Pikkuveljet ovat maailman huonoin keksintö. Omani on minua kaksi vuotta nuorempi, vaikka sillointällöin ero tuntuu kyllä ennemminkin valovuosilta. En tajua miten joku jaksaa olla niin hillittömän ärsyttävä ja keksiä alati jotakin pientä kiusaa, vain saadakseen minut hermostumaan.
Tilanne on nykyään erityisen kiusallinen siksi, että olen menettänyt kaiken auktoriteettini tuota riiviötä kohtaan. Se kun on tätä nykyä minua ainakin päätä pidempi ja usein sen on helppo vain yksinkertaisesti siirtää minut pois tieltään niin halutessaan.
Joskus meillä menee ihan hyvin, mutta se on tosiaankin vain joskus.
Me toivomme kaikenlaista.
Milloin parempaa säätä, milloin lottovoittoa, milloin uusia kenkiä. Osa toiveista toteutuu nopeasti, osa tuskin milloinkaan. Silti jaksamme jatkaa niistäkin asioista haaveilua, joiden olemme jo useasti todenneet olevan, tosiaankin - pelkkiä toiveita.
Meillä on myös tapana pelätä vaikka mitä. Pelkäämme saavamme hylätyn jostakin tärkeästä kokeesta. Pelkäämme tulevamme itse hylätyiksi. Pelkäämme että meille tai joillekkin läheisistämme sattuu jotakin. Pelkääminen on varmaankin lähes yhtä yleistä kuin toivominenkin.
Hukkaamme hillittömästi aikaa ja energiaa miettien, toivoen ja peläten, miten asiat voisivat olla.
Katsoimme eilen Jonnan kanssa yhden kolmesta leffasta, jotka bongasin Prisman alennuskorista aikaisemmin samana päivänä. Suden vuosi, suomalaiseksi elokuvaksi todellakin katsomisen arvoinen. Siitä leffasta mieleeni jäi yksi lause, joka on ehkä fiksuimpia kuulemiani aikoihin.
Kaikki mitä toivot ja pelkäät on jo täällä.
Minusta se on tavattoman hyvin sanottu. Miksemme vain keskittyisi siihen kaikkeen, mitä meillä on, unohtaen kaikki ne toiveet ja pelot? Se on varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta yrittänyttä ei laiteta, eihän?
Minä ainakin taidan yrittää.
Jos saan jonkun käsittämättömän tarmon puuskan, taidan mennä tänään käymään kirjastossa. Taidan ihan lainata pari kirjaa. En ole taas kuukausiin lukenut yhtäkään kirjaa. Olen niin saamaton, etten yksinkertaisesti jaksa raahautua kirjastoon selailemaan toinen toistaan tolkuttomampia kirjoja siinä toivossa, että löytäisin jonkin uuden, kivan ja kiinnostavan kirjan. Välillä minusta tuntuu, että olen lukenut jo kaikki kirjaston siedettävimmät kirjat läpi ainakin kertaalleen.
Olen kamalan nirso lukija. Usein joudun jättämään kirjoja kesken, koska en pidä kirjailijan kerrontatyylistä, kirjan henkilöt eivät miellytä minua tai en vain yksinkertaisesti saa kirjasta irti mitään sellaista, mikä innottaisi minua avaamaan sen kannet kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen.
Minusta hyvä kirja on sellainen, jota ei tee mieli laskea käsistään hetkeksikään. Sen lukee loppuun ennätysajassa ja se puhuttelee vielä viikkojenkin päästä.
Hyvä kirja on oikeastaan vähän niin kuin jokin iso uutinen. Kaiken tarpeellisen informaation kuulee vähintään päivien sisällä tapahtumasta, mutta silti itse juttua ei unohda aikoihin. Se herättää voimakkaita tunteita pitkänkin ajan päästä.
Voi tosin olla, että olen (tänäänkin) liian laiska mennäkseni tuskailemaan siihen kirjahyllyviidakkoon.
Toisaalta, päivä on jo valmiiksi pilalla, joten miksi en nyt käyttäisi tätä tilaisuutta hyväkseni ja säästäisi siten jonkin hyvän päivän siltä ahdistukselta?
Mmmn, nyt taidan kuitenkin ottaa ensimmäiseksi etapiksi keittiön kahvinkeittimen. Tänä aamuna kofeiinin tarpeeni taitaa olla normaalia suurempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti