Tähtitieteellisyys johtaa toivorikkauteen

Olenpa ollut taaaaaas kamalan laiska kirjoittaja ! Moneen otteeseen olen jo kirjautunut sisään tänne Blogspottiin ja vähän miettinytkin mistä kirjoitella, mutta jotenkin on aina käynyt niin, että olen ajautunut jonkin muun puuhan ääreen tai vaihtoehtoisesti katsahtanut kelloon ja hoksannut olevani melkein myöhässä jostakin.
Tämä on kamalaa, kun kaikkia kerrottavia juttuja kertyy niin hirveästi, että en kykene enää muistamaan niistä jokaista ja niimpä joitakin hyviä(kin) jää kokonaan kertomatta!

Ajattelin nyt aloittaa kertomalla hyvät uutiset: sain juuri äskön sen äikän muistikirjan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä-teoksesta valmiiksi. En mene takuuseen siitä, miten hyvät arvostelut tuolla yhdessä illassa kasaan kyhätyllä räpellyksellä (jonka pohjana on vain puoliksi luettu kirja ..) voi oikein saada, mutta loppujen lopuksi en ole asiasta edes kovin kiinnostunut. Olen ylpeä siitä, että sain tuon valmiiksi ennen deadlineä.
Toisaalta se, että huomasin jälleen kykeneväni tuottamaan monta A4:sta jossei ihan asiaan paneutuvaa niin ainakin sinne päin olevaa tekstiä yhdessä illassa on myös huono juttu. Nyt jätän luultavasti seuraavankin vastaavan projektin viimeiseen iltaan.

Tänään oli tähtitieteenkurssin eka kokoontuminen. Minä ja Vilma innostuttiin, kun kultiin, että tolla kurssilla ei ole minkään näköistä koetta ja niitä tunteja on aina vähän silloin kun sovitaan, joten menimme paikalle ja vietimme iltapäivän (klo: 15.00-16.40.............) kuunnellen jorinoita siitä miten jotakin halvatun taivaankansikarttaa kuuluu katsoa, jotta kaikki tähtikuviot näkyvät oikein ja kuinka voimme halutessamme rekisteröityä jollekkin hämärälle sivustolle, josta voi kotipaikkansa koordinaatit kenttiin näpyteltyään tarkastaa, milloin jonkin saakelin satelliitin heijastus on nähtävissä taivaalla.
Toisinsanoen: keksin ainakin 3409589 tapaa jolla tuon ajan olisi voinut käyttää järkevämmin. Mutta, koulu on meidän työ ja meidän työhömme kuuluu näköjään myös .... jos jonkinlaista tähtitaivaantutkailutiedettä.Antsu oli täällä taas viikonloppuna (♥) ja sen kunniaksi leivoin yhden ihan tajuttoman ihanan ruotsalaisen suklaakakun, jonka resepti on vähän niinkuin salaisuus (;
Voin kuitenkin paljastaa, että helppoa sen tekeminen ei ole. Se epäonnistuu erittäin helposti (nim. kokemusta on) ja erityisesti paistovaiheessa täytyy olla tarkkana, sillä kakun täytyy olla uunissa tarkalleen 17 minuuttia, muutoin se ei ota onnistuakseen.
Tässä kuva muuan täydellisestä kappaleesta, joka katosi meillä parempiin suihin sangen vikkelään:Vaikka en kerennytkään nukkumaan viikonlopun aikana varmaan yhtäkään lukuisista univelkatunneistani pois, se ei haitannut, sillä sain viettää sen verran mainiot 2 vapaapäivää!
Ostin muuten viikonloppuna uuden laukun, semmoisen mustan (teko)nahkaisen ja hirmuisen suuren, jollaisesta olen unelmoinut jo pitkän aikaa. Sopiva yksilö käveli vastaan kuitenkin vasta nyt. Voisinpa vaikka napata siitä kuvan vähän myöhemmin, nyt en taida jaksaa etsiä kameraa ihan vain sitä varten.

Lakkasin taas sunnuntaina kynnet ja sain muuan hyvän idean: ajattelin tehdä manikyyriteippejä hyödyntäen sellaiset kynnet joiden pääväri on pinkki ja sitten se kärkiosa, joka normaalisti manikyyrissä tehdään valkoiseksi on päällystetty semmoisella kimallelakalla.
Onnistuin oikeastaan paremmin kuin odotin. Pohjalakka ei ollut kyllä vielä tarpeeksi kuivunut, kun laitoin teipit ja sen tähden jouduin paikkailemaan vähäsen napattuani ne ja samalla myös osan pinkkiä pohjaväriä pois siinä samalla. Onneksi hyvä päällyslakka kuitenkin tasoitti tilannetta sen verran hyvin, että näiden kanssa kehtaa ihmisten ilmoilla näyttäytyä :3
Kuvassa nuo kärjen glitterit eivät oikeastaan näy kauhean hyvin mutta .... no voitte kuvitella, että nuo on semmoiset tosi hienot <;
Lakkoina siis:
Maybelline Colorama : Glossy
Lumene Natural Code : Go Glittery
Rimmel: Super Wear (kirkas päällyslakka)
Lisäksi alla yksi kerros aikaisemmin esittelemääni kynnenkovettajaa.



Tjaa-a kello onkin jo sen verran, että on aika kaivautua kerälle peiton alle ja avata telkkari kanavalta 6.

