12/28/2014

My Year 2014 part 1/2

Halusin tänä vuonna tehdä erilaisen "uudenvuodenpostauksen" sillä vuoteen on mahtunut niin paljon tapahtumia, joita on kiva muistella jälkikäteen. Päädyin tekemään tälläisen kuukausikollaasipostauksen ja ajattelin jakaa nämä kahteen osaan kilometripostauksien välttämiseksi. Tässä ensimmäinen, olkaa hyvä
Tammikuu: 
Aivan alkuvuodesta tuli kierreltyä alennusmyyntejä useampaankin otteeseen. Kun oli aika palata kouluun meidän luokka jakautuikin eripuolille Jyväskylää kampaamoihin ja edessä oli ensimmäinen työharjoittelu. Itse olin harkassa ihanassa pikkukampaamossa aivan kaupungin ydinkeskustassa Vietin paljon aikaa ystävien kanssa, kun mies oli edelleen armeijassa. Viilasin myös kynnet ensimmäistä kertaa stiletto-malliin ja samalla ollaan jatkettu edelleen!
Helmikuu: 
Ystävänpäivänä sain ihanan ruukkuruusun ja käytiin Vilman kanssa ottamassa kaksi yhden hinnalla lävistykset - minä valitsin traguksen. Harjoittelu päättyi helmikuun lopulla ja sain kampaamolta kiitokseksi kasan tuotteita, joista hiusöljy on edelleen lempparini
Maaliskuu: 
Treenasin paljon erityisesti salilla - mutta vastapainoksi vietin myös viikon sitkeän flunssan kourissa. Löysin täydellisen vaalean kevyttoppatakin kevätauringon lämmittämille keleille ja sain kunnian tehdä Vilmalle juhlakampauksen Sarkajuhlaan
Huhtikuu: 
Auringonpaiste lisääntyi koko ajan ja valoisia aamuja oli ihana fiilistellä pörrömatolla aterioiden. Tulevan kesän Provinssi-liput saapui. Kokoonnuttiin juhlistamaan mun syntymäpäivää rakkaiden ystävien kanssa vakkariravintolaan Jaloon. Aivan huhtikuun lopulla meidän perheeseen saapui kauan odotettu rakas staffipentu Raipe
Toukokuu: 
Ihastuin orkideaan ja löysin täydellisen Zaran nahkatakin kirpputorilta Ilma lämpeni todella nopeasti ja viimeiset viikot koulussa menivät helposti pelkkä bleiseri takkina ja aivan toukokuun lopulla tarkeni pelkässä maxihameessakin. 
Kesäkuu: 
Musta tuli yrittäjä, kun perustimme yhdessä kolmen rakkaan kampaajakaverini kanssa kampaamon kesäksi. Olin lisäksi töissä kampaamotukussa, joten tänä kesänä mulla oli ihan parhaat kesätyöt ikinä! Vuoden kestänyt inttileskeys päättyi vihdoin ja sain oman sotilaani kokonaan kotiin Provinssi oli huikean riemukas hyytävän kylmästä kelistä huolimatta (ihmettelen että löysin tälläisen kuvan jossa mullakin on pelkkä toppi päällä). Raipe-pennun kasvua oli ihana seurata!

Tässä vuoden 2014 ensimmäiset 6 kuukautta pikakelauksella - muistaako moni näitä tapahtumia? Mitä pidätte erilaisesta vuodenvaihteenpostaussarjasta?

2 kommenttia: