9/09/2009

Viimeinkin kai alamäkeä?

Tulin tunti sitten tallilta. Kävin varmaan ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ratsastamassa.
Meni yllättävän hyvin, varauduin jotenkin henkisesti tunnin mittaiseen tappeluun sekä hevosen, että itseni kanssa, mutta ensimmäisenä mainuttu jäi onneksi vähän vähemmälle. Muutenkin minulla on jokseenkin sellainen fiilis, että ratsastuksesta (etenkin estetunneista) jää aina edes jollain asteella hyvä maku suuhun. Hevosten kanssa touhuileminen kun on yleisesti ottaen niin mukavaa ja eritoten palkitsevaa hommaa!

Tämä päivä meni muutenkin paremmin, kuin mitä aamulla tavallisen tapaan kello 06:30 sängystä ylös kampeutuessani kuvittelin.
Ensinnäkin, olin ajoissa koulussa. Taisin kuitenkin saada myöhästymismerkinnän (jälleen kerran) sillä käväisin kaapilla (joka minun tuurillani sijaitsee yläkerrassa, kun taas sitä vastoin suurin osa tämän jakson tunneista pidetään alakerran luokissa) ja niinpä kipittäessäni kohti musiikin luokkaa ehdin juuri nähdä, miten opettaja sulki oven ja mitä luultavimmin merkitsi minut samalla poissaolevaksi.
Toiseksi, puolella luokasta oli tänään laulukoe. Ja tietenkin suoritimme kokeet aakkosjärjestyksestä ... eli luonnollisesti, loistavalla tuurillani, minä olin aivan ensimmäinen. En ole aivan varma, miksi lasken tämän päivän onnistumisiin. Minua jännitti nimittäin kamalasti, enkä oikeastaan tykkää laulaa yksinäni. Se meni kuitenkin paremmin kuin olisin koskaan kuvitellut ja sain numeroksi 9½. Olen hirmuisen tyytyväinen itseeni!
Kolmanneksi kivaksi jutuksi voisin tähän vaikka mainita sen, että viikko sitten Dermosililtä tilaamani tuotteet löysivät tiensä meille kotiin tänään. Minua vähän hämmentää se, miten sain jälleen tuhlattua 60 euroa kaiken maailman rasvoihin, kuorintavoiteisiin, suihkusaippuoihin sun muihin, sillä loppujen lopuksi, järjellä miettiessäni, en olisi tarvinnut niistä yhtäkään.
Kaikista tänään saapuneista purkeista ja puteleista eniten viehätystä herätti tämmöinen ihovoide, jota minun oli aivan pakko päästä testaamaan heti tänään ja joka todellakin lunasti lupauksensa; se tuoksui ihan hillittömän hyvältä ja nyt iho tuntuu ihanan pehmeältä joka paikasta! Olen tosiaankin tyytyväinen tuohon.

Toissapäivänä otin suuren askeleen (netti)elämässäni; liityin Facebookkiin. Olen karttanut sitä paikkaa pitkään. Se on jotenkin kauhea kyyläverkosto. Nyt enää kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta. Koetan silti pitää periaatteistani kiinni edes jollain asteella ja käydä siellä mahdollisimman harvoin.
... Toisaalta muistan kuinka ajattelin samoin lisätessäni kuvia IRC-Galleriaan ja kappas vaan, kuinkas sitten kävikään.Minun on eilisestä asti tehnyt kamalasti mieli suklaavanukasta. Kiitos Katsun, joka ystävällisesti tiedotti, että Primasta saa nyt jotain hyvää suklaavanukasta hillittömän kokoisen purkin todella edulliseen hintaan. En kuitenkaan vielä tänään kerinnyt ajaa varta vasten Keljoon sitä ostamaan, mutta ehkä huomenna sitten. Pitäisi muutenkin ostaa konseptipaperia koeviikkoa varten ... Ehkä sitäkin saa Primasta.

Njaa-a kello onkin kohta jo 22. Lienee turha edes mainita, mikä ohjelmasuosikkieni häpeäpilkku starttaa kahden minuutin kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti