Nyt tuntuu virallisesti siltä, että on joulukuu ja joulun (enemmän tai vähemmän) odotus on tottavie alkanut.
Sunnuntaina oli itsenäisyyspäivä ja meillä on aina silloin tapana leipoa pipareita ja vähän kaikkea muutakin. Näin tehtiin myös tänä vuonna ja niimpä vietin puoli päivää keittiön pöydän ääressä näperellen mm. näitä:
Linnan juhlia jaksoin katsoa yhtäjaksoisesti taas n. 20 min, sitten loppui mielenkiinto. Pienempänä muistan tuijotelleeni sitä loputonta kättelyseremoniaa tunti tolkulla, mutta nykyisin käytän sen ajan mieluummin jotenkin hyödyllisemmin (= koneen ääressä).
Olin tosi tosi ahkera oikeastaan koko viikonlopun!
Ahkeruushan alkoi sillä, että lähdin heti perjantaina koulusta kotiin selvittyäni tallille. Oli ihan pirun kylmä (ainakin -5 astetta) ja olin vielä joutunut lähtemään matkaan ohuilla ratsastushanskoilla, kun paksummat fleecevuoriset ovat jotenkin hassusti hukassa (ylläri)! Kuin ihmeen kaupalla selvisin kuitenkin jäätymättä kuoliaaksi ja niimpä Jonna tuli meille yöksi sitten myöhemmin illalla :-------)
Katteltiin tälläkertaa sellanen leffa kuin Oxfordin murhat ja vaikkei se nyt ihan mikään huippuhyvä ollutkaan, niin kyllä siitä sen Makuunin pyytämän 5€ maksoi ihan mielellään!
Lauantaina - uskokaa tai älkää - siivosin melkeinpä koko päivän! Friikeintä on se, että käytin niin julmetun paljon aikaa vain ja ainoastaan oman huoneeni kimpussa. Äiti on melkoinen siivousholisti ja musta on viime vuosina alkanut pahasti näyttää siltä, että se on tarttunut muhunkin. Uskomatonta, miten mm. kaappien järjestelyn parissa voikaan kulua tuosta noin vain 3 tuntia!
Yksi eniten tarkkuutta vaativista operaatioista oli tuon krääsätason järkkääminen. Sen oli viime viikkojen aikana vallannut hienoinen sekasorto. En ollut enää jaksanut laittaa kaikkea aivan tarkoin takaisin samalla paikalle, mistä olin ottanutkin ja sen takia muutamat huulirasvat ja kynsilakat olivat usein vähällä suistua lattialle.
Nyt kaikki on kuitenkin taas siististi kasassa. Toistaiseksi.
Kun herään arkiaamuisin normaalisti klo. 6:15, tai ah niin ruhtinaalisina kymmenen aamuina klo. 7:30, koetan sängystä ylös kampeutuessani aina keksiä jonkun syyn, miksi yli päätäänsä jaksan herätä. Yllättävän usein olen huomannut, että jokin pienikin piristävä juttu voi saada kolkon, kylmän ja kaiken kaikkiaan aivan kamalan aamun näyttämään edes vähän paremmalta.
Huomenna tuo pikkujuttu on ehdottomasti toi rusettisormus, jonka ostin Ginasta jo lauantaina, mutta kävin vaihtamassa maanantaina pienemmäksi, sillä mun sormet ilmeisesti kutistui viikonlopun aikana jotenkin kummallisesti. Laitan sen sormeen koko päiväksi ja luulen, että jos riittävän paljon siihen uskon, niin päivästä tulee parempi ko.sormuksen ansiosta!
Nyt mulla on kiire treffeille - nukkumatin kanssa nimittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti