5/10/2016

5 vinkkiä kuinka saada näkyvät vatsalihakset

Aletaan lähestyä (ainakin säiden puolesta) hyvää vauhtia kesää ja bikinikautta  Tämä on varmasti aikaa, jolloin itse kukin tutkailee itseään peilistä - kuinka kuluneen talven treenit on purreet? Multa kysellään eniten hyvinvointiin liittyvistä jutuista vatsasta ja se on ihan ymmärrettävää. Kuinka mun vatsalihakset voi erottua, vaikka rasvaprosentti on varmaan ainakin 50?  Allaolevan kollaasin isoin kuva on tältä aamulta, täyttävän aamupuuron jälkeen, ennen päivän treeniä. Kaksi pienempää on viime kuun kuluneilta viikoilta. Mun vatsassa erottuu lihakset nykyään oikeastaan lähes aina. Vatsan seutu oli myös ensimmäinen, josta aikanaan elämäntapamuutoksen tehtyäni näkyi tulokset ensimmäisenä. Myönnän, että se on myös itselleni päivittäisen tarkkailun kohde.
Kaivelin arkistoja ja tein allaolevan itseäni hieman kammottavan, mutta hyvin havainnollistavan kollaasin. Ensimmäinen (luiseva) kuva on kesältä 2014 ja toinen kuva viime kesältä 2015. Kroppa on kokonaisuutena kuin yö ja päivä, mutta vatsanseudulla look on rusketusta lukuunottamatta aika sama. Tunnen löytäneeni jonkin kultaisen keskitien, jota noudattamalla masu näyttää aikalailla samalta vuodesta, vuodenajasta ja viikoista toiseen. Parantaahan aina tietenkin voi, mutta itse olen tämän hetkiseen ihan tyytyväinen. Tänään lenkillä mietiskelin tälläistä postausta, jossa jakaisin muutamia vinkkejä keskivartalon suhteen. Nämä eivät todellakaan ole sellaisia, joilla mistä tahansa kuosista kerkeää kuntoon tulevaksi kesäksi, vaan enemmänkin tapoja, jotka olen vuosien saatossa nyt todennut hyviksi. En muutenkaan ole mikään "kesäksi kuntoon"-kampanjoinnin puolesta puhuja, sillä kannatan nimenomaan pysyvästi terveellistä elämäntapaa. Mutta jokainen tyylillään. Tässä kuitenkin mun 5 vinkkiä vatsalihaksiin 
1.Treenaa kokonaisvaltaisesti Vatsalihakset ovat osa kropan tukilihaksistoa ja vaikka ihana polttelu vatsarutistuksia tehdessä tuntuukin tehokkaalta, kaikista tärkeintä on silti kokonaisvaltainen harjoittelu. Vaikka vatsanseutu olisikin se, jonka omasta mielestä kaipaa kehitystä eniten, ei kannata unohtaa muun kropan treenejä, sillä keho on kokonaisuus. Kannattaa myös haastaa kroppaa monipuolisesti, sillä kuten sanottua, vatsalihakset kuuluvat tukilihaksistoon, joka kehittyy erilailla tasapainoa vaativissa liikkeissä, ketteryysharjoittelussa ja keskittymiskykyä koettelevissa yksittäisen lihasryhmän harjoituksissa.

2.Keskity kunnolla Kun sitten treenataan tietoisesti vatsalihaksia, eli tehdään niitä rutistuksia yms. tulee täysillä keskittyä treenattavaan lihakseen. Monia vatsalihasliikkeitä voi huomaamattaan tehdä hieman huijaten käyttämällä esim. lonkkia tai heijausliikettä liikaa apuna. Niimpä on todella tärkeää keskittyä jokaista liikettä tehdessä siihen, että tuntuma pysyy vatsoissa. Laatu korvaa määrän, eli kannattaa ennemmin tehdä huolellisesti pienempi määrä tehokkaita liikkeitä, kuin 100 vatsaa sinne päin.

3.Suosi oman kehon painoa ja staattisia pitoja Mä en ole vuosiin käyttänyt salilla mitään "vatsalihaslaitteita" joihin lastataan painoja, sillä niissä tulee helposti tehtyä työtä juuri muilla kuin vatsalihaksilla. Koen itse kaikista parhaiksi keskivartalon liikkeiksi oman kehon painolla tehtävät harjoitteet, kaikkien kuninkaana lankku-pidon. Joitakin rutistuksia teen joskus esim. levypaino lisäpainona.
4.Kiinnitä huomiota ruokavalioon ja vedenjuontiin On sanottu, että vatsalihakset tehdään keittiössä. Osittain tämä tosiaankin pitään paikkaansa, etenkin herkkävatsaisten kohdalla. Tiedostan, että mun vatsalle gluteenittomuus sopii hyvin ja vaikka hetkeen en olekaan ollut asian suhteen todellakaan tarkka, pyrin arjessa välttelemään vaaleita viljoja ja valitsemaan mahdollisiman usein gluteenittoman vaihtoehdon. Kannattaa suosia hyvänlaatuisia hiilihydraatteja ja rasvoja. Runsas veden juominen on aineenvaihdunnan kannalta todella tärkeää ja vatsan seudulle kertyy ainakin itsellä heti turvotusta, jos en jostain syystä ole pystynyt juomaan vakkari 4-5 litran päivittäistä vesiannosta. Superfoodeista suosittelen erilaisia siemeniä (mm. chiasiemenet), jotka niin ikään tukevat vatsan toimintaa ja myös puhdistavia superleviä, joista voi lukea mm. täältä. Kaikenkaikkian ruokailun suhteen kannustan kuuntelemaan omaan kroppaa. Herkkävatsaisena huomaan heti, jos olen syönyt jotakin sopimatonta ja niimpä kivuton vatsa on se mihin ennen kaikkea valinnoillani pyrin. Kivuton vatsa myös näyttää hyvältä - ei turvotusta.

5.Rakasta kehoasi  Tie litteään keskivartaloon ei ole helppo. Ja vaikeinta varmasti monelle on saavutettujen tulosten ylläpitäminen. Vaikka mun kroppa on viimeisten vuosien aikana kokenut muutoksen äärimmäisestä hoikkuudesta lihaksikkaampaan (ja rasvaisempaan) olen silti ollut pääasiassa tyytyväinen. Jokaisella tietenkin on päiviä, jolloin oma kroppa harmittaa, mutta jatkuva stressaaminen usein vie asioita vain pahempaan suuntaan - stressitilassa keho ei toimi kunnolla ja aineenvaihdunta jumittuu jne. Muutoksista, kevään sairasteluista ja kiireisestä arjesta huolimatta koen pystyväni pysymään kultaisella keskitiellä juuri omaa kehoa kuuntelemalla. Jos on kiireinen viikko tiedossa, en todellakaan halua kaiken keskelle vielä turvonnutta ja kipeää vatsaa - tämän vuoksi itsellä tulee jo selkärangasta tietyt valinnat esim. ruokavalion suhteen. Kun omaa kroppaa rakastaa ja haluaa sen aidosti voivan hyvin, näyttävät tulokset ulospäinkin yleensä paremmilta.

10 kommenttia:

  1. Hyvä tulla puhumaan ihmisille miten saada vatsalihakset näkyviim kun ei ole itselläsikään näkyvillä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sun mielipiteestä :) kuten tekstissä kirjoitinkin, parantaa voi aina, mutta itse olen kulkenut pitkän tien jo tähän pisteeseen ja oon jo tyytyväinen nykyiseen! En tiedä näänkö minä ja monet muut sitten väärin, koska aivan kuin niitä olisi tuolla masussa erotettavissa?!

      Poista
  2. Mahtavaa, että oot saanut sopivan treenitavan toimimaan ja tunnet kroppasi. Haluaisin itse osata tehdä kotona keskivartalo liikkeitä, joten jos joskus haluat postata niistä, lukisin mielelläni. Sulla on kaunis vatsa, itsevarmuus vain lisää sitä! Loit ainakin mulle toivoa litteästä vatsasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kuulla, että postaus motivoi sua :) se oli tarkoituksenakin! Joo, mun on pitänyt tehdä muutenkin postaus kotitreeniliikkeistä ja voisin tehdä erikseen myös jonkun vain keskikropan treenin. Kuvin ja tekstillä on vain hankala selittää, sillä niin monet asiat treenatessa olisi helpompi "neuvoa" kasvotusten :D

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä ja ajatuksia! Se on todella hyvä pointti että se mikä ratkasee on monipuolinen, terveellinen ruokavalio sekä monipuolinen treeni :) se on myös tärkeetä vahvistaa tasasesti sekä selkää että vatsaa niin säästyy selkävaivoilta. Tähänkin tietysti vaikuttaa monet muutkin seikat. Olet kaunis ja itsevarma, selvästi sinulla näkyy vatsalihakset ja omaat vahvan vatsan :) mikä tärkeintä - on itse tyytyväinen. Ei treenattu kroppa tee sen onnellisemmaksi vaa se on se tasapaino elämän osa-alueilla. Kun syö hyvin, liikkuu ja treenaa sekä on muut asiat tasapainossa, silloin on helpompi olla onnellinen :) sinä ainakin vaikutat siltä! ♡


    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi hyvästä kommentista, sait jotenkin kiteytettyä postauksen ajatuksen tässä :) nimenomaan tärkeintä on olla tyytyväinen itseensä ja monella siihen auttaa terveellisten elämäntapojen löytäminen!

      Poista
  4. Ihan huippupostaus! Ja hyvältä näytät :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus ja hyviä vinkkejä! :) ja pakko sanoa että vitsi oot hyvässä kunnossa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes huippua kuulla että sä tykkäsit ja koit tän hyödylliseksi :) sitä just toivoinkin! Ja kiitos paljon ❤️

      Poista