Aitotumaisten arkihuolet

Tipuin taas korkealta ja kovaa - arjen pariin nimittäin.
Voin kertoa, että ensimmäinen koulupäivä viikon laiskottelun jälkeen ei ollut sitä mieluisinta herkkua (... olisi nyt edes ollut sinne päinkään ..) ja totesin tänään torkahdellessani matikan tunnilla pulpetin ääreen, että useimmiten palatessa lomalta jälleen arjen pariin sitä on huomattavasti väsyneempi, kuin ennen lomaa.
Emme siis voi sanoa pitävämme lomia sen tähden, että voisimme arjen normeihin palaillessa puhkua uutta tarmoa ja energiaa, vaan yksinkertaisesti päästäksemme ajoittain eroo viikko toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen toistuvasta rytmityksestä - silläkin uhalla, että todellisuus saattaa romahtaa lomailun jälkeen niskaan niin valtavalla voimalla, että sitä ei arvakkaan ennen kuin sen kokee.
Juuri niin kuin minä tänä aamuna.

Heti herättyäni tuumin, että hei tästähän saattaa tulla ihan hyväkin päivä: ulkona satoi lunta ♥. Raahauduttuani keittiöön hymyssä suin iskä palautti mut kuitenkin äkkiä maanpinnalle huomauttamalla, että kello näytti siinä vaiheessa tosiaan 15 yli 6 ja elohopea killitti mittarinpohjalla vielä pakkasrajan alapuolella. Iltapäivään mennessä kaikki se lumi olisi kuitenkin luultavasti sulanut.
Olkiani kohautellen ryhdyin kaatamaan kahvia kuppiin ja ajattelin käynnistää maanantaiaamun oikein tehokkaasti ja juoda myös lasillisen appelsiinimehua. Jotenkin kävi sitten niin hassusti, että sen tyhjän lasin sijaan kaadoin sitä mehua kahvin sekaan. Minuutittain rytmitetyn aamuaikatauluni kiireellisyyden vuoksi minulla ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa keittää uutta kahvia ja niimpä koitin irvistellen tyydyttää aamuisen kofeiinin tarpeeni sillä appelsiinimehulla terästetyllä kahvilla, joka ei muuten todellakaan ollut mikään makuhermoja hivelevä nautinto.
Siinä vaiheessa tiesin, että aikaisemmat toiveeni edes jollain asteella hyvästä päivästä sain unohtaa saman tien.
Aamuun kuuluin tavallista tuskailua hiusten kanssa, lisää tuskailua oikeiden kenkien löytämisen parissa, sekä äkkilähtö ja hillitön kipitys bussipysäkille, jossa sitten hoksasin unohtaneeni avaimet kotiin, josta taas seurasi hauskoja hetkiä äikän tunnilla, kun kaikki tarvittavat kirjat olivat kaapissa, jonka avaimet - tottakai - olivat siinä halvatun avainnipussa joka nökötti meidän eteisen lattialla. Ei todellakaan minun päiväni. Tämäkään.

Päivän kahdella hyppärillä (periaatteessa kolmella, kun mukaan lasketaan se tunnin ruokiskin) ajattelimme Vilman kanssa lähteä keskustaan syömään jotakin, sillä koulun pinaattikeittopitoinen lounas ei oikein jaksanut innostaa.
Ja tietenkin; harhauduimme myös vähän shoppailemaan.
Olen jo pitkään hamunnut itselleni jonkunlaista ihan semmoista peruskivaa sormusta ja kun kävin ostamassa Glitteristä uusia semmoisia napsupinnejä (you know, niitä mitkä sanoo naps kun ne avaa) edellisten kadonneiden yksilöiden tilalle, nappasin samalla mukaan tuommoisen viidestä ohuesta kaistaleesta koostuvan hopeanvärisen sormuksen, jossa killuu avain ja erityisen epämuodostunut sydän. Hintaa tuolla oli vain 2€, mikä on hyvä juttu, kun miettii kuinka suurella todennäiköisyydellä tuo on jo ensi viikon aikana minun holhouksenalaisena ollessaan mitä luultavammin kadonnut teille tietämättömille.
Vilma halusin ehdottomasti Kicksistä yhden huulirasvan, mitä myytiin semmoisissa kahden putilon pakkauksissa ja se oli sitten kovasti sitä mieltä, että meidän pitää ostaa puoliksi se paketti, niin kumpikin saa sitten (jälleen) uuden huulirasvan (jolle kummallakaan ei varmasti olisi tarvetta ...) ja näin teimme. Niimpä kokoelmiini on nyt liittynyt 12. huulivoide; Oliv Naturel-merkkiä edustava, oliiviöljyä (käsittääkseni) sisältävä ja ihan toimivan oloinen perustuote.

Viikonloppuna siivoillessani sisustin huonetta vähän uudelleen;Roudasin kesän varastossa viettäneen karvamattoni takaisin (voi että miten rrrrrakastankaan sitä ♥) ja vaihdoin keltaisen päiväpeiton tuommoiseen vihreäruudulliseen (jonka tein kässässä ylä-asteella ja joo eihän tuohonkaan kulunut kuin ½-vuotta :-----D) sekä nappasin Murmurin terraarion yläpuolelta sen julisteen pois ja iskin siihen tuommoisen itse 9.luokan keväällä tuhertamani taulun (jota maalasin oikeasti varmaan 2 kuukautta putkeen ja jonka kanssa itkin moneen otteeseen verta, kun meinasi jokseenkin palaa kiinni tuohon vesiväreillä piipertämiseen) ja heti tää huone alkoi näyttää jotenkin erillaiselta. Tuntuu että tuo leveämpi matto jotenkin pienentää tätä ala-kertaa, mutta se ei oikeastaan haittaa ollenkaan, sillä tämä tuntuu sillointällöin vähän turhankin avaralta.

Keksin syysloman aikana myös ratkaisun yhteen hiusongelmaan; ylipitkät, mutteivat kuitenkaan tarpeeksi pitkät otsikset. Näiden kanssa saa nimittäin tuskailla joka aamu, kun eivät tahdo vielä pysyä tarpeeksi hyvin sillein sivullakaan (ainoastaan pinnillä ja 251 kg lakkakerroksella varustettuina), muttei näitä todellakaan voi enää pitää suorana edessäkään, sillä lyhyimmätkin karvat yltävät jo vissiin nenään saakka.
Taiteilin vain huvikseni suoristusraudalla yksi aamu ja kokeilin huvikseni kääntää näitä otsiksia reippaasti ulospäin, vähän kuin korkkiruuvikiharaa tehdessä. Vallan yllätyin miten siististi nämä niin tavattoman karheaa hiuslaatua olevat haivenet oikein asettuivatkaan. Vähän vain lakkaa päälle ja lopputulos näytti suurinpiirtein tältä:
Ihan jokapäivä en kyllä tuota vaivaa jaksa nähdä, mutta ainakin tyyliin 10-aamuina voi koittaa panostaa hiuksiinkin vähän enemmän ja taitella niitä sitten tuollein.

Loppuun vielä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä-tilannetiedoitus: menossa ollaan edelleen sivulla 31. Pahalta näyttää siis.

Onko unikeko äkäinen herättyään?

Normaalisti torstai on ihana päivä - vain huominen koulua ja sitten viikonloppu!
Nyt kuitenkin kauhistuttaa, sillä lomaviikkoa on jäljellä enää alle puolet. Tämä ahdistus iskee jokaikisellä lomalla. Ei väliä onko kyseessä syys-,hiihto-,kesä-,joulu- tai mikä hyvänsä loma, niin silti tajutessani että vapaapäiviä on edessä vähemmän kuin takana tulee sellainen inhottavan epätoivoinen olo.

Heräsin äkäisenä joskus 8 maissa, kun meille tuli nuohooja. En tiedä miksei ovea voinut laittaa niin raolleen, että se olisi voinut vain astella sisään pimpottamatta, sillä vain harvat herätykset ovat inhottavampia kuin ovikellon äänen vuoksi hereille säpsähtäminen.

Kiitos tavattoman aamu-unisuuteni pysyin hereillä ehkä 5 minuuttia kuunnellen sen nuohoojan tenttausta meidän takasta, sitten nukahdin uudelleen ja heräsin seuraavan kerran 10 aikoihin, kun äiti tuli kiskomaan minua ylös. Äitikin oli tänään lomalla ja se päätti järjetää hyperaktiivisuuspäivän heti aamusta. Minun koettaessa pikkuhiljaa availla silmiäni aamupalan ääressä alkoi äiti jo kaivella esille siivousvälineistöä. En lainkaan pidä siitä, että heti herättyään tietää joutuvansa (järjestettyään itsensä suurinpiirtein inhimilliseen kuntoon) tekemään jotakin epämiellyttävää, kuten siivoamaan huoneensa katosta lattiaan. En etenkään lomalla! Arkena nyt jokainen aamu on yhtä vitutusta jokatapauksessa muutoinkin, mutta en ymmärrä, miksi vapaapäivät pitäisi pilata heti aamusta sillä masentavalla fiiliksellä?Minusta tuntuu että olen hiljalleen kehittymässä jonkin asteiseksi leffafriikiksi. Tiistai iltana huomasin nimittäin jälleen poistuneeni Mian kanssa Makuunista kaksi dvd-koteloa laukussani. Tätä minun täytyy kuitenkin perustella sillä, että siellä oli leffaralli (= kaikki leffat puoleen hintaan) ja lisäksi me käytettiin Mian semmoinen kanta-asiakasalennus, millä sai vielä puolitettua sitä hintaa, joten maksoimme kahdesta uutuuselokuvasta vain 2,5€ !
Niinjoo, voisin vissiin tapani mukaan kertoa vähän lisää niistä leffoista.
Me haluttiin toiseksi joku vähän kamalampi ja toiseksi semmoinen ei-niin-pelottava leffa, niinpä päädyimme tähän parivaljakkoon: The Happening ja Benjamin Buttonin uskomaton elämä.
(Kumpaakin kliksauttamalla pääsee Leffatykin arvosteluun, josta voi lukea myös tarkemmat juoniselosteet!)
Kun linnotuimme televisioni ääreen oli kello jo pitkälti yli yhdeksän. Voitte vain kuvitella, kuinka myöhään meillä meni, ennen kuin kummatkin leffat oli katsottu (mukaan täytyy myös laskea se aika, jonka vietin suihkussa noiden tuijottelutuokioiden välissä) ja niinpä jälkimmäisenä mainittua katsellessamme alkoi kummakin keskittyminen herpaantua ja nukuimme kummatkin vuorotellen osan tuosta reilut 2 tuntisesta pätkästä.
Kummastakin jäi kuitenkin ihan hyvä maku suuhun, vaikkakin tuo Benjamin Buttonin elämä jäi kyllä puolivälin jälkeen vähän aukokkaaksi ja viimeisestä puolesta tunnista en oikeastaan ymmärtänyt mitään. The Happeningiä voin suositella niille, jotka tykkäävät kaiken sorttisista maailmanloppu-elokuvista. Tuo nimittäin tarjosi uuden, karsena ehdotuksen siitä, kuinka ihmiskunta mahtaa tuhoutua.
Voisin vaikka koettaa viettää loppuloman katsomatta ainuttakaan elokuvaa.
... Taino sovitaanko, etten ainakaan maksa enää yhdestäkään leffakokemuksesta tämän viikon aikana?!

Sitä ei äkkiseltään uskoisi, että näinkin lyhyitä kynsiä lakkaillessaan voi helposti vierähtää tovi jos toinenkin. Itse hoksasin tuon eilen, kun lakkausoperaatioon kului peräti 6h. On todella tuskastuttavaa, kun tavallaan tuostakin ajasta itse varsinaisissa lakkaustoimenpiteissä kesti ehkä korkeintaan tunti. Jokaisen lakkakerroksen pitää kuitenkin aina antaa kuivua rauhassa, joten eipä ole ollenkaan tavatonta, että ymmärrän viettäneeni puolet päivästä vaellellen tietokoneen ja television välimaastossa varoen koskemasta mihinkään, mikä saattaisi koitua turmiolliseksi vielä märälle lakkapinnalle.
Päätin eilen myös, että alan käyttää nyt tuommoista kynnenkovike lakkaa (kuvasiistuossaviereessätaas), jolla lakkasin kynsiäni viimeksi ehkä vuosi sitten, mutta jonka tarpeessa nyt todentotta olen! Haluan pitkät kynnet takaisin mahdollisimman pian ja siihen asiaan ei auta ollenkaan se, että viime viikonkin aikana muutaman kynnen kulma katkesi sillein rumasti, että piti taas leikata ne ihan nysiksi.
Niinpä laitoin tuota koviketta yhden kerroksen muiden lakkojen alle. Muita lakkoja tulikin sitten päälle vähän reilummin: käytin yhteensä kuutta eri lakkaa !
Lopputuloksena tuommoiset pohjaväriltään violetit kynnet, joihin laitoin sitä yhtä ihanaa hologrammilakkaa päälle ja sitten "taiteilin" kaikkiin pienet rusetit. Tuli noista ihan söpöt, tosin oikea käsi on taas hirmu paljon suttuisemman näköinen, kaikenlainen pieni piipertäminen kun on vasemmalla kädellä niin hirveän hankalaa!
Kuuden tunnin aherruksen jälkeen noista olisi tosiaan ehkä voinut tulla hienommatkin mutta .... paremmat nuo nyt on kun ne edelliset joista en edes suostunut nappaamaan teille kuvaa :3

Ostin eilen kivat kengät (taas .....) ! Tämä ostos oli kuitenkin oikeasti tarpeellinen, sillä minulla ei oikein ollut mitään kenkiä, joilla saattaisin pärjätä sitten pahemmilla pakkasilla. Näissä on semmoinen ihanan pehmeä karvavuori ja suhteellisen paksut pohjat mitkä eristää vähän kylmyyttä! Lisäksi olen järjettömän iloinen löydettyäni riittävän pienet kengät. Sportiassa noita nimittäin myytiin sekä lasten että aikuisten kokoina ja kerrankin onni oli myöten: lasten puolella oli vielä yhdet mustat kokoa 35 jäljellä (((:
Kokeilin myös 34:sia ja olin vähän kahden vaiheilla kummat otan. Päädyin kuitenkin noihin isompiin, että sinne mahtuu sitten tunkemaan vielä lisäsukkia jos tarve vaatii.
Lastenkokoina nuo maksoivat 30€ vähemmän kuin aikuisten, joten kerrankin pienistä tassuista oli hyötyä!

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ei ole oikein jaksanut kiinnostaa. Tarkkasilmäisimmät varmasti havaitsivatkin kyseisen kirjan tuon kovikekynsilakkapurkin taustalta. Tuossa se makaa pöydällä juuri sen näköisenä, että minun kuuluisi lopettaa tämä kirjoittaminen tähän paikkaa ja paneutua lukemaan sen puuduttavan tylsää ja typerällä tyylillä kerrottua tarinaa. Olen edennyt edellisessä postauksessa tiedoittamastani tilanteesta yhden sivun eteenpäin, mikä tarkoittaa sitä, että tästä ei todellakaa tule mitään. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja pakottautua lukemaan. Mutta toisaalta, se on nähny, että pakon takia lukeminen on yhtä tyhjän kanssa. Kyllä minä tuon luettua saisin, mutta se on sitten aivan eri asia, kuinka kykenisin vastaamaan sisältöä koskeviin kysymyksiin mietittyäni koko luku-urakan ajan, kuinkahan monta sivua mahtaa olla vielä jäljellä?
Elättelen toivoa yllättävästä innonpuuskasta, joka ajaisi minut Vittulan maailmaan.

Olen koko viikon popittanut tätä biisiä niin, että osaan taatusti kohta sanat ulkoa! Tuo saa mut kuitenkin jotenkin aina hymyilemään, joten mikäpä siinä! Muutenkaan uudempi GreenDay ei kuulosta ollenkaan niin huonolta kuin aluksi kuvittelin.

Enää 3 vapaapäivää jäljellä. En pidä tästä.

Norpat keräävät rasvakerrosta talven varalle

Wääwää. Piti herätä tänään jo puoli yhdeksän aikohin ja lähteä käymään töissä.
Totesin matkalla, että skootterikelit taitavat tältä syksyltä olla ohi. Liukastelin koko viitisen kilometriä pitkän matkan saaden pelätä eritoten mutkissa henkiriepuni puolesta. Ei olisi ollut lainkaan tavatonta, että minun tuurillani jotakin olisi sattunut.
Onneksi onni oli myötä - tällä kertaa.

Nyt näyttäisi siltä, että talvi on tulossa tänä vuonna aiemmin kuin parina edellisenä. Muistan ajaneeni keskustaan ja takaisin muutamia kertoja vielä viime vuoden marraskuussakin. Nythän on vasta lokakuu, mutta tänäkin aamuna pakkasta oli ainakin 5 astetta ja tiesin heti astuttuani ulos ovesta, että tulisin jäätymään tunnottomaksi möykyksi jo hyvän matkaa ennen määränpäätä.
Voihan tosin olla, että viime vuonna kylmänsietokykyni oli jotenkin korkeampi ja ilmat olivat todellisuudessa lokakuussakin ihan yhtä kylmät kuin nytkin. Ja ehkä minä vain toiveajattelen - kenties talvi antaa odottaa itseään aivan yhtä pitkään kuin viimekerrallakin.

Me ollaan taas leffailtu Vilman kanssa jonkin verran. Suunnitelmissahan oli katsoa viikonlopun aikana se Happy Feet, mutta yllätys yllätys - meidän tuurillamme olimme saaneet lainaksi vain bonusdvd:n, joka sisälsi toki kaikki lisämateriaalit, mutta joista ei oikeastaan ollut hirveästi iloa kun itse leffa ei ollut katsottavissa.
Onneksi hätä ei ollut tämän - tai no sen - näköinen. Jonkin aikaa kaappeja kaiveltuani lyösin meidän Leijonakuningas-juhlajulkaisun ja niinpä me vietettiin tovi lauantai-illasta käpertyneinä mun sängylle ja kuivaillen kyyneleitä silmäkulmista Simban itkiessä kuolleen isänsä vierellä. Eihän tuo varmasti ollutkaan kuin 34098594 kerta, kun katsoin tuon ehdottomasti Disneyn parhaimman piirroselokuvan. Siihen vain ei kyllästy koskaan!
Sunnuntaina me ajateltiin mennä sitten Vilmalle tuijottelemaan jatkoa tuolle mainiolle leijonaleffalle. Asioilla ei kuitenkaan ole aina tapana mennä niin kuin pitäisi silloin, kun minä ja Vilma olemme niitä hoitamassa. Niinpä huomasimme vhs-kasettia soittimeen työntäessämme, ettei kyseessä suinkaan ollut Leijonakuningas II vaan jokin tosi random video vuodelta -95, joka sisälsi mm. pätkiä vaahtosammuttimen kokoisesta minusta uimarannalla.
Eilen kävin metsästämässä oikeaa kasettia varastosta asti, mutta ei tärpännyt. Me oltiin kuitenkin vielä kovin leffa-tuulella. Vilman olohuoneen hyllyköstä löytyi onneksi Henkien Kätkemä ja niinpä syvennyimme seuraamaan Chihiron selviytymistä haastavassa henkimaailmassa seuraavan parin tunnin ajaksi. Olen nähnyt tuonkin leffan niin monen monituista kertaa, mutta silti se saa ihoni nousemaan kananlihalle yhä uudelleen ja uudelleen. En ymmärrä, miten jonkin tarina voi olla samaan aikaan niin kaunis ja niin kamala. Vaikka olisittekin kuinka animekammoisia tahansa, suosittelen lämpimästi tuota elokuvaa, sillä siinä on sellainen kamalaihana tunnelma, mitä toistaiseksi yhdetkään näkemäni länsimaiset piirretyt eivät mielestäni ole kyenneet ruudun läpi niin upealla tavalla suoltamaan.

Koska tykkään esitellä kaikenlaista, mietin että voisin nyt ottaa käsittelyyn yhden pakkomielteistäni - huulirasvat.
Tällä hetkellä minulla on 11 käytössä olevaa huulivoidetta, jotka voisin esitellä tarkemmin:
1. Sprite Lip Smacker - Maistuu ja tuoksuu nimensä mukaisesti Spriteltä. Sisältää ehkä aavistuksen verran pikkuisia glitterhiutaleita, mutta ei niitä oikeastaan huomaa ilman erillistä tutkimista. Käytän tätä rasvaa lähinnä silloin, kun huuleni ovat moitteettomassa kunnossa, eivätkä kaipaa kosteutusta. Tai sitten vaihtoehtoisesti jonkin kosteuttavamman huulirasvan päällä. || 8-
2. Fanta Orange Rolly Lip Smacker - Toinen limsanmakuinen ja hajuinen rasva, nestemäinen sellainen. Tämän ostin vasta viimeviikolla, enkä ole vielä aivan varma pidänkö tästä vai en. Tuntuu kuitenkin mukavalta levittää, kun kylmä rautakuula hivelee huulia. Antaa jonkinverran kiiltoa ja tulee luultavasti toimimaan ykkösen tavoin lähinnä päällysrasvana tai yksinään silloin kun kosteutusta ei kaivata. || 8
3. Kokoelmani randomlapsi - Vanilian tuoksuinen aivan niin perushuulivoide kuin vain olla ja voi. Näitä jaettiin ilmaiseksi viimekevään NextStep-messuilla, joten voitte kuvitella, ettei kyseessä ole todellakaan mikään priimatuote. Tämä on lähinnä tälläinen vararasva, jota käytän äärimmäisen harvoin. || 7
4. Blistex Lip Massage - Nähdessäni tämän tuotteen nauroin ensin huvittuneesti; kaikkea ne keksivätkin - huultenhieroja. Turhamaisuuden multihuipentuman nimissä minun oli kuitenkin kokeiltava tätä naurettavalta kuulostavaa keksintöä. Ja onneksi kokeilinkin! Ihan tavattoman hyvä ja toimiva idea, vaikka kuulostaakin tosi tökeröltä. Puikon päässä on laineenmuotoisia ohuita uria, jotka hierovat huulia kuorien kuollutta solukkoa pois ja tehostaen pintaverenkiertoa. Tämän takia rasva (joka muuten tuoksuu ihan joltain karkilta) imeytyy tehokkaammin ja kosteuttaa huulet syvemmältä kuin tavalliset voiteet. Tästä tykkään todella ! || 9½
5. Yves Rocher Baume Hydratant - Viinirypäleen tuoksuinen, koostumukseltaan sopiva ja hyvin kosteuttava perusvoide. Tämä on sellainen tuote, jota pitää ostaa aina lisää edellisen loppuessa. Tosi hyvä perusrasva! || 9
6. Yves Rocher Baume Nourrissant - Tämä taisi olla joku Yves Rocherin sesonkituote, jota myytiin yhdessä vaiheessa tosi halvalla ja joka siksi oli vähän pakko-ostos. Tuoksu miellyttävän kukkainen, mutta koostumus mun makuun vähän turhan kova ja siksi hankala levitettävä. Ihan kelpo tavaraa kuitenkin. || 8½
7. Dermosil Lip Balsam - Dermosilin tuotteisiin voi aina luottaa, niin myös huulirasvojen tapauksessa. Kevyesti vanilialta tuoksuva, hoitava ja hyvin kosteuttava perusrasva jälleen. Sisältää luonnollisia hajusteita ja sopii siksi myös erittäin herkkäihoisille. || 9-
8. The Body Shop Born Lippy - Aivan tajuttoman ihanasti mangolle tuoksuva, tosi tahmaava, mutta helposti levittyvä purkkirasva. Tämä on ollut suosikkihuulivoiteitani jo monta monta vuotta! || 10-
9. Sama kuin ylempi, mutta vain mansikan tuoksuinen. Tämä tuo hieman punaa huulille, joten levittäessä on hyvä nähdä itsensä peilistä! || 9½
10. Yves Rocher Baume Lèvres Nourrissant - Tämä oli pakko ostaa lähinnä tavattoman ihanan tuoksunsa tähden; karhunvatukka tuoksuu huulilla vielä pitkään voiteen kuivuttuakin! Kosteuttaa lisäksi tehokkaasti, mutta miinukseksi voisin sanoa sen, että purkin ollessa korkea mutta kapea tämän ottaminen sormelle on todella hankalaa mikäli omaa pitkät kynnet! || 9+
11. Bayer Bepanthol Huulivoide - "Kuiville ja halkeileville huulille syvää kosteuttavaa hoitoa. Hoitaa ja uudistaa huulten ihoa" kertoo pakkaus ja oikeassa onkin. Huulten ollessa oikeasti ihan järjettömän kuivat tämä on ainoa voide joka saa ne yhdessä yössä taas kuntoon. Imeytyy käsittämättömän hyvin vaikka laittaisi hillittömänkin kerroksen! Mikäli tykkää tuoksuttomista huulirasvoista niin tämä on ehdoton valinta! || 10+

Laitoin tuohon perään vielä kaikille numeroarvosanat selkeyden vuoksi, sillä tiedän toistavani jokaisen kohdalla vähän samoja juttuja!

Nyt syysloman aikana ajattelin saada luetuksi tuon Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittalajänkältä äikän yhtä projektia varten. Tässä vaiheessa tilanne näyttää kuitenkin aika huonolta; olen menossa sivulla 23 ja tekstillisiä sivuja näyttäisi olevan kaikenkaikkiaan 267.
Ajattelin kohta alkaa värjäilemään hiuksia ja Mia tulee meille myöhemmin tänään yöksi, joten ainakin tämän illan lukutuokion voin unohtaa suosiolla.
Pelastukseni on se, että jossen jaksa/kerkeä tuota kirjaa ajoissa läpi kahlata, voin aina käydä lainaamassa Vilmalta sen leffan ja tehdä sitten tehtävät sen perusteella. Eivät leffa ja kirja nyt sentään niiiiiiin erillaisia voi olla.
Toivottavasti.

Nyt taidan lähteä piakkoin ostamaan hiusväriä !

Ponisaurusten shoppailumania

Kylläpä tällä viikolla on jäänyt tänne kirjoittelu kamalan vähälle. En nyt tiedä olenko ollut kiireinen vaiko vain tavanomaista laiskempi.
Eilen alkoi kuitenkin syysloma, jolloin minulla on ( toivon mukaan ) enemmän aikaa ja energiaa viettää tunteja tähän koneen ääreen käpertyneenä ja vuodattaa aivojani näppiksen kautta teidän nähtäväksenne.

Viikon aikana sisäinen materialistini on jälleen nostanut päätään muutamaan otteeseen, saaden välillä ihoni vallan kananlihalle. Olen näinä päivinä jälleen tuhlannut reilut 100 euroa muutamiin uusiin vaatteisiin, kenkiin ja muuhun tavaraan, joista ainoallekkaan minulla ei todellisuudessa olisi ollut kipeää tarvetta.

Onneksi kuukausittainen - pahasti miinuksen puolella kituuttava - budjettini keikahtaa hieman plussalle päin tämän viikon aikana. Sain nimittäin semmoisen pienen työhomman ( josta toistaiseksi en tiedä vielä juuri mitään, mutta josta saan lisäinformaatiota luultavasti huomenna ), mistä saan rahaa vissiin jonkun satasen verran. Satasen, jonka pääsen sitten luultavasti jälleen ensiviikolla tuhlaamaan johonkin järkevään ( = järjettömään).

Varsinkin näin talven kynnyksellä hupparit tuntuvat juuri oikeilta vaatekappaleilta minulle. Mulla on niitä äkkiä laskettuna tällä hetkellä 14 kappaletta, joista ainakin puolet on mustia, mutta nykyisin joukkoon liittyy yhä useammin joitakin värikkäämpiä yksilöitä. Näin pääsi käymään myös tällä viikolla. Olin käynyt väijymässä yhtä BillaBongin ihan älyttömän söpöä hupparia jo moneen otteeseen keskustan Topsportissa. Toistaiseksi 85 euroa oli ollut turhan kova hinta vaatekappaleesta, jolle minulla ei oikeastaan ollut mitään tarvetta, mutta joka kuitenkin miellytti silmääni sen verran, että sitä oli pakko käydä sovittamassa useaan kertaan. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin ihme: hoksasin tuossa hupparissa -30% lapun ja sen jälkeen kiikutin sen kassalle hetkeäkään epäröimättä!
Jotta ymmärtäisitte miksi tuo ihanuus oli moisen kyttäämisen arvoinen taidan liittää tähän vähän kuvaa siitä:
Keltainen ei oikeastaan käy minulle, mutta en anna sen häiritä.

Viikon aikana harhauduin jälleen myös pahoille teille - nimittäin kynsilakkaostosten pariin.
Vilma on kamala yllyttäjä: löysin torstaina yhden ihanan värisen glitterkynsilakan Sokkarilta, mutta jos olisin ollut yksin olisin ehkä kyennyt vastustamaan kiusausta. Mietin ääneen, onko minun kannattavaa maksaa vitonen tuotteesta, jolle on tarvetta ehkä vielä vähemmän kuin edellisenä päivänä ostetulle hupparille, jolloin Vilma vain totesi, että tottakai on ja niin nappasin tuon putelin sitten mukaani.
Kyseessä on tosiaan Lumene Naturalcode-sarjan lakka sävyä 16 Go Glittery ( kuva nähtävissä tuossa vieressä, ellette vielä sitä havainneet ). Testasin sitä kynsiinkin yhdistettynä helmiäisvalkeaan peruslakkaan, mutta nämä kynnet on nyt niin rumassa tilassa, että päätin säästää silmiänne ja olla ottamatta näistä esimerkkikuvaa.
Seuraavana päivänä kävin vielä ostamassa Rimmelin semmoisen läpinäkyvän päällyslakan, joka lupaa olla "nopeasti kuivuva ja äärimmäisen kestävä päällyslakka" - eli tuote jota olen kipeästi kaivannut. Saa nyt nähdä lunastaako tuo lupauksensa. Toivottavasti, sillä muutoin meni jälleen vitonen hukkaan siinä(kin).

Tänään olin aamupäivällä taas vähän heppailemassa. Yöllä oli ollut pakkasta ja kenttä oli siksi vielä 12 aikaan jäässä. Meillä oli ollut suunnitelmissa hypätä, mutta saatiinkin sitten mennä maastoon. Tehtiin semmoinen mukava tunnin reissu, joka piti sisällään kaikkia askellajeja ja lisäksi joitain pätkiä epämääräistä käynnin, ravin ja laukan sekoitusta - etenkin takaisin tallille päin tullessa. Välillä alkoi oikeasti tuntua siltä, että se alla hötkyävä nahkaformula lähtee lapasesta hetkellä millä hyvänsä, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin hidastamaan vauhtia suurinpiirtein silloin kuin pitikin ja selvisimme ehjinä takaisin tallille.
Paluumatka Korpilahdelta oli hieman normaalia mielenkiintoisempi. Meillä ei nimittäin Mian kanssa ollut mitään kyytiä kotiin ja matkaahan tallilta meille on tosiaan se kivat 3o km.
Päästiin kuitenkin onneksi tunnin odottelun jälkeen yhden perheen kyydillä Keljon marketeille asti, josta me sitten käveltiin ratsastuskamat päällä seuraavalle pysäkille ja hypättiin bussiin. Olin onneksi ollut kaukaa viisas ja ottanut tallille mukaan vaihtokengät ja kollarit, jotka saatoin vetää ratsastushousujen päälle näyttääkseni edes hieman inhimillisemmältä olennolta. Mia-parka ei kuitenkaan ollut ollut yhtä fiksu ja niinpä kuikuilimme ulos ikkunasta koko bussimatkan toivoen, ettei kukaan tuttu vain sattuisi nousemaan seuraavalta pysäkiltä kyytiin, sillä olimme varmasti ( Mia luultavasti vielä enemmän ) vähän liian hemaiseva näky.

Nyt minun pitäisi kohta puoliin lähteä hakemaan Vilmaa tänne, kun se on tulossa meille yöksi. Eihän siitä olekkaan kuin viikko, kun minä viimeksi olin niillä yötä.
Me ajateltiin ainakin tehdä pannareita ja katsoa Happy Feet.
Voisi tosiaan ehkä lähteä liikkeelle pikkuhiljaa.
Ehkä.

P.s
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Oikofobiaa ilmassa

Olen miettinyt, miksi sunnuntaisin on aina tapana taantua jonkinlaiseen masennustilaan?
Tavallaanhan asiat ovat kuitenkin suhteellisen hyvin. Taino, ainakaan ei tarvitse nousta aikaisin ylös, saati sitten mennä kouluun.
Sunnuntait ovat kuitenkin jollain hämärällä tavalla kirottuja, sillä silloin tulee tehtyä kovin harvoin mitään järkevää. Hyvänä esimerkkinä tämä sunnuntai: heräsin aamulla 8 aikaan Vilmalta, tulin kotiin, datasin sohvalla ehkä 20 min, menin nukkumaan, heräsin ja söin vähän, menin takaisin nukkumaan, heräsin ja join kahvia ja menin taas nukkumaan kunnes heräsin jälleen ja kysyin Jonnalta tulisiko se meille, kun olin yksin ja minä niin inhoan olla yksin kotona.

Se on oikeastaan aika hirveää, että yksin kotona oleminen on niin järjettömän pelottavaa. Kodinhan pitäisi periaatteessa olla kaikkien turvallisin paikka. Meillä niin ei todellakaan ole.
Aina, kun olen yksin laitan joko television tai radion tai vaihtoehtoisesti kummatkin huutamaan aivan randomilla valitulle kanavalle ja mieluiten sellaiselle äänenvoimakkuudelle säädettyinä, etten kykene kunnolla erottamaan mitään sanoja. Se on semmoista tasaista taustamelua, jonka piikkiin voin sitten laittaa kaikki epäilyttävän kuuloiset muualta talosta/sen ulkopuolelta/pääni sisältä tulleet äänet.
Minua eivät pelota vain kaikenmoiset kummalliset äänet, vaan yksin ollessani tuppaan pakostakin näkemään jokaisen kulman, oven tai huonekalun takana joitain kotiin kuulumattomia hahmoja. Lisäksi olen takuu varma, että mikäli suljen silmäni riittävän pitkäksi aikaa, jokin näistä toistaiseksi tunnistamattomista hahmoista hyppää esiin ja nappaa minua kurkusta kiinni.
Nykyisin myös hiusten föönaaminen on esimerkiksi aamuisin yksin ollessa silkka mahdottomuus. Föönin huristessa korvien juuressa en nimittäin kuule mitään mitä muualla talossa tapahtuu, joka siis tarjoaa noille piileskeleville pedoille oivan mahdollisuuden tassutella esiin ja kenties hyökätä oikopäätä kimppuuni vessassa, jossa pakenemismahdollisuuteni ovat vessanpönttöä ja lavuaaria lukuuottamatta olemattomat.
Eikös ole olemassa joku sääntö, jonka mukaan jokaisella toki on pelkoja, mutta silloin kun ne alkavat selkeästi rajoittaa elämää on aika huolestua.
En tiedä voiko tätä omaa pakkomielteistä käytöstäni vielä nimittää "elämää rajoittavaksi", mutta mikäli tilanne tästä vielä pahenee, ei paljoa naurata.

Perjantaina kynsilakkaperheeni sai jälleen uuden (19.) jäsenen. Löysin muutamia -50%-alennustarralla varustettuja Make Up Storen kynsilakkoja, joista en tietenkään voinut kieltäytyä. Valkkasin tuommoisen jännän hologrammilakan (sävy Lava), jonka normaalihinta olisi ollu 14€, mutta jonka nyt sain siis 7€ hintaan. Sitä testaillessani laitoin alle ihan Maybelinen pinkkiä peruslakkaa, johon yhdistettynä tuo purppuraisissa öljynsävyissä kiiltelevä uutuus näytti tosi hyvältä. Tuosta kuvasta nuo kynsissä olevat kimalteet eivät kyllä tule yhtään hyvin esille, tämä on vähän sellainen juttu joka pitäisi nähdä livenä.
Btw, tuolle peukalolle ei voi muuta kuin nauraa. Se on niin lyhyt että menee aina koukistaessa alta tuollein tosi tyhmästi ruttuun. Siinä on varmaan liikaa nahkaa sen pituuteen suhteutettuna.
Eilen mun kynnet koki kamalia kolauksia ja 2 niistä katkesi. Tulipahan todistettua sekin, että jo valmiiksi äärettömän lyhyt kynsi voi katketa vieläkin lyhyemmäksi. Toinen näistä uhreista oli siis tuo kuvassakin näkyvä keskisormen kynsi ja toinen oikean käden pikkurillin kynsi, joka oli ainut pitkä kynteni ja varmaan pisin mikä minulla on ikinä ollut.
No nytpähän saavat kaikki kasvaa tasaisesti ihan tästä tynkämitasta lähtien.

Voisin kertoa vielä vaikka mitä muutakin eilisestä, mutta en oikeastaan taida jaksaa. Mikäli jotakuta tavattoman uteliasta ihmistä jäävät tämmöiset kertomatta-jättämiset häiritsemään, niin tarvittavat tiedot voi löytää meitsin Galleriaprofiilin päiväkirjasta.
Nyt taidan mennä taas syömään jotain. Ja sitten ehkä katsomaan telkkaa .. Ja sitten joskus ehkä nukkumaan.

Enää viikko koulua ja sitten syysloma :3