Voin kertoa, että ensimmäinen koulupäivä viikon laiskottelun jälkeen ei ollut sitä mieluisinta herkkua (... olisi nyt edes ollut sinne päinkään ..) ja totesin tänään torkahdellessani matikan tunnilla pulpetin ääreen, että useimmiten palatessa lomalta jälleen arjen pariin sitä on huomattavasti väsyneempi, kuin ennen lomaa.
Emme siis voi sanoa pitävämme lomia sen tähden, että voisimme arjen normeihin palaillessa puhkua uutta tarmoa ja energiaa, vaan yksinkertaisesti päästäksemme ajoittain eroo viikko toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen toistuvasta rytmityksestä - silläkin uhalla, että todellisuus saattaa romahtaa lomailun jälkeen niskaan niin valtavalla voimalla, että sitä ei arvakkaan ennen kuin sen kokee.
Juuri niin kuin minä tänä aamuna.
Heti herättyäni tuumin, että hei tästähän saattaa tulla ihan hyväkin päivä: ulkona satoi lunta ♥. Raahauduttuani keittiöön hymyssä suin iskä palautti mut kuitenkin äkkiä maanpinnalle huomauttamalla, että kello näytti siinä vaiheessa tosiaan 15 yli 6 ja elohopea killitti mittarinpohjalla vielä pakkasrajan alapuolella. Iltapäivään mennessä kaikki se lumi olisi kuitenkin luultavasti sulanut.
Olkiani kohautellen ryhdyin kaatamaan kahvia kuppiin ja ajattelin käynnistää maanantaiaamun oikein tehokkaasti ja juoda myös lasillisen appelsiinimehua. Jotenkin kävi sitten niin hassusti, että sen tyhjän lasin sijaan kaadoin sitä mehua kahvin sekaan. Minuutittain rytmitetyn aamuaikatauluni kiireellisyyden vuoksi minulla ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa keittää uutta kahvia ja niimpä koitin irvistellen tyydyttää aamuisen kofeiinin tarpeeni sillä appelsiinimehulla terästetyllä kahvilla, joka ei muuten todellakaan ollut mikään makuhermoja hivelevä nautinto.
Siinä vaiheessa tiesin, että aikaisemmat toiveeni edes jollain asteella hyvästä päivästä sain unohtaa saman tien.
Aamuun kuuluin tavallista tuskailua hiusten kanssa, lisää tuskailua oikeiden kenkien löytämisen parissa, sekä äkkilähtö ja hillitön kipitys bussipysäkille, jossa sitten hoksasin unohtaneeni avaimet kotiin, josta taas seurasi hauskoja hetkiä äikän tunnilla, kun kaikki tarvittavat kirjat olivat kaapissa, jonka avaimet - tottakai - olivat siinä halvatun avainnipussa joka nökötti meidän eteisen lattialla. Ei todellakaan minun päiväni. Tämäkään.
Päivän kahdella hyppärillä (periaatteessa kolmella, kun mukaan lasketaan se tunnin ruokiskin) ajattelimme Vilman kanssa lähteä keskustaan syömään jotakin, sillä koulun pinaattikeittopitoinen lounas ei oikein jaksanut innostaa.
Ja tietenkin; harhauduimme myös vähän shoppailemaan.
Olen jo pitkään hamunnut itselleni jonkunlaista ihan semmoista peruskivaa sormusta ja kun kävin ostamassa Glitteristä uusia semmoisia napsupinnejä (you know, niitä mitkä sanoo naps kun ne avaa) edellisten kadonneiden yksilöiden tilalle, nappasin samalla mukaan tuommoisen viidestä ohuesta kaistaleesta koostuvan hopeanvärisen sormuksen, jossa killuu avain ja erityisen epämuodostunut sydän. Hintaa tuolla oli vain 2€, mikä on hyvä juttu, kun miettii kuinka suurella todennäiköisyydellä tuo on jo ensi viikon aikana minun holhouksenalaisena ollessaan mitä luultavammin kadonnut teille tietämättömille.
Vilma halusin ehdottomasti Kicksistä yhden huulirasvan, mitä myytiin semmoisissa kahden putilon pakkauksissa ja se oli sitten kovasti sitä mieltä, että meidän pitää ostaa puoliksi se paketti, niin kumpikin saa sitten (jälleen) uuden huulirasvan (jolle kummallakaan ei varmasti olisi tarvetta ...) ja näin teimme. Niimpä kokoelmiini on nyt liittynyt 12. huulivoide; Oliv Naturel-merkkiä edustava, oliiviöljyä (käsittääkseni) sisältävä ja ihan toimivan oloinen perustuote.
Viikonloppuna siivoillessani sisustin huonetta vähän uudelleen;
Roudasin kesän varastossa viettäneen karvamattoni takaisin (voi että miten rrrrrakastankaan sitä ♥) ja vaihdoin keltaisen päiväpeiton tuommoiseen vihreäruudulliseen (jonka tein kässässä ylä-asteella ja joo eihän tuohonkaan kulunut kuin ½-vuotta :-----D) sekä nappasin Murmurin terraarion yläpuolelta sen julisteen pois ja iskin siihen tuommoisen itse 9.luokan keväällä tuhertamani taulun (jota maalasin oikeasti varmaan 2 kuukautta putkeen ja jonka kanssa itkin moneen otteeseen verta, kun meinasi jokseenkin palaa kiinni tuohon vesiväreillä piipertämiseen) ja heti tää huone alkoi näyttää jotenkin erillaiselta. Tuntuu että tuo leveämpi matto jotenkin pienentää tätä ala-kertaa, mutta se ei oikeastaan haittaa ollenkaan, sillä tämä tuntuu sillointällöin vähän turhankin avaralta.Keksin syysloman aikana myös ratkaisun yhteen hiusongelmaan; ylipitkät, mutteivat kuitenkaan tarpeeksi pitkät otsikset. Näiden kanssa saa nimittäin tuskailla joka aamu, kun eivät tahdo vielä pysyä tarpeeksi hyvin sillein sivullakaan (ainoastaan pinnillä ja 251 kg lakkakerroksella varustettuina), muttei näitä todellakaan voi enää pitää suorana edessäkään, sillä lyhyimmätkin karvat yltävät jo vissiin nenään saakka.
Taiteilin vain huvikseni suoristusraudalla yksi aamu ja kokeilin huvikseni kääntää näitä otsiksia reippaasti ulospäin, vähän kuin korkkiruuvikiharaa tehdessä. Vallan yllätyin miten siististi nämä niin tavattoman karheaa hiuslaatua olevat haivenet oikein asettuivatkaan. Vähän vain lakkaa päälle ja lopputulos näytti suurinpiirtein tältä:
Ihan jokapäivä en kyllä tuota vaivaa jaksa nähdä, mutta ainakin tyyliin 10-aamuina voi koittaa panostaa hiuksiinkin vähän enemmän ja taitella niitä sitten tuollein.Loppuun vielä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä-tilannetiedoitus: menossa ollaan edelleen sivulla 31. Pahalta näyttää siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti