11/13/2014

Lempiteelajitelma ja kuulumisia



Mulla alkoi tällä viikolla työharjoittelu jonka vuoksi on pitänyt hieman kiirettä. Teen harjoittelun samassa kampaamossa, jossa olen ollut nyt töissäkin, joten stressiä ei ole onneksi uuden paikan vuoksi ollut. Työpäivien jälkeen olen lähinnä keskittynyt akkujen lataamiseen Ostin testiin Nordqvistin vihreä tee-lajitelman, josta on löytynyt aivan ihania makuja! Lemppareitani ovat nuo kuvissa näkyvät Nippon Green ja Lady Green. Suosittelen kaikille vihreän teen ystäville
Kirjastosta löytyi sattumalta juuri palautettujen kirjojen hyllyltä Fifty Shades of Greyn ensimmäinen osa, jonka nappasin mukaani hetkeäkään miettimättä. Olen halunnut tutustua noihin kohukirjoihin ja nyt sain tilaisuuden. Ensimmäisestä osasta on luettu nyt noin puolet ja en oikein vieläkään tiedä mitä mieltä olen.. Onko joku teistä lukenut kyseisiä kirjoja?

Huomenna me suunnataan taas miehen kanssa Jyväskylään, sillä meillä on viikonloppuna tiedossa yhdet juhlat. Ensi viikolla mulla on muutama iltavuoro ja odotan innolla, että saan käydä lenkillä ja päivitellä blogia jo ennen töitä
Ihanaa viikonloppua kaikille jo näin hieman etukäteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti