Ponisaurusten shoppailumania

Kylläpä tällä viikolla on jäänyt tänne kirjoittelu kamalan vähälle. En nyt tiedä olenko ollut kiireinen vaiko vain tavanomaista laiskempi.
Eilen alkoi kuitenkin syysloma, jolloin minulla on ( toivon mukaan ) enemmän aikaa ja energiaa viettää tunteja tähän koneen ääreen käpertyneenä ja vuodattaa aivojani näppiksen kautta teidän nähtäväksenne.

Viikon aikana sisäinen materialistini on jälleen nostanut päätään muutamaan otteeseen, saaden välillä ihoni vallan kananlihalle. Olen näinä päivinä jälleen tuhlannut reilut 100 euroa muutamiin uusiin vaatteisiin, kenkiin ja muuhun tavaraan, joista ainoallekkaan minulla ei todellisuudessa olisi ollut kipeää tarvetta.

Onneksi kuukausittainen - pahasti miinuksen puolella kituuttava - budjettini keikahtaa hieman plussalle päin tämän viikon aikana. Sain nimittäin semmoisen pienen työhomman ( josta toistaiseksi en tiedä vielä juuri mitään, mutta josta saan lisäinformaatiota luultavasti huomenna ), mistä saan rahaa vissiin jonkun satasen verran. Satasen, jonka pääsen sitten luultavasti jälleen ensiviikolla tuhlaamaan johonkin järkevään ( = järjettömään).

Varsinkin näin talven kynnyksellä hupparit tuntuvat juuri oikeilta vaatekappaleilta minulle. Mulla on niitä äkkiä laskettuna tällä hetkellä 14 kappaletta, joista ainakin puolet on mustia, mutta nykyisin joukkoon liittyy yhä useammin joitakin värikkäämpiä yksilöitä. Näin pääsi käymään myös tällä viikolla. Olin käynyt väijymässä yhtä BillaBongin ihan älyttömän söpöä hupparia jo moneen otteeseen keskustan Topsportissa. Toistaiseksi 85 euroa oli ollut turhan kova hinta vaatekappaleesta, jolle minulla ei oikeastaan ollut mitään tarvetta, mutta joka kuitenkin miellytti silmääni sen verran, että sitä oli pakko käydä sovittamassa useaan kertaan. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin ihme: hoksasin tuossa hupparissa -30% lapun ja sen jälkeen kiikutin sen kassalle hetkeäkään epäröimättä!
Jotta ymmärtäisitte miksi tuo ihanuus oli moisen kyttäämisen arvoinen taidan liittää tähän vähän kuvaa siitä:
Keltainen ei oikeastaan käy minulle, mutta en anna sen häiritä.

Viikon aikana harhauduin jälleen myös pahoille teille - nimittäin kynsilakkaostosten pariin.
Vilma on kamala yllyttäjä: löysin torstaina yhden ihanan värisen glitterkynsilakan Sokkarilta, mutta jos olisin ollut yksin olisin ehkä kyennyt vastustamaan kiusausta. Mietin ääneen, onko minun kannattavaa maksaa vitonen tuotteesta, jolle on tarvetta ehkä vielä vähemmän kuin edellisenä päivänä ostetulle hupparille, jolloin Vilma vain totesi, että tottakai on ja niin nappasin tuon putelin sitten mukaani.
Kyseessä on tosiaan Lumene Naturalcode-sarjan lakka sävyä 16 Go Glittery ( kuva nähtävissä tuossa vieressä, ellette vielä sitä havainneet ). Testasin sitä kynsiinkin yhdistettynä helmiäisvalkeaan peruslakkaan, mutta nämä kynnet on nyt niin rumassa tilassa, että päätin säästää silmiänne ja olla ottamatta näistä esimerkkikuvaa.
Seuraavana päivänä kävin vielä ostamassa Rimmelin semmoisen läpinäkyvän päällyslakan, joka lupaa olla "nopeasti kuivuva ja äärimmäisen kestävä päällyslakka" - eli tuote jota olen kipeästi kaivannut. Saa nyt nähdä lunastaako tuo lupauksensa. Toivottavasti, sillä muutoin meni jälleen vitonen hukkaan siinä(kin).

Tänään olin aamupäivällä taas vähän heppailemassa. Yöllä oli ollut pakkasta ja kenttä oli siksi vielä 12 aikaan jäässä. Meillä oli ollut suunnitelmissa hypätä, mutta saatiinkin sitten mennä maastoon. Tehtiin semmoinen mukava tunnin reissu, joka piti sisällään kaikkia askellajeja ja lisäksi joitain pätkiä epämääräistä käynnin, ravin ja laukan sekoitusta - etenkin takaisin tallille päin tullessa. Välillä alkoi oikeasti tuntua siltä, että se alla hötkyävä nahkaformula lähtee lapasesta hetkellä millä hyvänsä, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin hidastamaan vauhtia suurinpiirtein silloin kuin pitikin ja selvisimme ehjinä takaisin tallille.
Paluumatka Korpilahdelta oli hieman normaalia mielenkiintoisempi. Meillä ei nimittäin Mian kanssa ollut mitään kyytiä kotiin ja matkaahan tallilta meille on tosiaan se kivat 3o km.
Päästiin kuitenkin onneksi tunnin odottelun jälkeen yhden perheen kyydillä Keljon marketeille asti, josta me sitten käveltiin ratsastuskamat päällä seuraavalle pysäkille ja hypättiin bussiin. Olin onneksi ollut kaukaa viisas ja ottanut tallille mukaan vaihtokengät ja kollarit, jotka saatoin vetää ratsastushousujen päälle näyttääkseni edes hieman inhimillisemmältä olennolta. Mia-parka ei kuitenkaan ollut ollut yhtä fiksu ja niinpä kuikuilimme ulos ikkunasta koko bussimatkan toivoen, ettei kukaan tuttu vain sattuisi nousemaan seuraavalta pysäkiltä kyytiin, sillä olimme varmasti ( Mia luultavasti vielä enemmän ) vähän liian hemaiseva näky.

Nyt minun pitäisi kohta puoliin lähteä hakemaan Vilmaa tänne, kun se on tulossa meille yöksi. Eihän siitä olekkaan kuin viikko, kun minä viimeksi olin niillä yötä.
Me ajateltiin ainakin tehdä pannareita ja katsoa Happy Feet.
Voisi tosiaan ehkä lähteä liikkeelle pikkuhiljaa.
Ehkä.

P.s
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla