2/24/2016

Winter Make-Up Faves

Siitä onkin taas aikaa, kun olen viimeksi tehnyt tälläisen puhtaan kosmetiikka-esittelypostauksen, joten uusia tuotteita olikin taas ehtinyt kertyä. Nämä postaukset kuuluu mun omiin lemppareihin muiden blogeissa ja juuri eilen mietinkin, kuinka paljon tälläisistä on ollut itselle apua. Hutiostoksilta välttyy kosmetiikan suhteen nykyään todella hyvin, kun aina uutta tuotetta pohtiessa googlailee hieman muiden fiiliksiä. Tietenkin joskus erilaiset ihotyypit yms. vaikuttavat kunkin kokemukseen, mutta itselle ainakin uusien tuotteiden kokeileminen "vanhojen tuttujen" sijaan on helpompaa, kun saa mainosten lisäksi lukea myös jonkun muun mielipiteen tuotteesta. Oletteko te huomanneet itsessänne samaa ilmiötä?
Aloitetaan uutukaisten esittely Eos-perheestä. Multahan löytyi jo ennestään tuo raidallinen kookosmaidon tuoksuinen, sekä kokopinkki mansikka-Eos. Nämä ovat olleet parhaita koskaan testaamiani huulirasvoja niin tuoksujen, kuin kosteuttavan vaikutuksensa puolesta, joten yksi lisää ei ole lainkaan liikaa. Tuo vaalea huulivoide on tuoksultaan vanilja ja nousi heti mun lemppariksi näistä. Valitettavasti kyseessä taisi olla jokin limited edition-tuote, joten täytyy koettaa nauttia tästä erityisen paljon hahah!
Tässä esittäytyy mun kasvomeikin tämän hetken luottokaksikko. Maybellinen Baby Skin-pohjustustuotteista olenkin kirjoitellut jo aiemmin, joten mainitsen vain nyt, että tämä "blurraava" voide on hintalaatusuhteeltaan todella loistava valinta meikkipohjalle. Meikkivoiteena on nyt menossa jo toinen tuubi Lumenen Blur Foundation-voidetta, johon olen ollut todella tyytyväinen. Ostin n. vuosi sitten ensimmäisen varsinaisen meikkivoiteen vuosien BB-voiteiden käytön jälkeen ja sillä tiellä ollaan. Aikoinaan siirryin BB-voiteisiin saadakseni kasvoista vähemmän meikatut ja heleämmät, mutta nyttemmin olen teiniaikojen jälkeen ymmärtänyt, että kuulas iho on mahdollinen myös peittävämmillä meikkivoiteilla - ja siinä hyvä pohjustustuote sekä BeautyBlender-meikkimuna ovat avain asemassa. Pohjustus varmistaa, että meikkivoide pysyy hyvin paikoillaan sekä häivyttää jo itsessään ihon epätasaisuuksia ja BeautyBlenderillä on mahdollista levittää päälle todella ohut kerros meikkivoidetta, jolloin iho jää kuulaaksi, eikä lainkaan tunkkaiseksi tai liian meikatuksi. Ja mikä parasta, meikkivoidetta kuluu huomattavasti vähemmän, kuin BB-voidetta, sillä etenkin tällä Blur Foundationilla on helppo saada peittävä tulos pienelläkin määrällä.
BeautyBlenderistä puheenollen, mun meikkimunani on edelleen päivittäisessä käytössä ja voi hyvin! Aiemmin kerroin, että pesen BB:n jokaisen käytön jälkeen perus käsisaippualla ja n. kerran viikossa sivellinsaippualla perusteellisemmin. Nyt meikkimunalla alkaa olla jo ikää ja pohdin jo uuden ostoa. Tukussa käydessäni nappasinkin mukaani uuden sienen munaan BeautyBlenderin oman Blendercleanser Solid-saippuan ja kas vain muna sai lisäaikaa. BB:n omissa saippuoissa on valittavissa kaksi vaihtoehtoa, nestemäinen tai tämä solid-palasaippua. Itse päädyin kiinteään muotoon sen kuljetusvarmuuden vuoksi - ajatus nestemäisestä saippuasta levinneenä laukkuun ei houkuttanut. Tämä BB:n oma puhdistusaine tuoksuu laventelilta ja toimii tavallisen sivellinsaippuan tavoin - kostealla BeautyBlenderillä pyyhkäistään saippuaa ja puristellen lähdetään puhdistamaan. En tiedä, toimiiko tämä sen tehokkaammin, kuin mun tavallinen sivellinsaippuakaan, mutta tämän kätevä rasia kierrekorkilla mahdollistaan hyvin kuljetuksen ja näin ollen meikkimunan pesun joka käytön jälkeen myös reissussa. Lisäksi ihana laventelin tuoksu motivoi ainakin mua pesutoimiin heti käytön jälkeen paremmin. Tämä saippua toimii tietenkin BeautyBlenderin lisäksi erinomaisesti myös siveltimien kanssa.
Victoria's Secret-tuotteiden puolella ei varsinaisia uutuuksia mulla ole, mutta uudet tuubit lempparituoksuja on kyllä hamstrattuna. Nämä kaksi on nousseet mun ehdottomiksi suosikeiksi. Coconut Passion on ihan ykkönen ja multa löytyy myös samaista body mistiä. En kuitenkaan halua aina tuoksua samalta, joten hyvänä kakkosena toimii raikkaampi Endless Love niille päiville, kun haluan vaihtelua. Nykyään näitä VS-vartalovoiteita ja mistejähän saa ihan Minimanista, mikä toisaalta tuntuu oudolle, mutta myös käytännölliselle. Rasvoilla uskaltaakin nyt läträtä päivittäin, kun varastoja voi käydä täydentämässä helposti hahah. Noita ihania paperikasseja ei kuitenkaan saa edelleenkään kuin VS:n omista myymälöistä, joten reissuja odotellessa!
Tämä kaksikko esittäytyikin jo suositussa kulmapostauksessa. Molemmat ovat kuitenkin niin mainioita, että ansaitsevat tulla vielä esitellyksi uudelleen. Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade on ollut paras kulmatuote ikinä ja voin kertoa, että olen testannut todella monia. Tämän avulla kulmista saa nopeasti todella luonnolliset. Vedenkestävyys ja suttaantumattomuus ovat tietenkin isoja plussia - kulmat pysyvät kauniissa kuosissa koko päivän. Make Up Store Eazy Cover All Mix paletti taas on toimittanut peitevoiteen virkaa todella hyvin. Pääsääntöisesti mun ihosta tulee melko tasainen pelkällä meikkivoiteella, mutta tätä palettia käytän vielä lisäapuna esim. yksittäisten näppyjen tai tummien silmänalusten fiksailuun. Tuote on todella riittoisaa ja pysyy hyvin paikoillaan, myös silmänalusilla!
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä viime vuoden yllättäjä - H&m:n uudistuneen kosmetiikkapuolen huulipuna. Esittelin teille jo joskus aiemmin H&m:n aurinkopuuterin ja kerroin, kuinka Vilman kanssa hämmästeltiin a. uudistettujen tuotteiden eleganttia ulkonäköä ja b. niiden laatua. Kun mun luotto nudepuna loppui, olin pulassa, sillä täydellisen värinen yksilö oli ostettu I Love Me-messuilta ja edusti tietenkin merkkiä, jota ei Suomesta ollut saatavilla. Hädissäni suuntasin H&m:lle, sillä tiesin, että uuden täydellisen yksilön löytymiseen menisi aikaa, enkä halunnut maksaa mistään "kakkosvaihtoehdosta" paljoa. Tämä puna ei sävyltään ole aivan niin täydellinen, kuin edeltäjänsä, mutta kaikilla muilla ominaisuuksillaan todellinen iloinen yllätys. Punan tuotenimen "Cream" pitää hyvin paikkaansa, sillä huulipuna tuntuu kermaiselta ja pehmeältä huulilla. Tässä on pigmenttiä riittävästi ja puna kuluu huulilta useista halpistuotteista poiketen suht' kauniisti, kerääntymättä typerästi reunoille. Seuraavan kerran tarvitessani jotakin uutta huulipunaa suuntaan ensimmäisenä tarkastamaan H&m:n laajan sävyvalikoiman. Mutta täydellistä nudesävyä en valitettavasti löytänyt. Onko teillä jotain tiettyjä nudesuosikkeja? En oikeastaan osaa edes selittää, mitä sävyltä kaipaan, mikä tekee etsinnästä vielä hankalampaa!

Löytyikö postauksesta teille tuttuja tuotteita? Tai saitteko kenties inpiraatiota uusien hankintaan?

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun jaksat tehdä kosmetiikkapostauksia, nämä on aina niin kattavasti toteutettu sekä kuvattu <3 Mun on pakko jossain vaiheessa ottaa testiin nuo Eos-huulirasvat. Kuulostavat nimittäin tosi hyvältä ja nuo purkit on syötävän suloisia :D Sekä tuota Vs: Endless Lovea pitää kanssa ehdottomasti testailla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista ♥ Kosmetiikka on mulle hengenasia ja siksi näihin postauksiin tulee panostettua ihan huomaamatta. Suosittelen Eos-rasvoja lämpimästi, Endless Lovesta puhumattakaan :D Ps. Sulle on sähköpostia! ♥

      Poista