11/06/2015

October through my phone

Marraskuun alku ja taas se aika kuusta, kun selasin läpi lokakuussa kännykkään tallentuneet otokset ja valkkasin teille tärkeimmät. Loka- ja marraskuu on ollut aina mulle jotenkin aika merkityksettömiä kuukausia, koska tuntuu, ettei kumpanakaan tapahdu mitään erityistä. Mutta ainakin näitä kuvia selatessa vaikuttaa, että lokakuussa on tullutkin puuhailtua yhtä sun toista Myös marraskuulle on luvassa vaikka mitä suunnitelmia! Mutta pidemmittä puheitta, tässä lokakuun kännykkäkuvia, olkaa hyvä
①Heti lokakuun alussa sovittiin Vilman kanssa treffit Jkl keskustaan ja kierreltiin kauppoja antaumuksella ②Poikettiin myös Arnoldsissa (Pivosta löytyneiden etukoodien saattelemina - suosittelen kaikkia Pivon käyttäjiä tsekkaamaan) ja nautittiin kahvin kera donitsien sijaan herkut, joiden nimeä en  muista, mutta jotka olivat kuin croissantin ja donitsin yhdistelmä - ja aivan taivaallisen hyvää meidän molempien mielestä, nam! ③Clipperin teet eivät petä koskaan. Tämä nukahtamista vauhdittava juoma on toiminut mun iltateenä useasti lokakuun aikana. ④Maailman rakkain
①Salitreenailut on sujuneet tasaiseen mukavaan tahtiin, joskin pimeän ja kylmän syksyn tuomat haasteet motivaation suhteen ovat olleet nähtävissä. Tiedättekö sen tunteen, kun ulkona sataa vaakatasossa ja itse miettii sohvalla vilttiin kääriytyneenä salille lähtemistä? Onneksi päättäväisyys palkitaan heti, kun pääsee treenin pariin ②Caesar-salaatti eräältä ihanalta lounaalta rakkaiden kampaajakamujen kanssa! ③Pistäydyttiin äidin kanssa Jyväskylän Ikeaan. Vaikka mukaan tarttui vain vaniljatuoksukynttilöitä, näitä "minihuoneita" on mukava katsella myös Jyväskylän pikku-Ikeassa ④Ah Viikon käytön jälkeen tämä laukku on todellakin ollut jokaisen sentin arvoinen !
①Käytiin kampaajien kanssa katsomassa heti lokakuun alussa Napapiirin Sankarit 2, mikä olikin ihan hauska leffa! ②Herkuteltiin kerran miehen kanssa Cloettan vohvelisuklaapatukoilla, jotka yllättivät kyllä iloisesti. Odotin jotakin laimeaa Kismetin tapaista vohvelia, mutta tämä mustikkainen herkku olikin paljon maukkaampaa  ③Herkuttelun vastapainoksi taas treenin jälkeistä poseerausta - huomatkaa topin ja pannan värikooditus! ④Celfié
①Hahah, näistä selfieistä huomaa kyllä, että babyblue kauluspaita on kuulunut lokakuun käytetyimpiin vaatteisiin, eikä suotta ②Yksiä parhaista hetkistä Jyväskylässä on olleet mun veljen pelit, joita oon käynyt jännittämässä aina kun mahdollista! ③Rentoilua uudet pörröiset sukat jalassa ④Ja viimeisimpänä, mitäpä muutakaa kuin kuva salilta !

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille

2 kommenttia:

  1. Tämmönen postauhan on tosi hauska, varsinkin kun kuvia on noin paljon :)
    Jaanajemiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sä tykkäät❤️ Munkin mielestä näitä postauksia on kiva lukea muiden blogeista, sekä toteuttaa itsekin (:

      Poista