3/30/2017

Simple spring outfit



Takki - Zara / Housut - Free Quent / Paita - Cubus / Kengät - Nike / Lippis - New Era / Laukku - Michael Kors

Aurinkoista torstaita! Tasan viikko sitten olin tähän aikaan jo autossa matkalla kasvattajan luo - ihan hullua, että on kulunut jo viikko pennun saapumisesta. Toisaalta on jo mukava huomata, kuinka pikkuhiljaa päiviin on tullut rutiinia. Nyt on toki ollut helppoa, kun olen itse ollut lomalla. Saas nähdä miten käy, kun aloitan lauantaina työt. Tässä eilisen asua, josta on spotattavissa varma kevään merkki, eli valkoiset tennarit ❤ Hauska, että mä miellän nuo Airmaxit edelleen "uusiksi" vaikka noiden hankinnasta tuleekin 2 vuotta hahah. Nuo on kyllä yhdet mun kaikkien aikojen lempparikengistä! Muutenkin vaaleat housut ja nahkatakki asussa tuovat keväistä vibaa, lippiksestä puhumattakaan. 
Yksi hyvä seikka (monien muiden joukossa) yrittäjyyteen liittyen on se, että saan jälleen pukeutua arkisinkin juuri kuten haluan, kun mitään määrättyä työasua ei ole, toisin kuin edellisessä työpaikassani. Kyseessä on pieni juttu, joka kuitenkin vaikuttaa omaan fiilikseen todella paljon, sillä ainakin itse tunnen oloni paremmaksi ja joskus jopa pirteämmäksi, kun saan valita just haluamani vaatteet päälle!

Miltä tälläinen simppeli arkiasu teistä näyttää?

3/26/2017

Meet staffordshirebullterrier Rauha


Torstaina oli varmasti yksi elämäni onnellisimmista, mutta samaan aikaan myös jännittävimmistä päivistä, kun uusi perheenjäsen saapui kotiin. Tässä on staffordshirenbullterrierityttö Rauha ❤ Jo muutamissa päivissä Rauhasta on kuoriutunut, kuten vähän aavisteltiinkin, jotakin muuta kuin nimensä mukainen vintiö, jonka touhuja on ollut ihana seurata. Kotiutumisen jälkeen seuraavaksi jännittävin juttu oli suunnata mun vanhempien luokse tapaamaan Raipea. Onneksi kaikki sujui todella hyvin ja Raipe otti pennun todella hyvin vastaan. Kuvia pikkuisesta on hankala saada sen ollessa paikoillaan lähinnä nukkuessaan hahah. 
Mulla alkaa työt ensi viikon lauantaina, joten vielä on ensi viikko aikaa totutella uuteen arkeen Rauhan kanssa. Kun "kummatkin" kodit, sekä mun että vanhempien, on nyt tulleet tutuiksi onkin aika alkaa sitten pikkuhiljaa totuttella kaikkeen muuhun mahdolliseen sekä aiotaan kyllä vierailla Raipea tapaamassa tiuhaan tahtiin, jotta kaksikko tajuaa, että ovat saaneet toisistaan ystävät ikuisiksi ajoiksi.

Jos teitä kiinnostaa Rauhan kuulumiset lupaan postailla aiheesta paljon - ja mikäli ei kiinnosta, niin voi olla että postailen silti. Nyt on aika painua takaisin puuhastelemaan pikku raitapaida kanssa 

3/22/2017

2 x MUUTOS

Oonkin hieman sivulauseilla viitannut muutoksiin, jotka mun elämässä on käsillä N-Y-T Viime keväänä koin jonkinlaisen valaistumisen ja tajusin, että jokaisen onni on omissa käsissä. Välillä tuntuu olevan paljon harmittavia asioita, joita emme voi muuttaa, mutta siksi onkin vielä entistä tärkeämpää panostaa niihin juttuihin, joille jotakin voimme tehdä. Vuodesta 2017 tulee varmasti vuosi, jonka tulen muistamaan siitä, että toteutin unelmiani. Mitä siis on luvassa?
Huomenna herätyskello soi aikaisin aamulla ja lähdetään hakemaan uutta perheenjäsentä, mun ikiomaa koiranpentua   Oon haaveillut koirasta aina ja kun mun vanhempien luokse pian kolme vuotta sitten muutti Raipe, jota ilman elämä tuntuisi nyt todella paljon tyhjemmältä, vakuutuin siitä, että haluan myös oman koiran. Oon kuitenkin todella tarkkaan harkitseva tyyppi ja niimpä halusin odottaa, että aika olisi sopiva. Minusta pennun ottaminen on asia, jota ei saa tehdä hetken mielijohteesta ja jokaista puolta punnitsematta. Aikalailla tasan vuosi sitten alkoivat kaikki olla kohdallaan ja pennun odotus alkoi. Halusin koiran nimittäin tietyltä, hyväksi toteamaltani kasvattajalta ja seuraava pentue syntyikin vasta tämän vuoden puolella. Odottavan aika on ollut pitkä, mutta ainakin olen valmistautunut kunnolla hahah. Silti tuntuu hullulta, että huomenna saan sanoa olevani koiran omistaja.
Toinen, ei yhtään sen vähäisempi elämänmuutos liittyy mun rakkaaseen työhön kampaajana. Olen ollut nyt parin vuoden ajan valmistumiseni jälkeen koko ajan palkkatöissä, mutta tiennyt haluavani joku päivä yrittäjäksi. Syksyllä alkoivat palaset loksahdella paikalleen ja tein päätöksen. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä aloitan uudessa paikassa, yrittäjänä ja täten voin jatkossa olla täysin oman itseni pomo - mikä tuntuu näin 15-vuotiaasta asti töitä tehneelle aikas mahtavalta jutulta. Perustin hiusjuttuja varten oman instagram-tilin, joten ottakaa @hairbyessiantinaho ihmeessä seurantaan!

Tulen varmasti palaamaan molempiin aiheisiin blogissa - etenkin koirasta kuulette varmasti jo pian. Nyt toivotan ihanaa viikon jatkoa  

3/19/2017

Sunny Sunday outfit


Takki - H&m / Housut - Nike / Tunika - Mark & Spencer / Huivi - Gina Tricot / Kengät - Ten Points / Laukku - Louis Vuitton / Aurinkolasit - Rayban

Vitsit mistä kevätsäistä ollaankaan saatu viime viikkoina nauttia  Ilma on ollut kuitenkin varsin vaihteleva ainakin täällä keskellä Suomea - siinä missä edellisenä päivänä saattaa aurinko paistaa ja lämpötila olla reilusti plussan puolella, voi seuraavana aamuna herätä lumimyräkkään. Täysin ei talvivaatteita siis ole voinut siivota pois tieltä, mutta mä ainakin oon nauttinut lämpimistä päivistä täysillä! Tänään käytiin Sofian kanssa sunnuntaikahvittelulla ja mä liikuskelin tämän näköisenä. Harmittaa, ettei tuo ihana tunika näy takin alta kovin hyvin, mutta niin lämmintä ei sentään vielä ollut, että olisi uskaltanut riisua takin. Kyseessä on kuitenkin ihana pastellisävyinen, kauluspaitamainen vaate, jossa on napitus ihan alas asti. Hankin sen legginsien kaveriksi, mutta tajusin kuitenkin, etten omista ainoitakaan - mutta onneksi Niken treenitrikoot pelastavat! Tämä asu on kyllä niin mua - vaaleita sävyjä ja ruskeita yksityiskohtia 

Mitä te pidätte?

3/08/2017

February Ig Stories

Nyt on aika jälleen katsahtaa vielä hieman menneeseen, eli helmikuun Instagram Stories-kuviin. Tallennan julkaisemistani kuvista aina vain murto-osan, joten jos kiinnostaa seurata mun tekemisiä enemmän reaaliajassa, niin kannattaa napsauttaa @esssisi instassa seurantaan 
①Joskus on vain niitä aamuja, jolloin tekee mieli köllötellä peiton alla erityispitkään ②Ihanaa, että helmikuussa oli kauniita talvikelejä. On hauska huomata, kuinka kevättalvella aurinko alkaa aika nopeasti lämmittää ihan eritavalla, kuin vaikkapa joulukuinen aurinko ③Mun tuli pidettyä arkikäytössä varmaan pari kuukautta vain Neverfullia, mutta yhtenä aamuna vaihdoinkin kaikki kamat Almaan ennen töihin lähtöä. Hauska kuinka laukun vaihtaminenkin voi piristää hahah!
①Gluteenittomia välipalapatukoita löytyy aika hyvin, mutta kun etsinnässä on sekä gluteeniton, että maidoton tuote, alkaa valinnanvara olla jo rajallisempi. Tämä kuvassa näkyvä kurpitsansiemenpatukka oli todella herkullinen löydös ②Helmikuussa taisin kuvata Ig Storiesiin ennätysmäärän tälläisiä aurinkohehkutus-kuvia ③Uuden karvaisen perheenjäsenen lisäksi mun lähitulevaisuudessa on tiedossa myös työhön liittyviä, mahtavia uusia tuulia. Ajattelin kirjoittaa näistä muutoksista oman postauksen pian. Tämä kuva liittyy aiheeseen vahvasti
①Oon oikeasti valehtelematta käyttänyt tuon takin hankittuani vain kerran jotakin toista takkia. On ollut ihana talvi, kun ei ole tarvinnut palella lainakaan hahah ②Mun ja poikaystävän katkarapucaesar-rakkaus ei ota taantuakseen. Tosin tajuttiin viimeksi, ettei meidän versio ole ihan täysin caesar, nimittäin parmesanjuusto ja leipäkuutiot puuttuvat, eikä "oikeaan" taida kuulua kananmunaa - joka tapauksessa tämä meidän versio on ihan superhyvää ja täyttävää ③Helmikuun loppupuolella suunnattiin auton keula kohti etelää. Luvassa oli yksi ikimuistoisemmista reissuista - matka tapaamaan omaa koiravauvaa. Nyt ei ole jäljellä kuin pari viikkoa, kun kyseisen trippi tehdään uudelleen, kun pieni nahkamaha haetaan kotiin 

Miten teidän maaliskuu on lähtenyt käyntiin?

3/03/2017

Spring vibes @ home

Helmikuun loppu oli blogin puolella hiljainen, sillä viime postauksessa mainitsemani vatsatauti ei ollutkaan tällä kertaa sitä mitä kuvittelin, vaan kivun aiheutti jokin aivan muu ja niimpä jouduin viettämään muutaman päivän sairaalassa. Myös toipuminen vei oman aikansa, mutta tässä sitä ollaan taas! Ja koska nyt ollaan maaliskuun puolella ja maaliskuuhan on virallisesti jo kevättä, niin mikäs sen parempaa kuin laittaa kotia hieman kevät kuntoon 
 Mun lempinurkkaus tässä pikkukodissa on ehdottomasti se, missä sänky sijaitsee. Ikkunalauta on sisustajan unelma ja sen päivitys kevääseen tapahtui yksinkertaisesti siirtämällä Kastehelmi-tuikkukupit odottamaan ensi syksyä ja kaivamalla tekokasvit esiin.
 Oon ollut todella tyytyväinen noihin Deseniolta saamiini sisustustauluihin ja siihen, että uskalsin valita tuohon toiseen kultaiset kehykset. Pieni kultainen yksityiskohta muuten hyvin valkoisessa kodissa näyttää kivalta ja minusta tuo mätsää myös kasvien tuoman vihreän sävyyn.
Mua instagramissa seurailevat ovatkin saattaneet nähdä yhden ihanan jutun, joka tulee muuttamaan mun elämän kolmen viikon kuluttua ❤ Tämä uusi perheenjäsen tulee näkymään blogissa varmasti todella paljon ja niin innoissani hänen saapumisestaan jo olen, että miltein kaikki on hankittu valmiiksi pientä varten. Peti mätsää mahtavasti mun aamutohveleihin, mutta saa nähä kuinka kauan karvakaveri tähän mahtuu! Värivalinnasta saattaa saada osviittaa kumpaa sukupuolta uusi tulokas edustaa..
 Myös kupit on olleet paikallaan jo monta viikkoa. Hihkuin riemusta nämä löytäessäni, sillä olin haaveillut keraamisista, vaaleista kupeista. Tuo teline vaikuttaa todella jämäkältä ja kätevältä, mutta kuppeja voi myös käyttää ilman sitä. Näissäkin piti hieman arpoa kokoa, joten katsotaan pärjätäänkö näillä myös pentuajan jälkeen!
Myös kylpyhuone sai keväisen fiiliksen, kun raivasin hyllykön ylimmälle hyllylle tilaa kasville. Pienessä kodissa kovin suuria muutoksia sisustukseen ei ole helppo tehdä, mutta mun mielestä fiilis muuttuu heti jo tälläisillä pienillä jutuilla kivasti 

Oletteko te siirtyneet jo sisustuksessa kevätjuttuihin?