5/04/2015

Vinkki tulevalle äitienpäivälle - kauraomenapaistos (GL, M, S)

Ihanaa maanantaita Tänään oli taas aika palata vapun jäljiltä arkeen treenien ja syömisen suhteen. Kaunis aurinkoinen keli ja onnistunut jalkatreeni innoittivat mua valmistamaan päiväkahvihetkelle jotakin tavallisuudesta hieman poikkeavaa.
Tämä kauraomenapaistos on maailman helpoin valmistaa ja meiltä löytyikin tarvittavat ainekset omenia lukuunottamatta valmiiksi kaapista. Paistos on saanut inpsiraationsa tästä ihastuttavasta reseptistä. Samalla, kun hain omput kaupasta nappasin paistokselle lisukkeeksi Oatlyn kauravaniljakastiketta, joka sopikin jälkkärin kylkeen hyvin ja täydensi jo ennestää herkullisia makuja Kun haluan valmistaa jotakin gluteenitonta ja maidotonta, pidän yleensä huolta, että muutkin aterian, jälkiruuan tai välipalan silloiset tuotteet sopivat kyseiseen ruokavalioon. Tiedättehän, tuntuisi hölmöltä valmistaa varta vasten vaikkapa jotakin gluteenitonta, jos sen kanssa tarjoaisi vaikka vehnäleipää? Lisäksi tykkään leikitellä ajatuksella, että jos kotiini saapuisi yllättäen keliaakikko vieras, voisi hän nauttia samoja syötäviä kuin muutkin.

 Tämä paistos sopii täydellisesti esimerkiksi tulevan sunnuntain äitienpäivän kahvipöytään Kevyempi ja ravintorikas herkku ilahduttaa varmasti siinä missä perinteinen täytekakkukin. En malta odottaa tämän leipomista uudelleen syksyllä, kun saatavilla on maukkaita kotimaisia omenalajikkeita. Pähkinäallergian selättäminen on helpottanut mun gluteenitonta leivontaa ja ruokavaliota muutenkin, jonka vuoksi olenkin innostunut gluteenittomuudesta taas aivan uudella tavalla.
 Gluteeniton, maidoton ja sokeriton kauraomenapaistos (n. 4 annosta)

2 omenaa (valitsin vihreitä Royal Gala-omppuja)
1½dl lempipähkinöitäsi murskattuna (meiltä löytyi kaapista cashew- ja saksanpähkinöitä)
3dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1dl gluteenitonta jauhoseosta
hieman suolaa
kanelia
aitoa vaniljaa
½dl oliiviöljyä
½ hunajaa
mantelimaitoa

Laita aluksi uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Pese ja pilko omenat lohkoiksi kuorineen ja asettele paiston kestävään astiaan haluamallasi tavalla. Omenalohkoista kannattaa tehdä mahdollisimman ohuita jos haluaa niiden pehmenevän paistossa täysin. Säästä muutama lohko koristeeksi paistoksen päälle. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet ja lisää joukkoon oliiviöljy sekä juokseva hunaja. Sekoita ja lisää mantelimaitoa silmämääräisesti sen verran, kun on tarvis. Seoksesta olisi hyvä tulla kosteaa, mutta sen tulisi jäädä kuitenkin kiinteäksi. Kaada kauraseos vuokaan omenalohkojen päälle ja tasoittele pinta. Asettele pinnalle koristeeksi muutama omenalohko ja paista uunissa n. 20-25min. Tarjoile Oatlyn kauravaniljakastikkeen kanssa (huom, sisältää sokeria!).

Käsi ylös, kuka aikoo kokeilla tätä superhelppoa reseptiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti