4/04/2016

March through my phone

Yksi mun lempparikuukausista, huhtikuu on aluillaan ja sehän tarkoittaa tiettyä asiaa blogissa! Eli jälleen on aika tutkia hieman viime kuussa kännykkään kertynyttä kuvasaldoa. Vaikka maaliskuu meni suurilta osin sairastaessa, on joukkoon mahtunut myös monia kivoja ja kuvattavan arvoisia hetkiä
①Oon hehkuttanut tätä lemppariteetä ainakin instagramin puolella, mutta tätä ei voi kehua liikaa! Tälläisen vihreän teen nimeen vannovankin makuun tämä kanelinen luomuchai on vaan aivan tajuttoman hyvää ②Sehän on selfie ③Naistenpäivänä sain omalta rakkaalta orkidean, joita rakastan, mutta jotka valitettavasti kokevat yleensä käsissäni karun kohtalon. Mutta tämä yksilö on selvinnyt kaikkia odotuksia paremmin ja toivottavasti pysyy hengissä jatkossakin hahah ④Paras poika täytti maaliskuussa jo 2 vuotta, ihan hurjaa, sillä tuntuu että juuri tuo oli pikkuinen nahkamaha! Synttärikakku ei pääse kuvassa valotuksen vuoksi oikeuksiinsa, mutta koostui mm. jauhelihapohjasta kermaviilillä kuorutettuna ja hymynaamasta nakkisuulla ja lihapulla silmillä.
①Kukkakuvat jatkukoon. Meillä on ollut nyt varmaan viimeisen kuukauden koko ajan tulppaaneita kotona. Ne tuovat ihanaa piristystä arkeen! ②Erään shoppailureissun räpsy Bikbokin sovituskopista. Tuo nyöripaita lähti muuten mukaan ③Raipe ja hanska, jonka hän on jälleen saanut "tervehtimismetodien" yhteydessä. Kuvan tilanteessa hän istui polleana ja kaikki kehuvat häntä ④Näin!
 ①Yksi harvoista salikerroista sairastelun parissa kuluneessa kuussa ②Terveellinen kinuskipalaherkku jäi kyllä positiivisena kokeiluna mieleen maaliskuulta. Ohje löytyy täältä ③Rakkauspakkaus kyläilemässä meillä Seinäjoella. Mies on sitä mieltä, että meillä Raipe saa tulla sohvalle, vaikka kotikotona ei, sillä kylässä pitää olla aina jotain spessua, mitä kotona ei ④Selleri. Rakastan tätä vihannesta ja voisin syödä sitä vaikka joka päivä. Onko teissä sellerihulluja?
①Yllätys, että jokaisella kollaasissa esiintyy Raipe hahah! Tässä ollaan mukavasti päiväunilla ②Pääsiäinen jäi kyllä mukavana pidempänä viikonloppuna mieleen maaliskuulta ③Käytiin yhtenä keskiviikkona kampaajien kesken lounaalla ja oli muuten superhyvää! Tässä kuvassa pelkästään lounaan salaattiosa, mutta kokonaisuuteen kuului myös keitto, jota tosin en juuri jaksanut näiden salaattipöydän antimien jälkeen syödä ④Ihanaa, kun pikkuhiljaa alkaa olla töissäkin niin lämmin, että tarkenee t-paidalla. Punainen paita on muuten paras lookin piristys - vaikka ilme tuntuisi muuten väsyneelle, kukaan ei edes huomaa, kun päällä on kirkuvan punainen paita. Viime aikoina olen myös alkanut himoita hieman oranssiin taittavia punaisia vaatekappaleita..

Tälläisiä kuvakuulumisia maaliskuulta! Pahoittelen joidenkin kuvien huonoa laatua, en tiedä mitä niille kollaasiksi kokoamisvaiheessa tapahtui. Miten teidän huhtikuut on startanneet?

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus taas kerran!! :) & ihana toi quote ♥

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että sä Kiia tykkäät näistä puhelinkuvapostauksista :) tuo quote on kyllä osuva!

      Poista