8/06/2013

Omena- ja vadelmamato lienee serkuksia

Moro! Ihan uskomatonta, oon päivittelypuuhissa jo toisena päivänä putkeen. Ehkä tää uusi ihanan vikkelä nettiyhteys vaikuttaa asiaan. Luulenpa, ettette te siellä näyttöpäätteen toisella puolen pane lainkaan pahaksi, jos postailutahti tästä vähän reipastuisi - ettehän? 
Mutta asiaan (tai "asiaan), kävin tsekkailemassa Vilman uuden asunnon ihanan tavallisen yökyläilyn merkeissä. Tehtiin teeleipiä, katottiin hyvä leffa ja naureskeltiin aamupuolelle yötä päättömille jutuille - täydellinen ilta siis

①Laitettiin illalla myös kasvonaamiot ja tottakai otettiin pöhköjä kuvia! ②Mulle tuli hieman epäonnistunut olo, kun Vilu oli juuri vasta saanut muutettua tohon kämppään ja kaiken häslinginkin keskellä se jaksaa panostaa aamupalatarpeisiin paremmin, kuin meitsi 4kk asustelun jälkeen :D No, aina ei voi voittaa. ③Iltapäivällä jatkoin matkaani Satsiin ja kävin vähän ähräilemässä salilla. ④Reenin jälkeen odotti epämiellyttävä yllätys, kun joku mielenköyhä oli anastanut mun joposta sellaisen penkin säätöjutun, jolla sen korkeutta saa kätevästi säädeltyä ja joka estää mm. penkin pyörimisen (kaikki, joilla on jopo tietää mistä puhun) ja sapetti ihan tajuttomasti taluttaa väsyneenä tota fillaria kämpille. 
Onneksi postiluukusta oli tupsahtanut mukava yllätys ja tein suihkun jälkeen itselleni herkkusalaatin, niin mieli parani vähän. 

Nyt on meitsin 4 päivän kesäloma lusittu ja huomenna aika palata pitkästä aikaa koulunpenkille, kun aloitan kaksi vuotta kestävän taipaleen kohti parturikampaajan ammattia. Kieltämättä vähäsen jänskättää miltä tuntuu pitkästä aikaa istua tunteja hiljaa, kun oon nyt viimeiset puoli vuotta jutellut lähestulkoon taukoamatta asiakkaiden kanssa. Löytyykö lukijakunnasta yhtäkään mun kohtalotoveria, joka suuntaa jo huomenna kuonon kohti koulua?
XOXO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti