Sademetsien kriisitilanne

Tämä viikonloppu oli mukavimpia aikoihin !
Antsu tuli meille perjantaina jajajaja olen nyt niin iloinen, kun sain puhella sille koko viikonlopun ihan kaikista asioista. Me mietittiin sitä, miten on tavallaan hyvä juttu, että me nähdään näin harvoin. Juteltavaa riittää nimittäin ihan joka hetkeksi ja monia viikkojakin sitten tapahtuneet jutut on uusia, kun niitä ei olla aikaisemmin päästy jakamaan.
Toivoin, että olisin saanut nukuttua vähän näitä kertyneitä univelkoja taas pois näin viikonloppun kunniaksi, mutta toiveeksi jäi. Lauantaina meidän piti herätä kymmenen aikoihin ja tänään puoli kymmeneltä. Eihän tuo kuulosta ollenkaan pahalta, kun vertaa arkiaamujen normaalisti klo. 6:30 tapahtuvaan heräämisprosessiin, mutta kun otetaan huomioon se, että viimekkin yönä taisimme katsoa kelloa viimeisen kerran joskus puoli 3 maissa, niin ymmärrätte varmasti mistä puhun. Sen sijaan, että olisin saanut lyhennettyä velkoja niitä taisi tulla vain lisää.

Olen miettynyt nyt kuumeisesti, mitä tekisin hiuksilleni. Kuvitelkaa; kävin viimeksi kampaajalla pian 5 kuukautta sitten ! En muista milloin olisin edellisen kerran selvinnyt niin kauan leikkaamatta hiuksiani. Veikkaan, että traumatisoiduin jotenkin edellisestä kampaamokeikasta, jonka jälkeen minusta tuntui enemmän tai vähemmän kaljulta ja jolloin vannoin, etten leikkaa hiuksiani enää koskaan. Olen vieläkin itselleni vihainen siitä. Minulla oli melkein täydelliset hiukset, mutta sitten tahdoin muutosta vain muutoksen vuoksi ja leikkasin ne kamalan lyhyiksi.
Nyt nämä on kuitenkin kasvaneet jo ihan kivaan mittaan ja sen takia en haluaisi ainakaan leikata pituutta pois ollenkaan. Toisaalta, haluaisin taas jotain muutosta. Onhan tuolla kaapissa säästössä edelleen ne 90 kappaletta sinetillisiä lisäkkeitä, mitkä mulla oli päässä n. puoli vuotta sitten, mutta en tiedä ... Yhtenä vaihtoehtona mulla on mielessä pyörinyt kunnolla pitkä ja paksu tukka. Toisinsanoen: lisäkkeitä - ja paljon sittenkin ! Tahtoisin ainakin tuplata tuon edellisen määrän, eli sitten olisi vajaa 200 kiinniteltävää joka taas meinasi sitä, että saisin istua siellä kampaajalla arviolta ikuisuuden ja tunteja kestävä työ + tuommoinen määrä aitohiuslisäkkeitä sinetellä = kamalan suuri lasku.
Lisäksi olen miettinyt kovasti otsikseni kohtaloa. En tiedä, että pitäisikö se vain leikata nyt johonkin kivaan malliin vai antaisinko sen kasvaa joka kohdasta niin pitkäksi, että saisin sen hyvin sivuun ilman hillitöntä lakkakerrosta. Nyt olen kuitenkin siinä ärsyttävässä tilanteessa, että minun on pakko joka aamu joko a) tupeerata ja lakkaverhottaa otsahaivenet pörröisiksi niin, että ne pysyvät hyvin sivussa poissa silmiltä tai b) letittään otsis näin :Ensimmäistä kertaa aikoihin olen totaalisen ideaton hiusteni suhteen ja tämä tilanne tuntuu kammottavalta. Mitä jos kuitenkin vain leikkaisin kaljun?
Ajattelin, että syyslomalla aikaa kampaajalle olisi hyvin ja silloin sinne taidan mennä, mikäli nyt siihen päätökseen tulen, että jotakin näille karvoille teen. Miettimisaikaa ei siis ole enää kauaakaan, sillä syysloma tulee vastaan (onneksi) suhteellisen piakkoin.

Hiuksista siirtykäämme sujuvasti toiseen elämäni tärkeimpiin juttuihin lukeutuvaan asiaan; kynsiin. Olen nyt elänyt viikon aivan hirveän lyhyillä kynsillä, sillä leikkasin kaikki (paitsi oikean pikkurillin ennätyspitkän kynnen) viime viikonloppuna iiiihan nysiksi ja täytyy sanoa, että vaikka jotkin asiat (kuten kosketusnäyttöisen kännykän käyttäminen) ovat helpottuneet kummasti, olen tuntenut silloin tällöin vatsassani inhottavia muljahduksia katsellessani käsiäni. Nämä järjettömän lyhyet kynnet ovat ... käsittämättömän rumat !
Tänään päätin kuitenkin kokeilla, olisiko lyhyetkin kynnet mahdollista saada näyttämään hienoilta, jos vain näkisi vaivaa. Vastaus on ehdoton ei:Sen lisäksi, että kuva on raiskaantunut (tallensin vahingossa jpg:ksi ja poistin alkuperäisen kuvan) ovat myös kynnet pahasti pahoinpidellyn linnunoksennuksen näköiset. Käytin pohjavärinä kynsilakkaperheeni uusinta tulokasta, keskiviikkona Minimanista bongattua Rimmelin halpiskynsilakkaa (sävy 050, tangerine queen), joka oli kuitenkin niin kivan värinen, että se täyty napata mukaan. (kuva nököttää tuossa vieressä). Päälle laittelin sitten kukkakynsitarroja vailla minkäänlaista loogista järjestystä ja sitten tein vielä korallipunaiset ristikot jokaisen kynteen ja tietenkin monta kerrosta päällyslakkaa vielä päälle. Kaikki tämä näkyy tuossa kuvassa ihan hillittömän huonosti, mutta ehkä se on vain hyvä. Tämä näky ei nimittäin tosiaankaan ole mikään kaunein mahdollinen. En haluaisi ruikuttaa, mutta minulla menee taas ikuisuus ennen kuin omistan kynnet, joita voi edes kutsua kynsiksi !

Erittäin harmittavaa on myös se, että Antsu toi mulle synttärilahjan juuri nyt (totta tosiaan - synttärithän mulla oli huhtikuussa :D), sillä erittäin .. krhmn .. omaperäisen näköisestä paketista paljastui ihan tavattoman ihania tarroja kynsiin! Tämähän ei tietenkään ole sääli, mutta se on, etten halua käyttää noita kalliita ja hienoja koristeita tälläisiin lyhkäisiin tappeihin. Niimpä minun täytyy vain tyytyä ihastelemaan noita tarroja arkista, niin kauan, että minulla on taas edustavamman näköiset kynnet.

No niin, nyt sain taas purettua tätä kynsikriisin aiheuttamaa tuskaa sen verran, että taidan selvitä taas muutamia päiviä näiden varmasti, mutta aivan tuskastuttavan hitaasti kasvavien ystävieni kanssa.

Tjaa-a, nyt alkaa olla sen verran nälkä, että minun on aivan pakko kampeutua ylös ja kipittää keittiöön keksimään jotain suuhunpantavaa. Tosin veikkaan, ettei siihen tällä kertaa mene kauaakaan, muistan nimittäin nähneeni pyödällä melkolailla kypsän näköisen avokadon.
Voin jakaa kanssanne ehkä maailman ihanimman iltapalavinkin:
Normi vaaleaa viipaleleipää + voita ohut kerros + avokado viipaleita siihen päälle juuston tavoin (olen todennut juustohöylän näppärimmäksi peliksi leikkaamista ajatellen) + ripaus pippuria & suolaa.
Voisin syödä noita leipiä vaikka joka päivä !