Hevosen esi-isä oli tuskin chihuahuan kokoinen

Hejsan! Viime heppapostauksen yhteydessä sai tuulta alleen idea mun ponityttöhistoriasta kertovasta entrystä ja tadaah, tässäpä tätä nyt olisi. Noiden kuvien haaliminen oli aika moisen työn ja tuskan takana - mutta hauskaakin oli. Sen lisäksi, että oon nähtävästi kehittynyt ratsastuksellesti hieman, ainakin naamavärkki ja hiuskuontalo ovat kohdanneet aikojen saatossa monenmoisia muutoksia eheh. En siis vastaa järkytyksistä joita pikkuminä olemuksellaan mahdollisesti aiheuttaa :D

Alotin ratsastuksen suht' myöhään (vaikka kaikkihan aina sanoo "koskaan ei ole liian myöhäistä) 5. luokalla, vuonna 2004. Nää ekat kuvat kesältä 2006, jolloin olin ensimmäisellä leirillä ja tolloin olin heppaillut reilun vuoden. Hyppäsin taino "hyppäsin" ekaa kertaa ja tehtiin tollasia siistejä istuntaharjotuksia. Mielikuvat tolta leiriltä on aika hämärän peitossa, mutta ainakin muistan miten mua harmitti, että ton mun hoitsun (poseeraa viimesessä kuvassa) jalka tuli kipeeks niin en saanu ratsastaa sillä ollenkaan.

(Hajoon itelleni ja tolle laadulle :D:DD) Leirin jälkeen jatkoin vakkaritallilla Masossa ahkerasti harjottelua ja ratsastettua tuli väh. kerta viikkoon. Tutustuin kaikkien aikojen lemppariponiin, Tipsuun, jolla menin tyyliin aina.     

Kesällä 2007 olin toistamiseen leireilemässä ja sainkin siitä huomattavasti enemmän irti, kun ratsastuskokemusta oli kerennyt karttua kunnolla. Menin ekaa kertaa ilman satulaa, kävin maastossa ja hyppäsin ihan kunnolla. Tulin leiriestekisoissa kolmanneksi ja olin hirmu tyytyväinen itteeni, sillä taakse jäi moni vuosia pidempään esteitä ylitellyt ratsastaja. Rakastuin tohon mun leirihoitsuun, Vinkki-suokkiin ihan silmittömästi ja oon vieläkin sitä mieltä, että toi on yksi upeimman näkösiä koneja joita oon kuunaan nähnyt.

Ton toisen leirin jälkeen aloin käydä Masossakin estetunneilla säännöllisesti ja ponivuodet alkoi jäädä taakse, kun Tipsun tilalle vakiintui Wellu. Toi hevonen oli niin tavattoman hyväntahtonen, että sen kanssa oli mainio harjotella esteiden ylitystä vaikka mun tekniikka ei alussa mikään loistavin ollutkaan - kuten kuvastakin näkyy.

Vilma tuli mun elämään ruvettiin käymään aina välillä Viitasaarella ratsastelemassa niiden hevosella. Kyseessä on siis sama heppa, joka siinä edellisessa heppapostauksessa pörhälti menemään!

Heppailin aktiivisesti vuoteen 2010 asti, esteitä, koulua, maastoilua. Viimeistään Maso tuli tutuksi, kun olin yhtenä kesänä siellä leiriavustajana ja täytyy sanoa, että jossain vaiheessa taisin oikeasti osatakkin ratsastaa. Suurin yksittäinen este jonka hyppäsin, oli metri ja ratana varmaan jotain 70cm. Koulupuoleltakin alkoi sujua avot, sulut ja mitä niitä nyt oli. Wellu pysyi mun ehottomana lempparina kaikki vuodet ja sitä hoidellessa opin ainakin laittamaan pintelit superhyvin!

Ajan puute ja mun parhaan tallikamun lähtö vaihtoon varmaan oli ne suurimmat syyt, miksi polleilu lopulta auttamatta jäi pois. Kahden vuoden aikana on nyt tullut ratsastettua vain muutama kerta, mutta aina satulasta alas tullessa mietin, että hitsit miksen tee tätä enemmän.

Tän hetkiseen elämäntilanteeseen sopisi mainiosti vaikka joku vuokrakopo, jos sopiva löytyisi. Ehkä meenkin tän postauksen tehtyäni vähän kurkkimaan tarjontaa - kuka tietää jos tästä vaikka pian tuleekin kunnon hevosblogi hihi.

No mitäs piditte mun kaviollisten kaitsenta urasta näin pähkinänkuoressa esiteltynä?

XOXO♥