4/26/2015

Bloggers' Inspiration Day Outfit


9 tunnin yöunien, täyttävän aamiaisen ja salitreenin jälkeen alkaa olo olla palautunut eilisestä, intensiivisestä 24 tunnin reissusta Helsinkiin. Vietimme Oonan ihanan päivän Indiedaysin Blogger's Inspiration Dayssä sekä kierrellen ja shoppaillen keskustassa Kerron myöhemmin lisää päivästä, kun saan myöskin toisen osapuolen kameran kuvat haltuuni. Tässä kuitenkin jo päivän look omassa postauksessaan. Uskotteko, että nämä kuvat on otettu puoli 9 aikaan aamusta? Me oltiin herätty jo kahden aikaan yöllä, joten kuvaushetkellä tuntui, kuin päivä olisi jo pitkällä. Todellisuudessa kuvia valaisee kevyt aamuaurinko ja ilman takkia oli vielä vilpoisaa. Oli ihanaa, kun saatiin toteuttaa asukuvaukset pitkän kaavan mukaan, kun muita ihmisiäkään ei ollut vielä paljoa liikkeellä. Ja kaikella rakkaudella miehen ottaamia kuvia kohtaan - kyllähän näistä nyt näkee että kameran takana on tällä kertaa ollut toinen bloggaaja, jolla on silmää kuviin ja ymmärrystä niiden tärkeydestä, kiitos Oona Itse asusta haluan sanoa, että tällä kertaa päälle valikoituivat vaatteet, joissa oli mahdollisimman mukava viettää aikaa myös matkustaessa, sillä junassa istumista kertyi tuntikausia. Halusin yksinkertaisen ja siistin asun, jossa mielestäni onnistuin hyvin. Hiukset olisin ehkä halunnut pitää auki, mutta käytännöllisyys ratkaisi tässäkin - ponnari pysyi parempana pitkän päivän ajan. Mitä te pidätte?

2 kommenttia: