3/31/2016

Pidennetyn viikonlopun parhaat

Mulla oli suunnitelmissa tulla jo eilen julkaisemaan pääsiäisenä napsittuja asukuvia blogiin, mutta mun sairasteluepäonni tuntuu sen kun jatkuvan. Nimittäin sairastuin tiistai-iltana oksennustautiin ja tauti puski päälle vieläpä niinkin kivassa paikassa, kuin junassa välillä Jyväskylä-Seinäjoki. Hyvä osa matkasta kului viehättävässä junan vessassa yökkiessä, hyi olkoon. Tänään olo on ollut jo parempi, heikko edelleen, mutta pysyn sentään paremmin hereillä verrattuna eiliseen, jolloin nukahtelin energiavajeessa varttitunnin välein. Päätin, että nyt on taas aika positiivisille mietteille ja niimpä halusin tulla jakamaan mun pääsiäisen kohokohtia Mulla oli pitkäperjantai vapaata, mutta lauantaina olin töissä. Sitten luvassa oli pidempi vapaa sunnuntaista aina tiistaihin saakka. Onneksi tämä tauti päätti iskeä vasta pääsiäisen jälkeen, vaikka harmittaakin taas olla töistä pois. Joka tapauksessa, tässä mun pitkän viikonlopun lempparijuttuja!
Kauniit pääsiäiskelit - Jyväskylässä mittari kohosi parhaillaan +10 asteeseen
Metsälenkit koiran kanssa
Pajunkissat
Kindermunasta paljastuneen pikkuauton aiheuttama riemu koirassa
Herkulliset pääsiäisateriat
Äidin ja isän vierailu Seinäjoella
Päiväunet 
Faceswap-kuvat perheen kesken, sitä naurun määrää
Kellonjen kääntämisen ansiosta entistäkin pidempi valoisa aika
Aurinkolasien käyttämisen tuntuminen koko ajan tarpeellisemmalta
Muuttohommien varovainen suunnittelu
 Mämmi, jota tänä vuonna söin ensimmäistä kertaa vaniljakastikkeen kanssa, joka sekin kävi hyvin mämmin seuraksi
Vuoden ensimmäiset asukuvat tennareissa
Haluatko miljonääriksi-ohjelman kysymyksien pähkäily yhdessä
Kuiva asfaltti
Aikaisin aamulla herääminen parhaaseen herätyskelloon - staffipusukoneeseen

2 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus !! :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla (: pakko yrittää repiä positiivisuutta jostain näin sairastaessa :D

      Poista