3/13/2015

Cosmetic talk

Ihanaa perjantaita kaikille ♥ Mun kevät fiilis on edelleen katossa, kun aurinkoiset kelit näyttää jatkuvan. Tänään on luvassa mm. uuden kuntosalin testailua, mutta ensin halusin tulla postaamaan teille vähän meikkijuttuja. Mun meikkirutiineihin vaikuttaa selvästi kevään ja etenkin kesän tuleminen. Kun ulkona paistaa aurinko ja ilmat lämpenevät, ei tee mieli peittää kasvojen ihoa aivan yhtä voimakkaalla meikkikerroksella - vaikka haittapuolena tässä onkin sitten auringon vaikutuksesta kasvoille nousevat pisamat. Etenkin, kun mulla on nyt ripsipidennykset (kyllä, olen jäänyt koukkuun) päivittäinen meikki on todella kevyt. Ajattelin nyt esitellä teille muutamia mun kevään ja varmasti myös tulevan kesän kosmetiikka suosikkeja!

Mulla on ollut käytössä erilaisia Bb-voiteita perinteisten meikkivoiteiden sijaan oikeastaan niin kauan, kun nämä tulivat Suomessa markkinoille, eli useamman vuoden ajan. Vähän aikaa sitten mun edellinen Kicksin Bb-voide loppui ja tilalle päätin ostaa kokeilumielessä Maybellinen Dream Pure Bb-tuotteen. Tästä voiteesta on kaksi eri versioita, normaalille/kuivalle iholle ja tämä kuvassa näkyvä rasvoittuvalle/sekaiholle. Tuote sisältää 2% salisyylihappoa, jonka vuoksi rasvaisuuteen taipuvainenkin iho pysyy mattaisena koko päivän. Voin todella suositella tätä voidetta kaikille, jotka kärsivät ihon rasvoittumisesta. Omat kasvoni ovat enemmänkin sekaihoksi luokiteltavat, joten minun ei tarvitse välttämättä edes käyttää puuteria tämän voiteen kanssa, niin mattaisen lopputuloksen se antaa. Ihanan raikas ulkonäkö ja todella kevyt koostumus ovat suuri plussa etenkin kesää ajatellen.
Bb-voiteen lisäksi käytän kasvoilla miltein päivittäin Isadoran Glow Stickiä tuomaan heleyttä ja hehkua poskille ♥ Olen viimeaikoina hurahtanut kaikkiin voidemaisiin korostus ja varjostus tuotteisiin ja tämän puikon murrettu rose-sävy käy mainiosti poskipunasta. Voidemaisten poskipunien käyttö vaatii aluksi hieman totuttelua, sillä todella pieni määrä tuotetta riittää, mutta lopputulos on huomattavasti kestävämpi kuin puuterimaisilla tuotteilla, joten käytön opettelu on todellakin vaivan arvoista.
Talven jäljiltä kasvojen iho on ollut todella pintakuiva ja hätäapuna on toiminut tämä Vichyn Idéalia-kosteusvoide. Tuoteperheestä löytyy voide kaikille ihotyypeille, tämän vaaleanpunainen on tarkoitettu kuivalle/herkälle iholle. Päivävoiteeksi tämä olisi minulle luultavasti liian raskas, jonka vuoksi käytänkin tätä yövoiteena. Kevyt ja riittoisa tuote imeytyy nopeasti ja aamulla kasvojen kuivuus ja pinnan kireys on poissa. Kesäksi siirrän tämän purkin luultavasti syrjään, mutta näin keväällä se toimii talven rasittaman ihon hoivaamiseen mainiosti
Etenkin kiireisinä aamuina mulla ei aina välttämättä riitä kärsivällisyys voidemaisten korostus ja varjostus tuotteiden levittämiseen. Silloin Dermosilin aurinkopuuterikuulat toimivat pelastuksena. Tätä samaa tuotetta olen käyttänyt loppuun jo useamman rasiallisen, mikä kertoo sen luotettavuudesta Aurinkopuuterikuulat ovat perus palettia huomattavasti pigmenttisempi vaihtoehto, jonka vuoksi tuote on todella riittoisa. Purkista löytyy kuulia usealla eri sävyllä, sekä myös erikseen mattaisia ja hohtohileisiä. Kun puuterisivellintä pyöräyttää rennosti purkissa, mukaan tarttuu valmiiksi sekoitettu luonnollinen sävy, jota voi sutia kasvoille huolettomasti. Kaikkihan tietää sen epätoivon hetken, kun aurinkopuuteripaletti tippuu tai kolahtaa johonkin ja murenee tuhansiksi paloiksi? Tämän tuotteen kanssa myöskään sitä vaaraa ei ole.
Viime kesänä ostin laivalta ensimmäisen kalliimman stick-deodoranttini. Voitteko uskoa, että sama puikko oli mulla käytössä heinäkuusta maaliskuuhun? Sain jo joululahjaksi uuden puikon samaa ihanaa DKNY Be Delicious kirpeän omenan tuoksuista deodoranttia ja olen aika varma siitä, että tätä tulen käyttämään maailman tappiin saakka. Kyseinen tuote on deodorantti/antiperspirantti, joten epämiellyttävien hajujen peittämisen lisäksi tämä myös hillitsee hikoilua. Minulla tuote on toiminut alusta asti täydellisesti ja kaikki kaltaiseni DKNY-tuoksujen ystävät voi vain kuvitella miten ihanaa on, kun kainalot tuoksuvat näin raikkaalta
Victoria's Secret-tuotteet tulevat varmasti olemaan kovalla käytöllä tulevana kesänä. Hajuvettähän ei kannata kesäisin suihkia iholle, mikäli suunnitelmissa on päivän aikana oleilua suorassa auringonpaisteessa - aurinko ja parfyymi reagoivat yhdessä ja vaarana ovat esimerkiksi pigmenttiläiskät iholla. Itse aionkin kesäpäiviksi jättää perinteiset tuoksut pois ja käyttää Victoria's Secret vartalovoiteita ja body mistejä. Huumaavan ihana tuoksu on taattu ja iho kiittää
Muuttuuko teidän arkimeikki jotenkin kevään ja kesän tullen? Entä löytyykö samoja lempparituotteita?

4 kommenttia:

  1. Omiin suosikkeihini kuuluu juurikin nuo Victoria's Secret hajuvedet. :)Käythän vilkaisemassa/kommentoimassa blogiani?
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VS-tuotteet on kyllä niin ihania ♥ Käyn kurkkaamassa sunkin blogin (:

      Poista
  2. Onko noi victorias secretin bodymistit hypen arvosia? Kaikilla on noita ja väittää, että ovat ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni ovat kyllä ♥ Body mistit eivät siis todellakaan aja samaa asiaa, kuin hajuvedet, jonka vuoksi näiden tuoma tuoksu ei kestä iholla koko päivää, mitä taas oikealta parfyymiltä voi odottaa. Mutta nämä on juuri ihania siksi, että niitä voi huoletta lisäillä kesken päivää ja itse tykkään suihkaista tuota ihan suihkunraikkaalle ihollekkin, niin esim lakanat tuoksuu sitten ihanan kevyesti tuolle ♥ Normaalia hajuvettä sen sijaan en laittaisi nukkumaan mennessä :D Monet kantaa näitä laukussa mukana ja lisäilee pitkin päivää. Näiden suosio perustuu varmasti herkullisiin tuoksuihin, valtavaan valikoimaan ja söpöön ulkonäköön - ei tuoksun pysyvyyteen (:

      Poista