10/06/2014

The whole point of week is weekend

Me vietettiin taas viikonloppu kotona Seinäjoella ja puuhailtiin kaikkea rentoa kahdestaan



Ollaan molemmat aamupala-ihmisiä ja rakastetaan hitaita aamuja jolloin ruokaan ehtii panostaa. Tehtiin tänä viikonloppuna niin, että lauantain aamupala oli mun vastuulla ja sunnuntai miehen. Mun aamuna syötiin protskubanskupannareita (yllätys) herkkulisukkeilla ja juotiin mangomansikka-smoothiet, joista on muodostunut meidän lemppari, kun ollaan saatu äidiltä valtavat määrät mangoa.

Lauantaina keksittiin yhtäkkiä, että käydään kävelemässä pururadalla ja idea osoittautuikin loistavaksi! Tunnin reipas kävelylenkki kirpeässä syysilmassa ja upeissa maisemissa oli niin miellyttävä kokemus, että suunnattiin takaisin radalle taas sunnuntaina, jolloin otin myös mun ekat juoksuaskeleet leikkauksen jälkeen Olin ihan fiiliksissä, kun juostiin iso osa lenkistä ja jalka tuntui toimivan hyvin! Ajateltiin mennä tällä viikolla ainakin yhtenä iltana vielä juoksemaan yhdessä.
Pimeinä syysiltoina lämmin kuppi vihreää teetä tekee hyvää niin kropalle kuin mielelle. Ostin viime viikolla uutta mansikka cupcake-teetä, jota tuli viikonloppuna juotua useampi mukillinen, kun katseltiin yhdessä sarjoja Netflixistä.

Toivottavasti myös te muistitte rentoutua viikonloppuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti