9/28/2015

Sienivallankumous - meikkimuna BeautyBlender & puhdistussieni


Pitkästä aikaa taas kosmetiikkaan liittyvää juttua ja tällä kertaa esittelen tuotteiden sijaan uusia tuttavuuksia väline puolelta Jotkut saattavat muistaa viime keväältä postauksen BB-voide siveltimestä, jonka yhteydessä kerroinkin vierastavani kaikenlaisten meikkisienten käyttöä niin asiakkaita, kun omaa naamaa meikatessa. Tähän on kuitenkin nyt kesän aikana tullut muutos.
 Nimittäin hankin hetken mielijohteesta eräällä tukkukäynnillä itselleni paljon puhutun BeautyBlenderin. Olin tätä meikkimunaa kohtaan todella skeptinen ja uskoin palaavani pian takaisin sormin ja siveltimellä työstämiseen, mutta kuinka ollakkaan, tämä pinkki ihme lunasti kaikki lupauksensa BeautyBlender puristellaan ennen käyttöä vedessä, jolloin se imee vettä itseensä kuin .. sieneltä nyt voi olettaakin ja lähes kolminkertaistaa kokonsa. Tämä turpoaminen auttaa myös siihen, ettei BB pääse imemään meikkivoidetta sisuksiinsa. Meikit työstetään iholle kevyesti "tuputtelemalla". Tällä välineellä on mahdollista luoda uskomattoman kevyitä, mutta myös peittäviä meikkipohjia ja nimensä mukaisesti sieni "blendaa" todella hyvin, eli meikkivoiderajoista on turha huolehtia.
 Itse käytän sientä meikatessa lähes kaikkeen - pohjustus- ja meikkivoiteen levitykseen, voidemaisten korostus- ja varjostustuotteiden kanssa sekä myös puuterin tuputteluun, jossa BB on myös todistanut verrattomuutensa. Sienen muotoiluun on kiinnitetty huomiota ja leveämmällä päällä on hyvä meikata suurempia alueita, kun taas terävämpi kärki soveltuu pikkutarkkoihin kohtiin, esimerkiksi luomille. Lisäksi käytän itse kärkeä aina korostusväriä laittaessa. Jokaisen käytön jälkeen sieni on kätevä pestä puristelemalla juoksevan veden alla pienen saippuamäärän kanssa. Yleensä pesen sieneni kerran viikossa vielä perusteellisemmin sivellinsaippualla - hygieniafriikki kun olen. Yllä olevasta kuvasta näkyy, että sienen oltua päivittäisessä käytössä reilut pari kuukautta on joitakin pysyvämpiä meikkivoidetahroja kerennyt ilmestyä, mutta mielestäni BB on vielä huomattavasti siedettävämmän näköinen kuin perinteiset meikkisienet näin pitkän käytön jälkeen. Vai mitä te olette mieltä? Olen lukenut netistä jonkun verran myös "feikki"BeautyBlendereistä. Itselleni oli heti selvää, että haluan tuotteesta aidon, alkuperäisen version ja lukemieni kokemuksien perusteella aitoon kannattaakin sijoittaa - muiden meikkimunien kestävyys ja rakenne eivät ole yhtä hyviä. Tässä sienessä onkin kaikista ihaninta sen tuntu iholle tuputellessa - aivan kuin samettia
Toinen sieniuutuus liittyy ihon puhdistukseen. Mulla on ollut talvesta lähtien ripsipidennykset ja olen tuskaillut kasvojen pesun kanssa. Kun silmiä ei saa hangata, tuntuu perusteellinen pesu todella vaikealta, sillä silmien ympärille jää pakostakin puhdistamattomia alueita, joita olen suihkun jälkeen saanut hinkkailla kasvoveden kanssa puhtaaksi. Tähän pelastuksen toi vaatimaton apuri - pesusieni. Nykyään pesen kasvot aamuin illoin sienen avustuksella. Ripsiä on helppo varoa, kun sekä puhdistusgeelin levityksen sekä poispesun hoitaa sienellä peilin edessä. Nykyään pesun jälkeinen kasvovedellä pyyhintä vain valmistelee ihon kosteusvoidetta varten kuten kuuluukin - eikä enää toimi lisäpuhdistajana. Pesusieni on BeautyBlenderin tavoin helppo puristella puhtaaksi saippuan kanssa, mutta silloin tällöin tämän apurin voi myös pyöräyttää pyykinpesukoneessa yhdessä vaatteiden kanssa sitkeimpienkin meikkijäämien poistamiseksi. Tuntuu, että ripsipidennykset pysyvät nykyään vieläkin pidempään hyvinä, sillä ne välttyvät nyt vähältäkin hinkkaamiselta.
Ovatko nämä sienet tuttuja teidän meikkipussista? 

6 kommenttia:

  1. Kauan olen jo miettinyt, että kannattaisiko ostaa BeautyBlender, kun olen kuullut siitä niin paljon hyvää, mutta ei ole tullut kokeiltua kalliin hinnan takia.

    http://aarabella.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olisinko itsekään tullut hankkineeksi BBtä ellen saisi sitä kampaajana tukkuhinnalla :D Mutta nyt, kun olen tuon kanssa pari kuukautta touhunnut olen todella onnellinen hankinnasta ♥ Suosittelen suakin testaamaan - oon varma että BB maksaa itsensä takaisin (:

      Poista
  2. Voi hitsit oon pyöritellyt tota meikkimunaa käsissäni useasti ja aina jättänyt sen kauppaan, nimenomaan ennakkoluulojen vuoksi. Meikkisivellin on ollut mulle viimeiset vuodet se ehdoton, saa nähdä onko tuo munakin kuitenkin pakko joskus hakea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis siveltimeen tottuneena oli hurjaa uskaltautua sienimaailmaan! Mun mielestä tämä kuitenkin oikein kasteltuna imee sivellintä vähemmän meikkivoidetta sisuksiinsa, joten on sillä tavoinkin kätevämpi ja lisäksi - onhan tuo nyt ihan sairaan söpö :D ♥

      Poista
  3. Protip! Kun tuota pesusientä pyörittää koneessa, niin kannattaa jättää huuhteluaine pois. :D Sama kun teknisten vaatteiden kanssa, että huuhteluaine kökkööntyy sinne kuitujen väliin ja vaikuttaa imukykyyn ja voi alkaa haista/ärsyttää herkempää ihoa... t. Kokeiltu on XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muutenkaan käytä huuhteluainetta ikinä yhtään mitään pestessä :D Tykkään siitä, miten "karheaksi" kaikki vaatteet, lakanat ja pyyhkeet jää ilman sitä - jotenkin muka puhtaamman oloisiksi. Mutta kiitos protipistä kaikkien muiden puolesta hahah (:

      Poista