaasti. Olen hillittömän tyytyväinen mikäli pääsen läpi.
Jos en niin .... 2 koetta jo uusinnassa. Nice.

Opon tunnilla minut valtasin tänään hienoinen hämmennys. Ensinnäkin olin tavattoman väsynyt ja ensimmäiset puoli tuntia piirtelimme Anskun kanssa toistemme (ja Vilman) sormiin erillaisia, pääosin järjettömän rumia naamoja. Opo jakoi meille jotkut "yleistä virallisen kuuloista läpinää yo-tutkinnosta"-lappuset ja siirryimme sitten sotkemaan sormiemme sijaan Vilman lapussa tyytyväisen näköisenä poseeraavaa tyttöä - joka ei lopetettuamme ollut enää tippaakaan tyytyväisen näköinen. En ollut kuunnellut opon sanoja kuin puolella korvalla, jonka tähden luultavasti järkytyinkin hieman saadessani eteen "yo-kirjoitussuunnitelma"-paperin (tai jonkun vastaavan)! Meidän piti tuon tunnin lopuksi tehdä alustavat suunnitelmat siitä, mitä kirjoitamme ja milloin.
Voin kertoa, että olin lievästi sanottuna ulapalla.
Koska en ole vielä ollenkaan varma, mihin suuntaan lukion jälkeen, tuntuu kamalalta miettiä jotain kirjoituksia, joiden tuloksilla periaatteessa haetaan seuraavaan opinahjoon. Miten ihmeessä voin valita tässä vaiheessa kirjoitettavia aineita, kun minulla ei ole lainkaan visiota siitä, mihin aion niillä kirjoituksista riipimilläni arvosanoilla hakea? Äikkä, matikka ja enkku nyt taitaa olla sellaisia varmoja (kyllä vain, matikka ja pitkänä sittenkin ....... tosin mikäli menestyn siinä jatkossa yhtä kehnosti kuin nämä 2 ensimmäistä kurssia ovat antaneet ymmärtää, en tiedä pitäisikö sittenkin harkita ennemmin ruotsia), mutta mitä muita? Yhteiskuntaoppi, terveystieto ja psykologia ovat kaikki kolme aika hyviä ehdokkaita. Tosin kahta ensimmäistä en ole käynyt lukiossa vielä kurssin kurssia, mutta toisaalta kummatkin ovat luultavasti suhteellisen samankaltaisia kuin peruskoulussakin.
Olen aina jotenkin huono tekemään tälläisiä suuria päätöksiä.
Mitä jos käykin niin, että vietän lukiossa loppuelämäni pohtien mitä mahdan kirjoittaa ja milloin?

Asiasta kukkaruukkuun, lakkasin perjantaina pitkästä aikaa suurinpiirtein kunnolla kynnet:


Tuo keskisormi on karsean näköinen. Siitä lähti reunasta heti vähän lakkaa pois ja siitä tuli tommoinen ällö. Muuten onnistuin kuitenkin yllättävän hyvin, ottaen huomioon sen, että aikaa kului vain n. 1½ h ja en ole pitkään aikaan tehnyt mitään yhtään mielikuvituksekkaampia kynsiä, kuin ihan perus yksivärisiä.
Lakkoina toimivat:
☆ Rimmel I♥Lasting Finish, sävy 050 Tangerine Queen (pohjäväri)
☆ Dermosil Devoded, sävy Walz (ruudukot)
☆ Lumene Natural Code, sävy 16 Go Glittery (glitterit, jotka eivät tahdo näkyä kuvassa taas vaihteeksi .. )
☆ Rimmel Super Wear (läpinäkyvä päällyslakka)
Vaikkei Rimmelin meikit miellytä meikäläistä muuten yhtään mitenkään, niin kynsilakoista tätä merkkiä voi kyllä kehua ! Hinta-laatu-suhde hyvin kohdallaan mielestäni!
Ja voi vitsi miten tykkään tosta glitterilakasta, oli kyllä mainio ostos vaikka silloin vähän epäilinkin, että tuleekohan käytettyä.

TÄRKEÄ TIEDOITUS: Finnkinossa on torstaina Superpäivät! Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, sillä viime superit oli ärsyttävästi jonain semmoisena päivänä, milloin mulle ei käyny leffailu mitenkään. Superpäivän_kuuluu_olla_torstaina. Se on aina ollut. Kai.
Muttasiis. Varattiin jo Vilman ja Mian kanssa liput siihen katastrofielokuvaan 2012 (kliksaa ja lue tarkempi selostus + arvostelu) ! Odotan sitä samalla kauhuissani, että innoissani.

Loppuun voisin sanoa, että mikäli joskus mielenne tekee jotain törkeän hyvää, muttette jostain syystä keksi mitä (oletaan, että näin voi joskus käydä), voin suositella leipäjuustoa ja lakkahilloa ! Olen totaalisesti menettänyt sydämeni tuolle kummalliselle leivän ja juuston välimuodolle ja jollei äiti välillä kieltäytyisi ostamasta sitä meille, niin en luultavasti muuta söisikään kuin sitä JA lakkahilloa.
Aivan täydellinen pari ♥
Voisinkin tästä mennä keittämään kahvia ja nauttimaan pari palaa taivasta.

11/09/2009

Laulavatko laamatkin?

NONNI!
Koeviikko onnellisesti ohi ja nyt sitten seuraavan jakson kimppuun ........
Harmittaa tosin se, että bilsan koetta en päässyt viime torstaina tekemään, olin niin kamalassa kuumeessa, joten se pitää hoitaa myöhemmin.
Pitäisi tosiaankin saada se opettaja kiinni, että voisi sopia milloin käyn sen väkertämässä. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse odottaa seuraaviin uusintoihin asti, sillä ne ovat vasta ...... ensi vuoden puolella? Ei pahemmin kiinnostaisi viettää ainuttakaan hetkeä joululomasta bilsan kirjan parissa. Lyön kuitenkin vetoa, että minun tuurillani se koe on tasan silloin uusintakokeiden aikaan ja ne uusinnat ovat tasan sellaisessa välissä, että ainoa aika jolloin kerkeän lukea on joululoma.
Njäh.

