9/01/2016

August through my phone

Ihanaa syyskuuta Ennen kuin mennään syyskuun omiin juttuihin, on aika vielä katsahtaa kuluneeseen elokuuhun perinteisesti kännykkäotosten muodossa!
 ①Itse täydellisyys terveellisempiin herkutteluhetkiin Proteiinisuklaavanukas, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria ja muutoinkin ravintoarvot ovat tälläiseksi teolliseksi tuotokseksi todella hyvät! Päälle vielä vadelmia niin ai että, suosittelen! ②Meillä oli eräänä lauantaina tälläinen ihanan ruttuinen pikkupoika kylässä ③Selfie just ennen kuin työkamut kaartoivat pihaan ja suunnattiin viettämään työporukan kanssa yhteistä iltaa ④Tässä yksi illan otoksista, lempparijuomista ja keilailua
①Tämä matto on vain yksinkertaisesti kuin tehty mun kylppäriin ②Kahviteltiin Sofian kanssa yhtenä iltana töiden jälkeen ja vitsit tälläiset hetket piristää arjen keskellä ③Mulla on varmasti jokaiselta metsäreissulta vähintään yksi kuva Raipesta pönöttämässä milloin milläkin kivellä hahah ④Elokuun ehdottomia lempparijuttuja olivat volyymiripset, joista voikin lukea lisää täältä
①Joku maailman viisain ihminen oli kehittänyt ratkaisun mun ja varmasti monen muun kalenteriongelmaan. Nimittäin lapsesta saakka mulla on ollut käytössä lukuvuosikalenteri, joka siis alkaa aina uudesta kouluvuodesta. Opiskeluiden päätyttyä olen silti vielä joutunut hankkimaan tälläisiä kalentereita, joissa lukee tyyliin "opiskelijan kalenteri", koska ne mun kalenterit nyt on loppuneet aina siihen loppukesään. Nyt löysin tälläisen, jossa on selvästi ajateltu tälläista elämäntilanteen muutosta ja niimpä tämä kalenteri on seuraavalle 1,5 vuodelle, eli alkaa nyt syksyllä ja päättyy joulukuussa 2017, jolloin voin sitten ostaa "normaalien" ihmisten vuosikalenterin. Aamen. ②Tiistaina kävin ostamassa pitkään himoitsemani Sweetpantsit ja ei varmaan ole vaikea arvata mitä mulla oli jalassa tiistain ja keskiviikon vapaapäivinä.. ③Elokuussa vietettiin poikaystävän kanssa tortillailtaa ④Tän syksyn sienisato on ollut ihan huikea, kattokaa nyt noitakin kanttarelleja! Onneksi on vielä sienestyskautta jäljellä, tuo on nimittäin aivan parasta puuhaa
①Viime lauantain valmistujaisjuhlanaama ②Elokuussa tuli sytytettyä ensimmäistä kertaa kynttilöitä pimeneviin iloihin, mikä siinä on, että elävän liekin tuoma valo on paljon keinovaloa tunnelmallisempi? ③Komein koira jälleen yhdeltä sienireissulta ④Viime sunnuntaina poikaystävä lähti takaisin Seinäjoelle ja me ollaan nyt virallisesti kaukosuhteessa. Tuli yllätyksenä, kuinka kurjalta olo tuntuikaan, vaikka ollaan asuttu eri osotteissa jo kesän ajan. On kuitenkin ihan eri asia asua samassa kaupungissa, kun toisen voi pyytää kylään vaikka vartin päästä ja seuraavaa tapaamista ei tarvitse oottaa viikkotolkulla. Meillä on kuitenkin vahva luotto siihen, että kyllä tästä selvitään. Ja ainakin toisen läheisyyttä osaa taas arvostaa 100 kertaa enemmän.

Millaisia fiiliksiä teille jäi elokuusta?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olipas ihana kommentti, kiitos paljon Katariina :)

      Poista
  2. oi miten ihania ja tunnelmallisia kuvia! :) mä kans rakastan kynttilän valoa, oi että. ja oot kyllä hurjan kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kännykkälaadun kuvat näyttää ihan hyvälle :) Jep sama täällä, mä fiilistelen tälläkin hetkellä tuikuin valaistussa asunnossa! Ja vitsit kiitos paljon❤️

      Poista
  3. Hei mistä löysit tuon 1,5v kalenterin? :D tarvitsisin sellaisen itsekin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mahtavaa :D se on ihan Suomalaisesta kirjakaupasta :)

      Poista