Olipahan taas viikonloppu täytyy sanoa ! Perjantaina lähdimme Vilman kanssa kohti Kuopiota, jossa majoituimme Antsulle suhteellisen epämukavasti 120cm leveään sänkyyn, josta meinasin ensimmäisenä yönä tippua joka kerta, kun Vilma liikahti yhtään enempää. Osittain siksi ja osittain monista muista yöuniin vaikuttaneista tekijöistä johtuen ( mainitsemisen arvoisena mm. ympäri huonetta yöllä vaellellut, itseään erittäin äänekkäästi nuoleskellut koira ) heräsimme lauantaina enemmän tai vähemmän rättiväsyneinä klo. 7:00 !
Sitten täytyi nopeasti syödä, valita vaatteet, meikata, laittaa hiukset ja pakata. Sitten vain nopeasti autoon ja suunnaksi Kuopion musiikkikeskus eli X-Factorin koelaulut.
Paikalla piti olla 9 maissa ja tottakai monisataapäinen ihmismassa kuvitteli pääsevänsä sisään heti viisareiden osoittaessa yhdeksää. Juttu ei kuitenkaan mennyt ihan niin, vaan meitä seisotettiin lumisateessa melkein kymmeneen asti, kunnes kaikki tarpeelliset ulkona tehtävät juonnot ja muut kuvamateriaalit ohjelmaa varten oli saatu purkkiin ja ovet viimein avattiin.
Tämän jälkeen seurasi yleistä hälinää, kun porukkaa koitettiin saada järjestäytymään selkeisiin jonoihin: Ennakkoilmoittautuneet, yli 25-vuotiaat ei ennakkoilmoittautuneet, 16-24-vuotiaat ei ennakkoilmoittautuneet ja ei ennakkoilmoittautuneet ryhmät. Näistä jonoista saatiin laput ( mikäli ei ollut ennakkoon ilmoittautunut - kuten minä en ollut - joutui täyttämään semmoisen hakemuksen siellä paikanpäällä ), joissa oli liitteenä johonkin näkyvälle paikalle laitettava numerotarralappu. Sitten kun ilmottautumis muodollisuudet oli hoidettu, ryhdyttiin vain odottelemaan.
Ja odottelua siellä ennen kaikkea riittikin! Lopussa laskimme viettäneemme 7 h lattioilla istuskellen ja silloin tällöin vessassa piipahtaen. Oli se kuitenkin sen arvoista; saimme mm. kuvan Heikki Paasosesta ja 4309584 ilmaista Fanipalaa, joka taisi sponssata sitä tilaisuutta, sillä sen verran ahkerasti niitä siellä tyrkyteltiin kanssakilpailijoillekkin.
Oli hassua, miten mua ei oikeastaan edes jännittänyt ihan kamalasti - ennen kuin 1406 ( eli meitsi ) ja 10 sitä ympäröivää numeroa kutsuttiin pois odotusaulasta ja johdatettiin odottomaan tuomarihuoneen ovensuulle. Tuntui että vasta siinä vaiheessa tajusin todella mitä olin tekemässä. Kädet alkoivat täristä ja hienoinen paniikki kouristeli vatsanpohjilla. Onneksi tuli kuitenkin aika äkkiä mun vuoro ja astuin sisään mustaan huoneeseen, johon oli keskelle lattiaa teipattu rasti, jonka päällä kilpailijoiden oli määrä seisoa.
Aluksi en nähnyt tuomareita ollenkaan, sillä muuten pimeässä huoneessa oli yksi ainoa spottivalo, joka oli suunnattu osoittamaan .... suoraan mun naamaan. Mutta hetken siristeltyäni näin ketä siellä pyödän takana istui ja en voinut muuta kuin nielaista - sen verran julman näköistä possea oli.
Lauantaina ei siis päästy vielä laulamaan oikeille tuomareille, vaan silloin jokainen kävi kokeilemassa onneaan tuotantotiimiläisten ( esim. tuottaja, maskeeraaja ymsyms. ) edessä ja mikäli nämä olivat sitä mieltä, että kilpailijasta mahdollista X-Factoria löytyy, pääsi kilpailija sitten jatkoon sunnuntaille, jolloin siis olisi vastassa se ihan oikea, telkkarissakin näkyvä tuomarikolmikko.
Olin jotenkin kuvitellut, että ne kysyisi siellä nimeä tai ikää tai jotain, mutta ainoa kysymys oli: "Mitäs sä meinaat laulaa?" johon vastasin toden mukaisesti: "Zen Cafen Todella Kaunis" ja sitten sain aloittaa. Lauloin ensimmäiseen kertosäkeeseen asti, jolloin yksi niistä sangen uhkaavan näköisistä juipeista keskeytti ja tokaisi ykskantaan: "Laula jotain muuta". Tässä vaiheessa iski total panic - juuri kun olin vähän päässyt rentoutumaan. Kaikki maailman biisit risteilivät mielessäni yhtenä järjettömänä möykkynä, josta onnistuin poimimaan musiikinkurssin laulukokeesta tutun kappaleen: Rakkauden haudalla. Noniin, jes, biisi löytyi. Sitten pitäisi vielä muistaa, miten se alkaa.
Vilkuilin pyödän takana tuijottelevaa kolmikkoa hätääntyneenä, peläten, että ne heittäsivät mut pian ulos, koska en enää avaisi suutani. Samalla ne lyriikat löysivät tiensä syvältä mielen sopukoista siinä vaiheessa töitä tekevään aivolohkoon ja aloin laulaa. Ilmeisesti en yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla, sillä juuri ennen kertosäettä kuulin tylyt 3 sanaa: "Kiitos, ei jatkoon".

Harmittihan se - tottakai, sillä tosissanihan minä mukaan sinne olisin lähtenyt. En myöskään ole voinut olla miettimättä sitä, olisiko tulos ollut erillainen, jos olisinkin laulanut jonkin toisen kappaleen niiden pyytäessä. Mutta ei auta itku markkinoilla ja olihan tuo kuitenkin tosi siisti kokemus, vaikka omalta osaltani päättyikin suhteellisen lyhyeen.
Toisaalta täytyy sanoa, että vietin sunnuntaiaamun huomattavasti mieluummin siinä hitusen liian pienessä sängyssä, Vilman viereen ahtautuneena, kuin jälleen musiikkikeskuksella jännittämässä seuraavan tuomariston kohtaamista.

Ja sitten, kun tuo Kuopion koelaulujakso tv:stä ulos tulee ( eli luultavasti jossain vaiheessa ensi kevättä ), olkaa kaikki silmä tarkkana, sillä mitä luultavammin ainakin vilahdan siellä joissain kohtaa (((;

Loppuun sitten vielä vähän kuvia siltä 7 tunnin jonotusmaratonilta:



11/03/2009

Onkalokoirien ostovimma

KOEVIIKKOOOOOOOO !
Eilen oli ensimmäinen koe; äikkä. Piti vain kirjoittaa essee jostakin annetusta aiheesta (vaihtoehtoja taisi olla n. 20 kappaletta) ja luulen että suoriuduin siitä ihan hyvin. Aikaa tuntui tosin olevan liian vähän ja lopusta saattoi tulla vähän tökstöks, muttaaaa en jaksa murehtia sitä ennen kuin saan nähdä sen korjattuna !
Koeviikon ensimmäinen koe on aina maanantaina, joka on kuitenkin normaali päivä muutoin. Aamulla on siis yksi 75 min. kestävä tunti aikaa tehdä 6. palkin koe ja sen jälkeen täytyy vielä olla loppu päivä normaaleilla tunneilla. Mulla ja Vilmalla oli tässä jaksossa aina maanantaisin ekojen tuntien jälkeen 2h (periaatteessa 3, koska ruokis lasketaan siihen mukaan) hyppyä ja eilenkin harhauduimme niiden aikana keskustaan shoppailemaan ...

Mun kiiwin hajuinen lakka loppui juuri viikonloppuna ja tahdoin sitä ehdottomasti lisää. Kerrankin kävi tuuri ja Hairstoressa oli semmoinen tarjous, jolla sai 2 Tigin tuotetta yhden hinnalla. Sitä oli tietenkin pakko hyödyntää ja sain ostettua sitten samalla tuota yhtä toista lakkaa jota olen tahtonut jo pitkään kokeilla !
Sininen pullo on siis sitä tavattoman hyvää kiiwilakkaa ja tuo hopeinen on uusi tuttavuus, jota suihkuttelin äskön otsahiuksiin, kun tein iltapäivän ratsastustuntia varten jo kampauksen valmiiksi. Ja Tigin tuttua laatulinjaa jatkaen, tuokin 25 e maksava lakka vaikutti loistavalta!
Pinkki hiusväri loppui viime värjäyskerralla ja olin iloinen, kun muistin käydä eilen sitäkin ostamassa lisää. Jotenkin se on semmoinen juttu, minkä meinaan aina unohtaa ja sitten kun jonain päivänä mietin, että nyt olisi aikaa värjätä hiuksia, niin sitä väriä ei tietenkään ole! Ja sitä kun myydään Jyväskylässä vain yhdessä ainoassa liikkeessa, niin sitten ketuttaa, kun täytyy aina lähteä sieltä asti sitä hakemaan ja luultavasti ostosreissun jälkeen värjäysaikaa ei oikeastaan enää olekkaan. Nyt ostin purkillisen sitä valmiiksi, jos vaikka huomenna olisi aikaa värjäyssessiolle.
Lisäksi mukaan tarttui Body Shopista nestemäinen eyeliner, vaikka edellistä Lumenen vastaavaa tuotetta olikin vielä jäljellä. Se kuitenkin ärsytti mun luomia niin pahasti, että en ole voinut käyttää sitä viikkoihin. Niinpä päätin kokeilla josko tuo Body Shopin sopisi mun silmille paremmin!
Ostimme myös Jonnan lahjaa varten lisää juttuja valmiiksi. Kerron siitä sitten teille enemmän, kun Jonnan synttärit on ohi, sillä se on ehkä hienoin lahja mihin olen koskaan ollut osallisena! Tai ainakin olen saanut nauraa 394895 tuntia sitä tehdessäni. Ahaha (;

Viimeiseksi ennen takaisin koululle lähtöä me käytiin vielä Top-Sportissa (mikä on oikeasti niiiin virhe, nyt se on nähty :DDD) ja siellä se oli: maailman täydellisin takki, jota olen etsinyt nyt ..... 5kk?
Luojan kiitos huomasin sen ensimmäiseksi, sillä muutoin se olisi ehkä ollut Vilma, enkä minä, joka sen täydellisyyden olisi iskenyt varaukseen iltaa varten!
Totesin sitten siinä bussiin Vilman kanssa juostessani, että voisin varmaan pikkuhiljaa liittyä siihen Gallerian "bussipysäkille juoksiat"-yhteisöön, sillä ainakin viimeiset 5 matkaa, jotka olen milloin kotoa, milloin koululta bussille kulkenut ovat sujuneet juosten. Ennen olin aina ajoissa kaikkialla - lukion aloitettuani minulle on kehkeytynyt jokin krooninen myöhästelysyndrooma.

Päästyäni neljän jälkeen koulusta kotiin pyysin äitiä heti lähtemään ostamaan mulle sitä takkia, sillä varaus olisi voimassa vain sen illan. Äiti oli tyytyväinen, kun olin löytänyt viimeinkin jonkun sopivan takin, mutta kun se näki sitten siellä kaupassa sen hintalapun, niin tyytyväisyys vaihtui johonkin närkästyksen tapaiseen. Oli taas suhteellisen tyypillistä, että kun viimein löysin kaikki vaatimukset täyttävän talvitakin, niin hintaluokka oli suhteellisen korkea ...
Onneksi sain kuitenkin sen taivuteltua ja katsokaa vaikka itse: ainakaan minusta 249€ ei ole senttiäkään liikaa TÄSTÄ täydellisyydestä ♥

Jotenkin kävi taas niin, että materialistiminä pääsi eilen vähän valloilleen ja tehtyäni illalla laskelmia totesin, että tuhlasin eilen n. 400€ vähän kaikkeen. Mutta toisaalta, voisin sanoa, että melkeimpä kaikki noista ostoksista olivat tarpeellisia !

Nyt pitäisi ehkä kohtapuoliin alkaa pänttäämään kokeisiin. Tänään on tosiaan illalla talli (ah, mukava päästä taas hyppäämään) ja se lohkaisee kalliista lukuajasta suurin piirtein 3 tunnin palasen pois.
Huomenna on vuorossa enkun koe, torstaina bilsan ja perjantaina ... matikan. Ainoastaan tuohon bilsaan pitää kunnolla lukea. Enkkuun ajattelin lähinnä kerrata kielioppisääntöjä ja lukea parin kappaleen sanat, jotka kysellään siinä kokeessa vähän niin kuin sanakokeen tyyliin. Ja tuo matikka .... kokeilen ehkä tehdä vähän kertaustehtäviä ja etsin maol:ista valmiiksi ne kohdat, joista tämän kurssin laskukaavat löytyy. Ja sitten vain yritän parhaani ja toivon, että pääsen läpi.
Njaa-a taidampa kuitenkin nyt ihan ensimmäiseksi tehdä jotain ruokaa ;3